TIEDOTE: Musiikkialalle oma suurtapahtuma
21.1.2009 09:50:20 EET | Messukeskus | Tiedote
Syksyn 2009 uusi yleisötapahtuma Helsingin musiikkimessut avataan Helsingin kirjamessujen ja Viini, ruoka & hyvä elämä -tapahtuman rinnalle. Uusi kulttuurialan tapahtuma tulee kasvattamaan tapahtumakokonaisuutta merkittävästi. Kirjamessut ja Viini, ruoka & hyvä elämä -tapahtuma ovat keränneet messuhalleihin viime vuosina n. 68 000 kävijää. Musiikkimessut sijoittuvat halleihin 4 ja 5.
Koko alan festivaalitapahtuma
Helsingin musiikkimessut -tapahtuman tavoitteena on toimia koko musiikkialan kohtaamispaikkana. Musiikkimessuille odotetaan kävijöiksi musiikin harrastajia, ammattilaisia sekä alasta kiinnostuneita kuluttajia. Musiikkimessut tarjoaa kävijälle mm. artistiesiintymisiä, seminaareja, soitinnäytöksiä ja tuoteuutuuksia soittimista nuotteihin ja äänitteisiin.
Tapahtuman ohjelmassa tullaan käsittelemään musiikkia sen eri tyylilajien pohjalta. Mukana on musiikkia klassisesta pop- ja rockmusiikkiin. Esille pääsee myös elektroninen musiikki sekä tärkeänä teemana musiikinopiskelu. Teemat tulevat esille asiantuntijaseminaareissa, tietoiskuissa, näyttelyohjelmassa sekä alueelle kehitettävissä info- ja kokeilualueissa.
Musiikkimessut järjestää Suomen Messut yhteistyössä Sevent Oy:n kanssa.
Lisätietoja
Suomen Messut, tiedottaja
Vilja Perttola
, gsm 040 755 3319, s-posti vilja.perttola(at)finnexpo.fi
Sevent Oy, tuottaja
Aki Vepsäläinen
, gsm 040 558 5425, s-posti aki.vepsalainen(at)sevent.fi
Suomen Messut, tuotekehityspäällikö
Markku Kosonen
, gsm 050 387 0059, s-posti markku.kosonen(at)finnexpo.fi
______________________________________________________________________________
Helsingin Musiikkimessut 2009
Helsingin musiikkimessut on koko musiikkialan suurtapahtuma, joka järjestetään vuosittain Helsingin kirjamessujen ja Viini, ruoka & hyvä elämä -tapahtuman rinnalla Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtuman järjestää Suomen Messut kumppaninaan Sevent Oy.
Helsingin Musiikkimessut 2009
22.–25.10.2009 Helsingin Messukeskus
Avoinna klo 10–18, pe klo 10–20
www.helsinginmusiikkimessut.fi
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Käsityö, materiaali ja tunne – Habitare Protos 2026 muotoilijat julkistettu5.6.2026 13:13:08 EEST | Tiedote
Habitare Protos 2026 suunnittelijat liikkuvat rohkeasti kategorioiden välillä. Käyttöesine voi olla kuin taideteos, valaisin tai peili kuin veistos ja akustinen elementti kuin taulu. Yhteisesti ne pohtivat mitä esine voi kertoa materiaalinsa, muotonsa ja valmistustapansa kautta.
KUTSU Tapahtuma-alan cocktailit SuomiAreenassa 23.6.20264.6.2026 12:00:00 EEST | Kutsu
Kutsumme median edustajat mukaan SuomiAreenan 2026 yhteydessä järjestettäville tapahtuma-alan cocktaileille Porin Raatihuoneelle tiistaina 23.6. kello 17.45 alkaen. Tarjolla on kevyttä syötävää ja kesäistä juotavaa sekä taatusti mielenkiintoisia ja mukavia kohtaamisia.
Taloustutkimus: Helsingin Messukeskuksen tulovaikutus pääkaupunkiseudulle 304 miljoonaa euroa vuonna 2025 – kasvusuunta jatkui2.6.2026 08:25:34 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksen ennätyksellisen liikevaihdon ja yli miljoonan kävijän vuosi 2025 näkyi myös tulo- ja työllisyysvaikutuksen kasvuna. Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan Messukeskuksen talousvaikutus pääkaupunkiseudulle nousi 304 miljoonaan euroon ja työllisyysvaikutus 4140 henkilötyövuoteen.
FinnBuild 26 ohjelma pureutuu rakentamisen murrokseen – miten rakennusala vastaa tekoälyn, energiasiirtymän ja kiertotalouden haasteisiin28.5.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Rakennusala elää voimakasta murrosta, jota vauhdittavat tekoäly, energiasiirtymä ja kasvavat vastuullisuusvaatimukset. Syksyn FinnBuild-messuilla katse käännetään ratkaisuihin: ohjelma tarjoaa ajankohtaisen tilannekuvan alan kehityksestä ja konkreettisia näkökulmia siihen, miten rakentaminen uudistuu kohti kestävämpää ja tehokkaampaa toimintaa.
FinnBuild 2026 showcases how new technologies are transforming construction28.5.2026 07:45:00 EEST | Press release
FinnBuild, Finland’s leading trade fair for construction and building services, will once again bring together industry professionals at the Helsinki Expo and Convention Centre from 29 September to 1 October 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme