Kiinteistönomistaja vastaa kattolumista
Järjestyslain mukaan kiinteistönomistajalla on velvoite huolehtia siitä, että putoava jää tai lumi eivät aiheuta vaaraa kiinteistöllä liikkuville. Tämä edellyttää tarvittaessa vaarallisen kulkureitin tai oleskelupaikan eristämistä esimerkiksi puomeilla ja varoituskylteillä. Oikeuskäytännössä on katsottu kiinteistönomistajan vastuun kiinteistön turvallisuudesta olevan varsin ankaraa, koska nimenomaan kiinteistönomistajan - kuten taloyhtiön - tulee vahinkotilanteessa osoittaa huolellinen toimintansa talvikunnossapitoasioissa.
Kiinteistönomistajan vastuun kantaa yhtiömuotoisessa omistustilanteessa taloyhtiö. Taloudellisen riskin minimoimiseksi taloyhtiön kannattaa hankkia ja pitää voimassa kiinteistövakuutus. Kiinteistönomistaja puolestaan voi vaatia sopijakumppaniltaan korvausta jälkikäteen, jos esimerkiksi isännöitsijä tai kiinteistöpalveluyritys ei ole noudattanut sopimusta lumitilanteen valvonnasta ja vaaratilanteiden hoitamisesta.
Sopimukset ja niihin liittyvät velvoitteet tulee määritellä niin tarkasti, että kumpikin osapuoli tietää, miten tehtävät ja vastuu taloyhtiön ja sen sopijapuolen kesken jakautuu. Esimerkiksi talvikunnossapitotehtävien osalta tulee sopimuksessa määritellä riittävän yksityiskohtaisesti, kenen vastuulla on kattojen lumi- ja jäätilanteen tarkkailu sekä lumen ja jään pudotus. Lisäksi tulee sopia, mitä lumi- ja jäätilanteen tarkkailu käytännön toimenpiteiden tasolla tarkoittaa eli kuinka usein esim. viikossa kiinteistöllä käydään tarkistamassa kattolumien ja jään tilanne tai mitä valvonta "24/7" konkreettisesti pitää sisällään.
Jos kiinteistöä hoidetaan hyvin, hallituksen jäsenet, isännöitsijä tai toimitusjohtaja eivät voi joutua vahingonkorvaus- tai rikosoikeudelliseen vastuuseen syntyneistä vahingosta. Rikosoikeudelliseen vastuuseen joutuminen taloyhtiön asioissa on muutoinkin äärimmäisen harvinaista.
Lisätietoja: Kiinteistöliitto, lakimies Kristel Pynnönen (puhelinnumero vain toimitusten käyttöön) puh. 0405796978.
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto
PTT:n, Kiinteistöliiton ja Omakotiliiton selvitys: Korkojen lasku keventänyt asuntovelallisten asumismenoja19.8.2025 09:02:00 EEST | Tiedote
Asumismenot supistuvat tänä vuonna keskimäärin vajaan prosentin, selviää Kiinteistöliiton ja Omakotiliiton PTT:lla teettämästä selvityksestä. Menot pienenivät jokseenkin saman verran myös viime vuonna. Suurin syy kehitykseen on korkomenojen sekä sähkön ja öljyn hinnan lasku. 15 vuoden tarkastelujakson aikana asumismenot ovat kasvaneet keskimäärin 48 prosenttia.
Lakimuutos helpottaisi toteutuessaan asumishäiriöihin puuttumista taloyhtiöissä15.8.2025 08:50:05 EEST | Tiedote
Asunto-osakeyhtiölain uudistamista pohtinut työryhmä esittää mietinnössään useita keinoja, jotka helpottaisivat huoneistojen hallintaanottoa puuttumiskeinona esimerkiksi asumishäiriöihin, tupakointikiellon rikkomiseen ja lyhytaikaisen vuokraustoiminnan aiheuttamiin merkittäviin haittoihin tai lisäkustannuksiin.
Taloyhtiön hallituksen jäsen, meiltä saat apua tehtäviisi!12.8.2025 08:35:00 EEST | Tiedote
Jos tulit kevään yhtiökokouksessa valituksi uutena jäsenenä taloyhtiösi hallitukseen, saattaa tehtävä herättää monenlaisia kysymyksiä. Kiinteistöliitto on koonnut taloyhtiöiden hallitusten jäsenille tarkastuslistan ja muita hallitustyön kannalta hyödyllisiä työkaluja. Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöillä on käytössään myös kattavat neuvonta- ja koulutuspalvelut.
Uusi laki ei tuo merkittäviä muutoksia taloyhtiöiden leikkipaikoista huolehtimiseen27.6.2025 13:48:39 EEST | Tiedote
Uusi laki kulutuspalvelujen turvallisuudesta (185/2025) tuli voimaan toukokuussa 2025. Lain noudattamista valvoo Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes, joka tulkitsee kyseisen lain soveltuvan myös taloyhtiöiden leikkipaikkoihin.
Kiinteistöliitto tuomitsee isännöintialan kartellimenettelyt26.6.2025 11:09:39 EEST | Tiedote
Asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöitä edustava Kiinteistöliitto tuomitsee kartelliin syyllistyneiden isännöintialan toimijoiden menettelyt, jotka ovat olleet selkeästi asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöiden etujen vastaisia. Isännöintialan maineen kannalta kartelli on ollut haitallinen, ja taloyhtiöiden luottamusta rapauttava.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme