SUOMEN SIJOITUSRAHASTOYHDISTYS: Rahastoraportti uudistuu helmikuussa 2009
Luokittelun uudistamisen taustalla on kaksi tekijää. Suomalaisten sijoitusrahastojen määrä on kasvanut ja rahastovalikoima on monipuolistunut merkittävästi. Toisaalta eurooppalaisen rahastostandardin kehittämisessä päästiin eteenpäin, kun eurooppalaisten sijoitusrahastoyhdistysten järjestö EFAMA julkaisi kesällä 2008 yhtenäisiin käytäntöihin tähtäävän luokittelukäsikirjan. Suomi on etulinjassa uuden luokittelustandardin soveltamisessa.
Rahastoraportin uudessa luokittelussa EFAMA:n luokitteluperiaatteita on sovellettu suomalaiseen rahastovalikoimaan. Pyrkimyksenä on ollut muodostaa rahastoluokkia, jotka muodostavat sisältämilleen rahastoille mielekkäitä vertailuryhmiä. Toisaalta luokista on pyritty tekemään riittävän kokoisia vertailun mahdollistamiseksi. Luokittelu muuttuu aiempaa hienojakoisemmaksi ja samalla rahastoluokkien lukumäärä kasvaa.
Luokittelu-uudistus koskettaa niin osake-, korko, yhdistelmä- kuin vaihtoehtoisten sijoituskohteiden rahastoja. Osakerahastoista erityisesti huomattavan suosion saavuttaneet kehittyvien markkinoiden osakerahastot on jaettu tarkemmin maantieteellisesti määriteltyihin luokkiin. Sektorirahastot saivat uudessa luokittelussa omat toimialaansa kuvaavat luokat.
Pitkät korkorahastot jakautuivat uudessa luokittelussa valtionlainoihin ja yrityslainoihin, joista jälkimmäiset jaettiin sekä euroalue/maailma- että luokitellut/korkeariskiset -jaoilla. Lyhyen koron rahastojen luokka jakautui kahdeksi luokaksi, joista rahamarkkinarahastojen luokkaan kuuluvat jatkossa kaikkein pieniriskisimmät lyhyet korkorahastot. Loput lyhyen koron rahastot sijoitetaan uuteen Muut lyhyen koron rahastot -luokkaan.
Yhdistelmärahastot jaetaan nyt kansainvälisiin ja eurooppalaisiin yhdistelmärahastoihin. Suomeen sijoittavien yhdistelmärahastojen luokkaa ei jatkossa esitetä. Vaihtoehtoisista sijoituskohteista hedge-rahastot esitetään omana luokkanaan.
Sijoitusrahastoyhdistyksen 12.2.2009 tiedotustilaisuuden esitysmateriaali löytyy osoitteesta
www.sijoitusrahastot.fi
.
Lisätietoja
Toiminnanjohtaja
Markku Savikko
Toiminnanjohtaja
Suomen Sijoitusrahastoyhdistys ry
(09) 66891716
Portfolioanalyytikko
Arto Vesivalo
Suomen Sijoitustutkimus Oy
(09) 6227 8770
Liite
- Rahastoraportin uusi luokittelurunko
Osakerahastot
- Pohjois-Amerikka
- Tyynenmeren alue
- Japani
- Eurooppa
- Pohjoismaat
- Suomi
- Kansainväliset osakerahastot
- Kehittyvät markkinat
- Eurooppa
- Maailma
- Kaukoitä
- Latinalainen Amerikka
- Lähi-itä ja Afrikka
- Sektorirahastot
- Kulutushyödykkeet ja päivittäistavarat
- Rahoitus ja kiinteistöt
- Energia ja yhdyskuntapalvelut
- Teknologia ja telekommunikaatio
- Teollisuus ja infrastruktuuri
- Terveydenhoito
Vaihtoehtoiset rahastot
- Hedge
- Muut vaihtoehtoiset rahastot
Yhdistelmärahastot
- Eurooppa
- Maailma
Pitkän koron rahastot
- Valtioriski euroalue
- Kehittyvät markkinat
- Luokitellut yrityslainat euroalue (Investment Grade -lainat)
- Luokitellut yrityslainat maailma (Investment Grade -lainat)
- Korkeariskiset yrityslainat euroalue (High yield -lainat)
- Korkeariskiset yrityslainat maailma (High yield -lainat)
Lyhyen koron rahastot
- Rahamarkkinarahastot
- Muut lyhyen koron rahastot
Tietoja julkaisijasta
Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.
Finanssiala - Uudistuvan alan ääni
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry
Yrityslähestymiskiellon toteutus etenee – tiedossa aiempaa parempaa suojaa häiriköintiä ja uhkailua vastaan työpaikoilla7.5.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Petteri Orpon hallitus päätti puoliväliriihessä varmistaa pitkään tavoitellun yrityslähestymiskiellon toteuttamisen. Uuden lain myötä työnantajat voivat paremmin suojella työntekijöitään ja asiakkaitaan häiriötilanteissa. Kielto mahdollistaa yrityksille lähestymiskiellon hakemisen toistuvaa uhkaa tai häiriötä aiheuttavaa henkilöä kohtaan. Yrityslähestymiskiellon taakse ovat asettuneet niin elinkeinoelämän kuin palkansaajienkin etujärjestöt. Finanssiala ry (FA) on ajanut uudistusta vuodesta 2012 lähtien, sillä alalla esiintyy arviolta tuhansia häiriköintitapauksia vuodessa.
Pankki tai poliisi ei kysy pankkitunnuksia, huijari kysyy – kalasteluhuijausten määrä räjähti vuonna 202429.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Jos pankin tai viranomaisen edustaja pyytää puhelimessa tai viestissä pankkitunnuksia, kyseessä on huijari. Kalasteluhuijaukset olivat yleisin huijaustyyppi vuonna 2024. Suomalaiset menettivät niihin lähes 32 miljoonaa euroa. Kalasteluhuijauksissa myös kasvu oli kovinta. Ne lisääntyivät edellisvuodesta 161 prosenttia. Kaikkiaan suomalaisia yritettiin huijata yli 107 miljoonan euron edestä vuonna 2024. Pankit onnistuivat pysäyttämään ja palauttamaan yli 44 miljoonaa euroa huijattuja varoja.
Asunto- ja mökkikaupan jumi viimein aukeamassa? – FA:n Ahosniemi toiveikas hallituksen puoliväliriihen päätöksistä26.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Arno Ahosniemi suhtautuu myönteisesti hallituksen puoliväliriihen päätökseen keventää asuntorahoituksen sääntelyä. Päätöksellä on mahdollista parantaa työvoiman liikkuvuutta ja kehittää asuntomarkkinoiden toimivuutta. "Asuntolainojen enimmäiskeston pidentäminen 30 vuodesta 35 vuoteen on yksi tarpeellisista muutoksista. Asuntorahoituksen sääntelyn tarkastelu on nyt erittäin ajankohtaista asuntomarkkinoiden alakulon takia. Suomalaisten luottamus omaan talouteensa on ollut pitkään matalalla tasolla. Hallituksen toimilla on hyvät mahdollisuudet lisätä kotitalouksien uskallusta lähteä asunto- ja mökkikaupoille”, Ahosniemi toteaa. Kotitalouksien uskallus ja mahdollisuus tehdä suuria hankintoja, kuten asunnon ja mökin ostamista tai remontoimista, on ollut hyvin alhaisella tasolla. Puolet FA:n vuodenvaihteessa teettämän kansalaiskyselyn vastaajista kertoi luopuneensa hankintasuunnitelmistaan joko kokonaan tai pidentäneensä harkinta-aikaa. Vastaajista 23 pr
Ahosniemi: Kotitalouksien ja yritysten rahoitusta vaikeuttavan sääntelyn purkaminen sekä kotimaisten sijoitusrahastojen toimintaedellytysten vahvistaminen ovat hallitukselta vahvoja tekoja kasvun vauhdittamiseksi23.4.2025 23:05:14 EEST | Tiedote
Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Arno Ahosniemi kiittää maan hallitusta puoliväliriihen kasvua tukevista linjauksista. Ahosniemen mukaan talouden sumuiset näkymät, kotitalouksien vaisu investointihalukkuus ja kauppasota edellyttävät rohkeita päätöksiä, joilla suomalaisten luottamus tulevaisuuteen ja omaan talouteen vahvistuvat.
Pankkisektori säilyi vakaana, vakuutusyhtiöillä yllätyksetön vuosi – tutustu vakuutus- ja pankkisektorien vuosikatsauksiin22.4.2025 11:18:47 EEST | Tiedote
Finanssiala ry on julkaissut katsaukset sekä pankkien että vakuutusyhtiöiden vuoteen 2024. Pankkisektori pysyi vakaana ja toimintakykyisenä talouden heittelyistä huolimatta. Hyvä kannattavuus ja vakavaraisuus antavat pankeille vastustuskykyä riskien varalle. Vakuutussektorilla vuosi oli hyvä ja sangen yllätyksetön. Vakuutusyhtiöiden sijoitukset tuottivat hyvin, mutta eläke- ja korvausmenot kasvoivat maksutuloa voimakkaammin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme