HSY

Pääkaupunkiseutu vastaa ilmastohaasteeseen

Jaa
Pääkaupunkiseudun ilmastopäästöt vähenivät vuonna 2014 lähes 4 prosenttia edellisvuodesta. HSY:n tekemien laskelmien mukaan päästöt ovat vähentyneet huomattavasti vuodesta 2007 lähtien. Hiilineutraaliustavoitteen saavuttaminen edellyttää suuria muutoksia energiantuotannossa, liikkumisessa ja kulutustottumuksissa.

Pääkaupunkiseudulla syntyi vuonna 2014 kasvihuonekaasupäästöjä 5,6 miljoonaa tonnia hiilidioksidiksi laskettuna. Tämä on vajaa 10 prosenttia koko Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Päästöt laskivat yhteenlaskettuna lähes 4 prosenttia vuoteen 2013 verrattuna. Vantaalla vähennystä oli 7 prosenttia, Helsingissä 3 ja Espoossa 2 prosenttia. Kauniaisten päästöt kasvoivat vajaan prosentin.

Pääkaupunkiseudun ilmastostrategia 2030:n hyväksymisen jälkeen seudun ilmastopäästöt ovat vähentyneet keskimäärin kaksi prosenttia vuodessa. Kivihiilen käyttöä ei toistaiseksi ole merkittävästi vähennetty, mikä on hidastanut muuten suotuisaa kehitystä. Ilmastostrategian tarkistettu yhteinen tavoite on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä vähintään 20 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä ja hiilineutraalius, eli lähes nollapäästöt, vuoteen 2050 mennessä. Vuoteen 1990 verrattuna kokonaispäästöt ovat vähentyneet Helsingissä 22 prosenttia. Muualla pääkaupunkiseudulla päästöt ovat kasvaneet.

Uusiutuvan energian polulla

Väestönkasvuun suhteutettuna koko seudun päästöt ovat kuitenkin olleet jo pidemmän aikaa laskusuunnassa. HSY:n toimitusjohtaja Raimo Inkisen mukaan tilanne näyttää entistä valoisammalta.

- Rakennusten lämmitys aiheuttaa edelleen yli puolet pääkaupunkiseudun kokonaiskasvihuonekaasupäästöistä, mutta nyt kaukolämmön tuotannossa otetaan merkittäviä edistysaskelia. Tästä hyviä esimerkkejä ovat Vantaan Energian jätevoimala, HSY:n puhdistaman jäteveden lämpöä hyödyntävä uusi lämpöpumppulaitos Espoossa sekä Helenin pelletinpoltto, uusi kehityssuunnitelma ja Helsingin päätös Hanasaaren hiilivoimalan sulkemisesta, sanoo Inkinen.

- Myös HSY lisää aktiivisesti uusiutuvan energian hyödyntämistä.

Kaupungit tuntevat vastuunsa päästöjen vähentämisessä

Pääkaupunkiseudulla on tehty aktiivista ilmastotyötä jo useita vuosia. Yhteinen ilmastostrategia, kaupunkien ympäristöpolitiikka ja omat tavoitteet, kaupunginjohtajien ilmastoverkoston aloitteet ja kaupunkien allekirjoittamat kansainväliset ilmastositoumukset kertovat, että kaupungit tuntevat vastuunsa päästöjen vähentämisessä. Nyt useiden kaupunkien ja kaupunkiseutujen uraa uurtava työ saa vahvan tuen Pariisin ilmastokokouksen neuvottelutuloksesta.

Kustannustehokkaita päästövähennyskeinoja on selvitetty kaupungeissa aktiivisesti ja toimia on myös tehty.

- Pääkaupunkiseudun ilmastostrategiassa esitetyistä linjauksista ja toimenpiteistä suurin osa on lähtenyt etenemään ja moni on jo toteutunut, Inkinen sanoo.

- Ilmastotalkoiden myönteinen vaikutus on tunnistettu myös elinkeinoelämän osalta. HSY edistää omalta osaltaan yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyötä ja luo uusia toimintamalleja muun muassa ekoteollisuuskeskus Ekomon, pääkaupunkiseudun Smart & Clean -yhteistyön sekä uusien hankkeiden kautta, Inkinen kertoo.

Toimia tarvitaan kaikilla sektoreilla

Energiansäästön ja kaukolämmön tuotannon lisäksi hiilineutraalius edellyttää toimia kaikilla muillakin sektoreilla.

- Tulevaisuudessa liikenteen merkitys päästöjen vähentämisessä korostuu, kun sähkö vähitellen vihertyy ja kaukolämpöön saadaan uusia ratkaisuja ja polttoaineita, HSY:n ilmastoasiantuntija Johannes Lounasheimo sanoo.

HSY:n päästölaskenta sisältää seudun suorat kasvihuonekaasupäästöt lukuun ottamatta lentoliikennettä ja esimerkiksi ruoantuotannosta ja kulutushyödykkeiden valmistamisesta syntyviä välillisiä päästöjä.

- Jatkossa toimiin, joiden vaikutus ei suoraan näy päästöseurannassa, on kiinnitettävä enemmän huomiota. Esimerkiksi jätteensynnyn ehkäisyllä on suuri merkitys, kun ajatellaan kulutustottumuksia ja tuotteiden koko elinkaaren aikaisia päästöjä, vaikka jätteiden käsittelyn suorat ilmastopäästöt ovat pääkaupunkiseudulla verraten pienet, Lounasheimo sanoo.

Kasvavat kaupungit ovat avainasemassa

Globaaleja kohtalonkysymyksiä ilmastonmuutoksen kannalta on se, miten kaupungit tulevaisuudessa rakennetaan. Pääkaupunkiseudulla asukasluku on kasvanut 2000-luvulla noin 15 prosenttia ja samoin rakennuskanta. Viime vuosien yli 1,5 prosentin vuosikasvun ennustetaan jatkuvan.

Helsingin uutta yleiskaavaa suunnitellaan peräti 250 000 uudelle asukkaalle vuoteen 2050 mennessä. HSY:n tekemän arvion mukaan yleiskaava mahdollistaa suoraan ja välillisesti yli 80 prosentin päästövähennykset, jos Helsingin ilmastopolitiikkaa viedään edelleen määrätietoisesti eteenpäin.

- Yleiskaavan visio 2050 on yksi hyvä esimerkki laaja-alaisesta ilmastotietoisuuden kasvusta. Myös Vantaalla ja Espoossa kasvu nojaa vahvasti raideliikenteeseen, mikä mahdollistaa kestävän kokonaisvaltaisen kaupunkikehityksen, Lounasheimo sanoo.

Lisätietoja:

Pääkaupunkiseudun kasvihuonekaasupäästöt kaupungeittain vuosina 1990 ja 2000–2014: https://www.hsy.fi/fi/asiantuntijalle/ilmastonmuutos/hillinta/seuranta/Sivut/Paastot.aspx.

Helsingin Kaupunkikaavan ilmastovaikutukset. Päästöskenaariot 2035 ja 2050:
https://www.hsy.fi/sites/Esitteet/EsitteetKatalogi/Julkaisusarja/8_2015-helsingin-kaupunkikaavan-ilmastovaikutukset.pdf

Ilmastoasiantuntija Johannes Lounasheimo, puh. 0400 100 601, johannes.lounasheimo(at)hsy.fi

Tietoja julkaisijasta

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY on kuntayhtymä, joka tuottaa vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. HSY auttaa asukkaita toimimaan paremman ympäristön puolesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSY

WC-pytyt valtaavat Kansalaistorin – HSY:n Haitalliset aineet -projekti huipentuu tapahtumaan 7.5.20257.5.2025 08:27:07 EEST | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY järjestää 7.5.2025 klo 11–19 Kansalaistorilla Pytyllä on asiaa -tapahtuman. Tempauksessa kymmenistä WC-pytyistä rakennettu Itämeren portit -teos herättelee keskustelua arjen kemikaalikuormasta. Tapahtuman tavoitteena on lisätä asukkaiden ymmärrystä haitallisista aineista ja innostaa tekemään ympäristön kannalta parempia valintoja omassa arjessaan.

HSY:n kierrätyslähettiläät vieneet lajitteluviestiä yli 23 000 kotiin17.4.2025 09:15:06 EEST | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelujen (HSY) kierrätyslähettiläskampanja syntyi halusta löytää uudenlaisia tapoja parantaa asukkaiden jätteiden lajittelua ja vähentää sekajätteen määrää. Yhdessä pääkaupunkiseudun vuokrakotiyhtiöiden kanssa järjestettyjen kampanjoiden avulla kierrätyslähettiläät ovat vieneet lajitteluviestiä jo yli 23 000 kotiin kannustavin tuloksin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye