KULUTTAJIA JA AMMATTILAISIA PALVELEVAT PANKKITURVALLISUUS-SIVUT AVATTU
Pankkiturvallisuus-sivuilla kävijöitä opastetaan turvalliseen pankkiasiointiin, maksamiseen ja maksuvälineiden käyttöön. Sivuilla kerrotaan myös, miten voi välttyä muun muassa kortti- ja verkkopankkihuijauksilta.
- Pankkiturvallisuus-sivut ovat johdonmukainen jatko turvallisuuspalveluidemme parantamiselle finanssialalla, kertoi johtaja Risto Karhunen Finanssialan Keskusliitosta.
- Sivujen tuottamiseen on osallistunut asiantuntijoidemme lisäksi Keskusliiton jäsenpankeista koostuva pankkiturvallisuustoimikunta, Karhunen totesi.
Pankkiturvallisuus-sivut julkistettiin tänään poliisin, finanssialan ja oikeustoimittajien ajankohtaisseminaarissa Kuopion Rauhalahdessa. Seminaarin teemana on verkkorikollisuuden torjunta.
Finanssialan Keskusliitto ylläpitää kuluttajien ja ammattilaisten palvelemiseksi myös vahingontorjuntaan opastavia sivuja osoitteessa www.vahingontorjunta.fi
Lisätiedot:
Johtaja Risto Karhunen, puh 0400 737 952
Viestintäpäällikkö Joona Vuorenpää, puh 050 5987 063
www.pankkiturvallisuus.fi
Finanssialan Keskusliitto (FK) on toimialajärjestö, joka edustaa Suomessa toimivia pankkeja, vakuutusyhtiöitä, rahoitusyhtiöitä, arvopaperinvälittäjiä ja finanssialan työnantajia. Osa jäsenistä hoitaa myös lakisääteiseen sosiaaliturvaan kuuluvia liikenne-, työeläke- ja työtapaturmavakuutuksia. Finanssialan Keskusliitolla on noin 450 jäsenyhteisöä ja niiden palveluksessa toimii noin 40 000 työntekijää.
www.fkl.fi
Tietoja julkaisijasta
Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.
Finanssiala - Uudistuvan alan ääni
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry
Pankkitunnuksilla vain pankkiin – valitse huijareiden vuoksi tarkkaan, miten tunnistaudut verkossa20.8.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Finanssiala ry:n toimitusjohtaja Arno Ahosniemi ja FiComin toimitusjohtaja Elina Ussa korostavat, että kaikki vahvan sähköisen tunnistautumisen välineet ovat turvallisia, mutta niiden käyttötapa vaikuttaa riskeihin. Pankkitunnuksia kannattaa käyttää vain verkkopankkiin kirjautuessa, kun taas muihin digitaalisiin asiointipalveluihin on järkevää tunnistautua mobiilivarmenteella tai valtion varmennekortilla. Huijaukset ovat yleistyneet rajusti viime vuosina ja ne ovat menetelmiltään yhä kehittyneempiä. FA:n tuoreen kyselyn mukaan 7,3 prosenttia suomalaisista on menettänyt rahaa digihuijareille. Väkilukuun suhteutettuna se tarkoittaa yli 400 000 suomalaista. Oikeaoppinen suojautuminen huijauksilta on välttämätön kansalaistaito.
Rahastot mukaan osakesäästötiliin – FA:n Ahosniemi kehuu pääministeri Orpon ja elinkeinoministeri Puiston avausta15.8.2025 12:49:17 EEST | Tiedote
Finanssiala ry kehuu pääministeri Orpon ja elinkeinoministeri Puiston avausta laajentaa osakesäästötiliä rahastoihin. Ministerit ottivat asiaan kantaa Kauppalehdessä. Monipuoliset vaihtoehdot sijoitustuotteissa lisäisivät osakesäästötilin suosiota. Osakesäästötilin monipuolistaminen vaurastuttaisi suomalaisia ja edistäisi kansankapitalismia, talousosaamista ja sijoitusten hajautusta.
Suomalaiset hoivakeskustelusta: Varallisuus ei saa vaikuttaa hoivamaksuihin – omaehtoisesta vanhuuteen varautumisesta tehtävä houkuttelevampaa13.8.2025 09:59:10 EEST | Tiedote
Finanssiala ry:n Vakuutustutkimuksen vastaajista 77 prosenttia on sitä mieltä, että varallisuus ei saa vaikuttaa hoivamaksuihin. Yhtä suuri osuus on sitä mieltä, että omaehtoisen varautumisen vanhuuden varalle on oltava helpompaa ja houkuttelevampaa. Finanssiala ei kannata sitä, että varallisuus vaikuttaisi hoivamaksuihin. Toimivassa järjestelmässä julkinen sektori turvaa perustason, jota voi halutessaan täydentää omin varoin. Tätä helpottaisi palvelulupaus, joka määrittää, mistä kaikesta hoivassa vastaa yhteiskunta ja mikä on yksilön omalla vastuulla. Tulokset käyvät ilmi Finanssiala ry:n Norstat Finland Oy:llä teettämästä kyselytutkimuksesta.
Markkinoiden hermoilu hellitti tullisopimusten myötä – Rahastopääoman arvo kohosi yli 190 miljardin euron11.8.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin heinäkuussa yhteensä 807 miljoonaa euroa uusia pääomia. Rahastopääoma kasvoi myös markkinakehityksen ansiosta. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli kuukauden lopussa lähes 191 miljardia euroa.
Stressitestien mukaan suomalaispankit selviäisivät rankoissakin oloissa – vakavaraisuusvaatimusten lisäkiristykset heikentäisivät pankkien kykyä rahoittaa talouskasvua4.8.2025 14:57:51 EEST | Tiedote
Finanssiviranomaisten suorittamien stressitestien perusteella suomalaispankit pystyvät selviytymään merkittävästäkin toimintaympäristön heikentymisestä – niiden toimintakyky säilyy edelleen vahvana. Hyvät tulokset osoittavat FA:n mielestä, ettei pankkien vakavaraisuusvaatimuksia ole syytä enää kiristää. Vaatimusten tiukentaminen heikentäisi pankkien kykyä rahoittaa talouskasvua. Euroopan pankkiviranomainen (EBA), Euroopan keskuspankki (EKP) ja Finanssivalvonta toteuttivat suomalaisten pankkien stressitestit. Testien tarkastelujakso kattaa vuodet 2025–2027 ja ne pohjautuvat perusskenaarion lisäksi heikomman kehityksen skenaarioon. Vakavaraisuusvaatimukset edellyttävät, että pankeilla on oltava tietty määrä omia varoja suhteessa riskeihin, joita pankkien saamisiin ja muuhun toimintaan liittyy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme