Ilmarinen

Pekka Puustinen sparraamaan Ilmarisen digiratkaisuja

Jaa
Kauppatieteiden tohtori Pekka Puustinen (35) on nimitetty Ilmarisen asiakaskokemuksesta ja yrityskulttuurista vastaavaksi kehitysjohtajaksi.

Toimitusjohtaja Timo Ritakallion mukaan Puustisen tehtävä on sparrata Ilmarista etenkin digitaalisiin ratkaisuihin liittyvissä asioissa.

− Digitaalista muutostamme ohjaa asiakkaan saama hyöty. Haluamme saada myös asiakkaamme mukaan kehittämään palvelujamme. Muutos edellyttää meiltä uudenlaista tapaa toimia. Uskon, että Pekka Puustinen tuo asiantuntemuksensa kautta tähän työhön paljon tuoreita näkemyksiä, sanoo Ritakallio.

Puustinen on työskennellyt mm. Tampereen yliopistossa ja ennen Ilmariseen siirtymistään sveitsiläisessä St. Gallenin yliopistossa (HSG) vakuutustalouden vierailijaprofessorina. Puustinen tunnetaan myös kirjastaan Vaihdantavallankumous – Finanssipalvelun uusi logiikka (2013) ja monista esiintymisistään, joissa hän yhdistää käytännön liike-elämän ja akateemisen tutkimuksen näkökulmat.

Puustinen toimii tehtävässä 1.9.2015–30.8.2017 ja raportoi varatoimitusjohtaja Sini Kivihuhdalle. Jukka Hirvinen jatkaa koko yhtiön suunnittelusta ja kehityksestä vastavana johtajana.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Pekka Puustinen (kuvaaja Jonne Renvall).
Pekka Puustinen (kuvaaja Jonne Renvall).
Lataa

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ilmarinen
Ilmarinen
Porkkalankatu 1
00018 ILMARINEN (HELSINKI)

010 195 000http://www.ilmarinen.fi
Ilmarisen tehtävänä on varmistaa, että 900 000 suomalaista saa työstään ansaitsemansa eläkkeen. 550 asiantuntijan voimin autamme asiakasyrityksiämme menestymään, työntekijöitä viihtymään työssään ja viettämään eläkepäiviään mahdollisimman hyväkuntoisina. Markkinaosuutemme on noin kolmannes ja eläkevastuiden katteena meillä on 37 miljardin euron sijoitusomaisuus. Kiinteistösijoittajana olemme yksi Suomen suurimpia 3,6 miljardin euron kiinteistöomaisuudellamme. Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye