Suomi muuttui 1990-luvulla kohti kilpailuvaltiota
Suomi nousi 1990-luvun lopulla kansainvälisten talousvertailujen kärkeen. Alettiin puhua ’Suomen mallista’, jossa vahva korkean teknologian talous yhdistyy laaja-alaiseen ja tasa-arvoiseen hyvinvointivaltioon. Valtiotieteiden maisteri Antti Pelkosen väitöstutkimuksen mukaan kehitys Suomessa alkoi kuitenkin muistuttaa yhä enemmän kilpailuvaltiota, jossa talouden kasvu ja kilpailukyky ovat yhä hallitsevampia tavoitteita ja jättävät laajemmat yhteiskunnalliset tavoitteet varjoonsa. Sekä valtion politiikassa että Helsingin seudun kaupunkien ja yliopistojen strategioissa kilpailukyvyn edistäminen ja markkinavetoisuus ovat korostuneet 1990-luvulta alkaen. Samalla yhteiskunnallinen ja alueellinen eriarvoisuus on lisääntynyt tuntuvasti.
Väitöstutkimuksessa analysoidaan valtion ja pääkaupunkiseudun kaupunkien politiikan muutoksia sekä yliopistojen strategioita ja toimintaa 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Tutkimus osoittaa, että taloudellisesta kilpailukyvystä on tullut keskeinen tavoite valtion tiede-, teknologia-, yliopisto-, tietoyhteiskunta- ja aluepolitiikassa. Samalla innovaatioiden edistämisestä on muodostumassa kaikille valtion politiikan alueille tärkeä näkökulma. Tällaisen laaja-alaisen innovaatiopolitiikan keskeinen tulevaisuuden haaste on tasapainottaa taloudelliset näkökohdat laajempien yhteiskunnallisten tavoitteiden, kuten kestävän kehityksen ja hyvinvoinnin kanssa.
Helsingin seudulla muotoutui 1990-luvulla kilpailukykypolitiikka, jossa korostuivat alueen taloudellinen kehitys, korkean teknologian osaamiskeskittymien kehittäminen ja seudun kansainvälisen houkuttelevuuden edistäminen. Seudun kolmen yliopiston (Helsingin yliopisto, Teknillinen korkeakoulu ja Helsingin kauppakorkeakoulu) toiminnan analyysi osoittaa, että tutkimuksen kaupallisesta hyödyntämisestä on tullut olennainen osa yliopistojen toimintaa. Samalla kaupallinen toiminta aiheuttaa yliopistoissa monenlaisia ongelmia, jotka liittyvät toiminnan taloudelliseen kannattavuuteen, yliopistojen taloudelliseen ja hallinnolliseen asemaan sekä kaupallisen toiminnan yhdistämiseen yliopistojen perustehtävien, tutkimuksen ja opetuksen kanssa.
Väitöstutkimus koostuu viidestä tieteellisessä aikakauslehdessä julkaistusta artikkelista sekä laajasta yhteenvetoartikkelista. Tutkimuksen pääaineisto muodostuu virallisista asiakirjoista ja politiikan linjauksista sekä 75 haastattelusta, joissa haastateltiin poliittisia päätöksentekijöitä, keskeisiä valtion ja pääkaupunkiseudun kaupunkien virkamiehiä sekä yliopistojen johtoa. Tutkimus on tehty Helsingin yliopiston sosiologian laitoksella osana Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksen Tekesin ja kauppa- ja teollisuusministeriön rahoittamia tutkimushankkeita.
Pelkosen sosiologian alaan kuuluva väitöskirja The Finnish Competition State and Entrepreneurial Policies in the Helsinki Region tarkastetaan Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa 10.5.2008. Väitöskirja julkaistaan sarjassa Research Reports, Department of Sociology, University of Helsinki. Väitöskirjaa myy Sosiologian laitoksen kanslia, Marja Salo, p. (09) 191 23 961.
Väittelijän yhteystiedot:
Antti Pelkonen
s-posti: antti.pelkonen@helsinki.fi
p. (09) 191 23 968, gsm 040 50 97 467
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Viikin lehmät kirmasivat laitumelle – lataa riemukkaat videot median käyttöön!3.5.2025 13:26:46 EEST | Tiedote
Suomen urbaaneimmat lehmät ovat kirmanneet iloiten laitumelle Viikin tutkimustilalla ensimmäisen kerran talven jälkeen. Perinteikäs koko perheen tapahtuma keräsi yleisöä laitumen laidalle Helsingin maantieteelliseen keskipisteeseen lauantaina 3.5. arviolta 6 000 henkeä.
Polttavaa tiedettä, viileitä tanssimuuveja – Suomeen voitto kansainvälisessä tiedeviestintäkilpailussa2.5.2025 13:17:05 EEST | Tiedote
Sulo Roukan ja monitaiteellisen tiimin tanssiaskeleet toivat voiton arvostetun Science-lehden Dance Your Ph.D. -kilpailussa.
Luonnontieteellisen keskusmuseon tutkijat löysivät yli 150 tieteelle uutta lajia vuonna 202429.4.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Suuri osa maapallon eliölajeista on vielä tuntemattomia. Tutkimustieto lajeista ja niiden välisistä suhteista, levinneisyysalueista ja elintavoista auttaa ymmärtämään paremmin maapallon monimuotoisuutta ja suojelutarpeita.
Kylmään sopeutuneet lajit väistyvät lämpimään sopeutuneiden tieltä24.4.2025 08:12:47 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimus osoittaa, että ilmaston muuttuessa lämpimään ilmastoon sopeutuneet lajit, kuten tietyt linnut ja perhoset, ovat yleistyneet Suomessa. Samaan aikaan viileään ilmastoon sopeutuneet lajit ovat vähentyneet ja siirtyneet pohjoisemmaksi.
Suomalaisten turvallisuuskäsitykset ovat sopeutuneet maailmanpolitiikan myllerrykseen24.4.2025 07:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten suhtautuminen puolustuspolitiikkaan on muuttunut huomattavasti Suomen Nato-jäsenyyttä seuranneen kahden vuoden aikana. Nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa suomalaiset mieltävät Nato-jäsenyyden edelleen laajasti (80 %) Suomen turvallisuutta vahvistavaksi tekijäksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme