Suomen Yrittäjät

Pk-yritysten osingosta on maksettu jo vero – verovapaita osinkoja ei ole

Jaa
Julkisessa verokeskustelussa on virheellistä tietoa pk-yritysten osingoista, joita väitetään verottomiksi. Verovapaita osinkoja ei ole olemassakaan, vaan kyse on osinkojen yhdenkertaisesta verotuksesta. Yhdenkertaisella verotuksella tarkoitetaan yrityksen ja sen omistajan verotuksen yhdistämistä niin, että tulo verotetaan pääosin vain yrityksen tai omistajan verotuksessa, ei molemmissa.

- Palkansaaja, jonka ennakkoveron työnantaja tilittää suoraan valtiolle, ei myöskään koe saavansa verotonta palkkaa siksi, että ennakonpidätys vähennetään ja maksetaan ennen käteen saatavaa palkkaa. Myös yrittäjä kokee yrityksensä ja oman verotuksensa yhdeksi kokonaisuudeksi, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus huomauttaa.

Yritys maksaa koko voitostaan eli myös osingoista nykyisin aina 24,5 prosentin yhteisöveron. Yhteen kertaan verotetun osingon saaminen edellyttää, että yritys tekee voittoa ja että sille on kertynyt myös omaa pääomaa. Yhteen kertaan verotetun osingon enimmäismäärille on lisäksi tiukat rajat.

Pienet yritykset kärsisivät kahdenkertaisesta osinkoverotuksesta

Etenkin pienet yritykset kärsisivät, jos kehysriihessä päätetään siirtyä osin tai kokonaan kahdenkertaiseen osinkoverotukseen, vaikka yhteisöveroa samalla alennettaisiin. Esimerkiksi VATT:n selvitysten mukaan voitot ovat pienyrityksissä usein niin pieniä, että ne eivät hyötyisi yhteisöveron alentamisesta, mutta kärsisivät kokonaan tai osittain kahdenkertaisesta osinkoverotuksesta.

- Viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana lähes kaikki yksityisen sektorin uudet työpaikat Suomessa ovat syntyneet pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Jos osinkoverotusta muutetaan, tulee tuntea koko kuva ja olla huolissaan erityisesti työllistävien pienyritysten määrästä, Järventaus sanoo.

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Jussi Järventaus, p. 050 336 0015, jussi.jarventaus@yrittajat.fi
johtaja Anna Lundén, p. 050 544 3928, anna.lunden@yrittajat.fi
tietopaketti osinkoverotuksesta: http://www.yrittajat.fi/verot2013

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, yli 116 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö. Jäsenyritysten työllistävä vaikutus on yli puoli miljoonaa henkilöä. Jäsenyrityksistä puolet on yksinyrittäjiä ja puolet työnantajayrityksiä. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu yli 400 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 52 toimialajärjestöstä. Lisätietoa järjestöstä on osoitteessa www.yrittajat.fi.

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät
Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI

09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye