Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Suomalainen lihantuotanto on vastuullista – liha hyvä ravinnon lähde

Jaa
Eilinen Yle Kioskin Kaarlen maailma -puheohjelma oli täynnä lihansyönnin vastaista propagandaa. Ohjelman keskustelijat ja juontaja esittivät yhteen ääneen räikeitä ja virheellisiä väitteitä suomalaisesta lihantuotannosta ilman fakta-argumentteja. Suomalainen lihantuotanto on vastuullista ja lihankulutuksemme alle EU-keskitason.

Meille suomalaisille kotimainen liha on hyvä ravinnon lähde, joka sisältää proteiineja, rautaa ja muita hivenaineita. Suomessa lihaa syödään maltillisesti, vähemmän kuin EU-maissa keskimäärin.

Emme myöskään syö lihaa enemmän kuin vihanneksia, kuten ohjelmassa väitettiin. Vuonna 2014 lihaa kulutettiin Suomessa keskimäärin 76,6 kiloa asukasta kohti ja vihanneksia yhteensä 65,3 kiloa. Lihan kulutusluvuissa ovat mukana myös luut, joita harvemmin syömme.

Lihansyönnin aiheuttaman syöpäriskiä ei ole suoraan pystytty yhdistämään pelkästään lihavalmisteiden käyttöön. Taannehtivien väestötutkimusten näyttö syöpäriskin kasvusta voi liittyä myös muihin tekijöihin kuin itse lihaan, kuten yksipuoliseen ruokavalioon.

Itämeren rehevöityminen ei ole maatalouden ja lihantuotannon syy. Päinvastoin kotieläintuotannon ravinteiden kierrättäminen mahdollistaa synteettisten lannoitteiden käytön vähentämisen ja on kiertotaloutta parhaimmillaan. Maatalouden ravinnepäästöjä on viime vuosina pystytty vähentämään usein eri toimin myös viljelijöiden omaehtoisilla hankkeilla.

Suomalainen lihantuotanto on vastuullista ja liha turvallista. Antibiootteja ei käytetä tuotannossa ennaltaehkäisevästi kuten monissa muissa EU-maissa, Yhdysvalloista puhumattakaan.

Kotieläintalous ja kasvinviljely tarvitsevat toinen toisiaan. Kasvinviljely tuottaa myös rehuja kotieläimille ja kotieläintuotanto ravinteita pelloille. Kotieläintuotanto on Suomen huoltovarmuuden kannalta valtti maailmassa, jossa väestö kasvaa ja levottomuudet lisääntyvät.

Keskustelijat olivat oikeassa siinä, että lihan hinta on nykyisellään liian halpa ja siksi sitä ei arvosteta. Tuottajan saama osuus ruuan hinnasta on liian pieni ja siksi tuotanto ei kannata.

Kuten keskustelussa tuli ilmi, myös kasvissyöjille ja kasviksia haluaville tulee tarjota ravintoloissa riittävästi vaihtoehtoja ja kasvisten käyttöä tulee kokonaisuudessaan lisätä. Monipuolinen ja terveellinen ruokavalio on etu kansanterveydellemme.

Kutsumme lämpimästi Kaarlen maailma -ohjelman tekijät, keskustelijat ja muut toimittajat maaseudulle tutustumaan aitoon suomalaiseen kotieläintuotantoon.

Lisätietoja

Kotieläinasiamies Jukka Rantala, p. 040 715 8710
Ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi, p. 050 511 8909

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Poikkeuksellinen kevät enteilee laadultaan erinomaista perunasatoa6.6.2025 09:22:06 EEST | Tiedote

Varhaisperuna on yksi niistä harvoista ruuista, jonka suomalaiset tunnistavat pelkästä tuoksusta. Tämä raikkaan makea ja voin kera höyryävä makuherkku kuuluu olennaisesti suomalaiseen kesään. Varhaisperunan istutukset alkoivat tänä keväänä poikkeuksellisen varhain, jo maaliskuun alussa. Sääolot olivat tuolloin suotuisat. Kevään viileämpi jakso pääsiäisen jälkeen hidasti kasvua, mutta varhaisperunan sato etenee silti normaalissa aikataulussa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye