Selvitys Fimean alueellistamisesta valmis
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean alueellistamista selvittäneet professorit Juha Kinnunen ja Teemu Malmi luovuttivat raporttinsa sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylälle 16.6.2015.
Selvityshenkilöt totesivat, että Fimean alueellistaminen ei ole edennyt suunnitelmien mukaan ja että alueellistamispäätöksen toimeenpanon aikataulu nykyisellä keinovalikoimalla on mahdoton. Raportissa todetaan, että Fimean toimintakyky on kunnossa, eikä sitä tule vaarantaa, vaan viraston tulisi jatkossakin toimia monipaikkaisena. Raportissa kuitenkin ehdotetaan, että osa toiminnoista, kuten johto, tukitoiminnot ja Suomeen kohdistuvat tarkastus- ja valvontatoiminnot, tulee siirtää keskeisimmiltä osin Kuopioon. Jos nykyinen henkilöstö näiden toimintojen osalta ei ole halukasta siirtymään, ehdottavat selvityshenkilöt kollektiiviperusteisten irtisanomisten käyttöä.
Fimealle tärkeää osaava henkilöstö ja tyytyväiset asiakkaat
– Fimealle tärkeintä on osaava henkilöstö, sujuva toiminta sekä asiakkaiden ja sidosryhmien tyytyväisyys. Haluamme keskittyä tärkeään tehtäväämme lääkkeiden ja veri- ja kudostuotteiden valvojana sekä lääkealan kehittäjänä, toteaa Fimean ylijohtaja Sinikka Rajaniemi. – Tavoitteenamme on, että lääketutkimus, lääkkeiden saatavuus, lääkehoitojen turvallisuus ja tarkoituksenmukaisuus Suomessa ovat jatkossakin eurooppalaista huipputasoa.
Rajaniemi korostaa, että Fimealla on asiantunteva henkilöstö, joka työskentelee sujuvasti usealla paikkakunnalla hyödyntäen digitalisaatiota ja etätyön mahdollisuuksia. – Koko Fimean henkilöstö toivoo, että alueellistamisen tai virkojen pakkosiirtojen vuoksi ei jouduta irtisanomaan ketään. On huomioitava, että noin puolet henkilöstöstä on työskennellyt Fimeassa korkeintaan viisi vuotta. Kilpailemme samoista henkilöresursseista lääkealan toimijoiden kanssa. Irtisanomiset vaikuttaisivat välittömästi viraston toimintakykyyn. Valvonta- ja tarkastustoimintoihin kohdistuvat irtisanomiset pysäyttäisivät myös Fimean lakisääteisten tehtävien toteuttamisen, mistä olisi suora seurannaisvaikutus lääkealan elinkeinonharjoittajien toimintaan.
– Fimean toiminta rahoitetaan 85 prosenttisesti lääkealan toimijoilta saatavilla lääkevalmisteiden hakemusmaksuilla sekä lääkealan lupa- ja tarkastusmaksuilla, muistuttaa Rajaniemi. – Fimean toimintamenoista valtaosa on henkilöstökuluja ja viraston toimintamahdollisuuksien heikentäminen näkyisi hyvin nopeasti tulorahoituksessa ja kyvyssä huolehtia viraston henkisestä pääomasta lääketurvallisuuden varmistajana. Henkilöstövähennykset uhkaisivat viraston uskottavuutta sekä kotimaassa että EU:ssa ja sitä kautta uhkaisivat myös Fimean rahoituspohjaa sekä toiminnan edellytyksiä. Viraston toimintojen heikkeneminen vaikuttaisi negatiivisesti myös Suomessa toimiviin lääkealan yrityksiin.
– Odotamme nyt ministerin kantaa siihen, muuttuuko nykyinen alueellistamispäätös ja millä keinovalikoimalla ja aikataululla alueellistamista jatketaan, sanoo Rajaniemi. – Luotamme siihen, että sijaintipaikkojamme koskeva kysymys saadaan ratkaistua ja toimintamme turvattua niin henkilöstön, organisaation kuin suomalaisten lääkkeiden käyttäjien ja lääkealan toimijoidenkin kannalta hyvällä tavalla.
Selvitys kartoitti Fimean alueellistamisen etenemistä
Fimea perustettiin vuonna 2009, jolloin STM päätti Fimean siirtymisestä Kuopioon vuoden 2014 elokuuhun mennessä. Vuonna 2012 STM pidensi siirtymisaikaa vuoden 2018 loppuun turvatakseen Fimean toiminnan jatkuvuuden ja lääketurvallisuuden säilymisen. Kinnusen ja Malmin tehtävänä oli selvittää, miten Fimean alueellistaminen on edennyt, miten alueellistaminen vaikuttaa Fimean kykyyn hoitaa tehtäväänsä sekä mitä mahdollisuuksia ja erilaisia vaihtoehtoja Fimealla on toteuttaa alueellistamispäätöksen tavoitteet. Selvityksessä ei otettu kantaa, missä Fimean olisi toiminnan tai kansakunnan edun kannalta järkevin sijaita.
Lue lisää:
Lisätiedot:
Sinikka Rajaniemi, ylijohtaja, p. 029 522 3100
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@fimea.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea
Kliniska läkemedelsprövningar skapar betydande värde för patienten och samhället19.5.2025 16:05:59 EEST | Pressmeddelande
För patienterna är värdet på en klinisk läkemedelsprövning cirka 1,2 miljoner euro.
Kliiniset lääketutkimukset tuottavat merkittävää arvoa potilaalle ja yhteiskunnalle19.5.2025 16:05:59 EEST | Tiedote
Yhden kliinisen lääketutkimuksen arvo potilaille on noin 1,2 miljoonaa euroa. Arvossa lääkkeiden osuus on 0,5 miljoonaa euroa, muun hoidon osuus 0,41 miljoonaa euroa ja hoidolla saatavan terveyshyödyn osuus 0,3 miljoonaa euroa. Arvoarvio perustuu Lääketeollisuus ry:n viimevuotiseen Lääketutkimuksen yhteiskunnallinen arvo -selvitykseen. - Potilaan saama ja yhteiskunnallinen hyöty muodostuu siitä, että lääkettä kehittävä yritys yleensä maksaa hoidossa käytetyt lääkkeet sekä hoito- ja seurantakulut, sanoo Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean kliiniset lääketutkimukset -jaoston päällikkö Kaisa Sunela. Yhden kliinisen lääketutkimuksen yhteiskunnallinen arvo on noin 10 miljoonaa euroa, kun mukaan lasketaan tutkimuksen kustannus- ja terveyshyödyt terveydenhuollossa kaikkinensa. Tehdyn selvityksen mukaan vuosina 2018–2023 alkaneiden kliinisten lääketutkimusten yhteiskunnallinen arvo oli yhteensä 5,3 miljardia euroa. - Tutkimuksista potilaiden saama terveydellinen ja inhimillinen
Fimean vuoden 2024 vastuullisuusraportti on julkaistu29.4.2025 12:57:26 EEST | Tiedote
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean vastuullisuusraportti vuodelta 2024 on julkaistu. Fimea yhteiskunnallinen vastuu pohjautuu lakisääteisiin tehtäviimme ja pyrimme osana valtionhallintoa varmistamaan yhteiskunnan kestävän kehittymisen YK:n Agenda 2030 -toimintaohjelman mukaisesti. Tähtäämme väestön hyvinvoinnin ja palvelujen turvaamiseen.
Cross-border ePrescription is perceived to improve access to medicines, tools are needed for patient counselling to improve medication safety29.4.2025 10:34:52 EEST | Tiedote
Estonian and Finnish pharmacists recognize the positive impact on access to medicines as the most important benefit of Cross-border ePrescription.
Gränsöverskridande recept upplevs förbättra tillgången till läkemedel, men för att förbättra läkemedelssäkerheten behövs verktyg för rådgivning29.4.2025 10:24:54 EEST | Pressmeddelande
Estniska och finländska yrkespersoner inom farmaci anser att den viktigaste nyttan med gränsöverskridande recept är att läkemedlens tillgänglighet förbättras vid resor utomlands.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme