MessukeskusMessukeskus

Bisnespäivillä pohditaan miten stressiä voi hallita

Jaa
Stressi aiheuttaa pahimmillaan työpaikoilla poissaoloja, tuottavuuden heikentymistä, työntekijöiden vaihtuvuutta ja lisääntyneitä työtapaturmia. Stressin aiheuttamat kustannukset yrityksille ja yhteiskunnalle ovat mittavat, kansallisella tasolla jopa miljardeja euroja. Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston mukaan stressi on toiseksi yleisin työhön liittyvä terveysongelma Euroopassa. Pahimmillaan pitkittyneenä stressi saattaa aiheuttaa vakaviakin henkisiä ja fyysisiä ongelmia. Aiheesta tekee haastavan se, että ihmiset reagoivat olosuhteisiin eri tavoilla. Sama tilanne voi olla toiselle erittäin stressaava ja toiselle se ei aiheuta minkäänlaista stressiä. Syyskuussa Messukeskuksessa Helsingissä järjestettävillä Bisnespäivillä käydään läpi mielen toimintaa stressaantuneena ja miten stressireaktion voi laukaista.

Suositun Hidasta elämää -sivuston toinen perustaja sekä kouluttaja, kirjoittaja ja luennoitsija Sanna Wikström kertoo, että ihmiset kantavat vahvasti mukanaan erilaisia uskomuksia itsestään, omasta roolistaan ja työn tekemisestä. Identiteetin tasolla olevat, tiedostamattomat uskomukset ohjaavat ihmisen toimintaa, ja esimerkiksi työpaikoilla koko ajan lisääntyvä työmäärä aiheuttaa painetta, joka saa uskomukset vahvasti pintaan.

– Suurin asia yksittäisen ihmisen kannalta on, että stressaantuneena elämä ei tunnu hyvältä. Aivot ja koko keho reagoivat negatiivisiin tunteisiin, ajatuksiin ja kokemukseen. Nämä kolme muodostavat stressikehän, johon ihminen jumiutuu, kunnes tajuaa kuinka mekanismi toimii ja miten kehän voi katkaista, sanoo Wikström. – Moni sairaus, kuten ihan tavallinen flunssakin, voi johtua stressistä. Mikäli kehon stressioireita ei tunnista tai oireet ohittaa pitkään, ne voivat aiheuttaa vakavampiakin sairauksia, Wikström jatkaa.

Wikströmin kokemuksen mukaan moni ihminen keskittyy niin paljon itsensä ulkopuolella oleviin asioihin, toiveisiin ja odotuksiin, että itsetuntemus ja oman kehon merkit jäävät taka-alalle. Ulkopuolelta tulevat vaatimukset ovat niin kovia, että omalle keholle ja mielelle sanotaan ei.

– Usein stressiin havahdutaan vasta, kun on se on mennyt jollain tavalla yli tai on tullut pakollinen pysähdys. Stressin merkkejä voi kuitenkin oppia kuuntelemaan ja stressiä pystyy hallitsemaan erilaisilla keinoilla ilman, että ylittää rajaa tai kuluttaa kehoaan liikaa, toteaa Wikström.

Wikström on luonut työkaluksi stressinhallintakortit, joiden avulla pystyy itse hallitsemaan omia stressireaktioitaan silloin kun reaktio alkaa nousta. Koska uskomusten purkaminen on työlästä ja vaatii voimavaroja, stressinhallintakorteilla saa apua akuuttiin tilanteeseen. Jos haluaa selvittää todellisia stressin aiheuttajia ja ryhtyä tekemään muutoksia, on oltava valmis antamaan itselleen aikaa saadakseen vastauksia.

Helppoa stressinhallintaa arkeen -puheenvuoro Bisnespäivillä ke 23.9. ja to 24.9. klo 11.15. Sanna Wikström kertoo luennolla miten mieli toimii stressaantuneena ja miten pienillä ajatus- ja toimintamuutoksilla stressireaktion voi laukaista.

Bisnespäivät on toimisto- ja liikelahjahankinnoista sekä tapahtumista vastaaville ammattilaisille ja päättäjille suunnattu tapahtuma. Bisnespäivien teemat ovat toimisto, liikelahjat, tapahtumatekniikka ja yrityspalvelut.

Bisnespäivät 23.–24.9.2015 Messukeskus Helsinki
Avoinna ke klo 9–17 ja to klo 9–16. Tapahtuma on tarkoitettu vain alan ammattilaisille ja päättäjille. Sisäänpääsy tapahtumaan on veloituksetta rekisteröitymällä. Samaan aikaan Bisnespäivien kanssa Messukeskuksessa järjestetään myös kaksi Easyfairs-tapahtumaa: Meetings & Events 2015 sekä Esimies & Henkilöstö 2015.

Lisätietoja:
Messukeskus, tiedottaja Susanna Terkola, puh. 050 385 5484, susanna.terkola@messukeskus.com

www.bisnespaivat.fi

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.

Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.

Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Radical Health Festival Helsinki Returns in 2026 with the Theme “Operationalising Precision Health”8.5.2025 10:50:11 EEST | Press release

Radical Health Festival Helsinki, Europe’s leading health innovation event, will return to the Helsinki Expo and Convention Centre (Messukeskus) from 19 to 21 January 2026. Organised by éditohealth and Messukeskus, in partnership with the City of Helsinki and the Finnish Ministry of Social Affairs and Health, the festival brings together global changemakers to accelerate the transformation of health systems.

Radical Health Festival Helsinki ohjaa terveydenhuoltoa vaikuttavaan ja ennakoivaan suuntaan – teemana “Operationalising Precision Health”8.5.2025 10:41:47 EEST | Tiedote

Euroopan johtava terveysalan innovaatiotapahtuma, Radical Health Festival Helsinki, järjestetään seuraavan kerran 19.–21. tammikuuta 2026 Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtuman järjestävät éditohealth ja Messukeskus yhteistyössä Helsingin kaupungin ja sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. Festivaali kokoaa yhteen terveydenhuollon uudistajat vauhdittamaan järjestelmätason muutosta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye