EMBARGO: Tiedonjulkistamispalkinto kaupunkimaantieteilijä Mari Vaattovaaralle
Snellman-palkittavan Mari Vaattovaaran erikoisalaa ovat kaupunkien rakenteellinen erilaistuminen, segregaatio, maahanmuutto, asuminen, maankäyttö ja kaavoitus sekä kaupunkitalouteen kytkeytyvät kilpailukykystrategiat. Hän on toteuttanut useita laajoja, myös kansainvälisesti merkittäviä tutkimusprojekteja, joiden ongelmanasettelu on noussut yhteiskunnallisista tietotarpeista.
Projektien tulokset ovat tuottaneet uutta, ajankohtaista tietoa muun muassa maakuntien, kaupunkien ja kaupunginosien tai lähiöiden suunnittelun tarpeisiin. Vaattovaara on ollut merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja osallistuessaan vilkkaasti julkiseen keskusteluun.
Palkinnon perusteluiden mukaan Mari Vaattovaara on lisännyt toiminnallaan koko tutkimusyhteisönsä vuorovaikutuksen mahdollisuuksia ja näkyvyyttä yhteiskunnallisen keskustelun areenoilla. Vaattovaaran toimintatapoja leimaa luottamuksen rakentaminen sekä monipuolisten yhteistyöverkostojen etsiminen. Vaattovaaran toiminta todistaa, että tutkimusta on mahdollista tehdä tieteellisesti tinkimättömästi ja samalla vastata polttavan ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin.
J.V. Snellman -palkinto jaetaan vuosittain Helsingin yliopiston vuosipäivänä. Palkintosumma on 6000 €.
Professori Mari Vaattovaaran yhteystiedot: mari.vaattovaara@helsinki.fi, puh. +358504154861
Vuosijuhlissa jaetaan myös kolme väitöskirjapalkintoa vuoden 2012 aikana hyväksytyistä erityisen ansiokkaista väitöskirjoista.
FT Enni Harjunmaa palkitaan evoluutio- ja kehitysbiologian alan väitöskirjastaan, joka selventää yksilönkehityksen ja pitkän aikavälin evolutiivisen muutoksen suhdetta. Kyseessä on yksi evoluutiobiologian peruskysymyksistä. Harjunmaa on tutkinut hiiren hampaiden muodon kehitystä ja siihen vaikuttavien signaalimolekyylien toimintaa. Tulokset valottavat sitä, mitä eliöiden rakenteiden monimutkaisuuden lisääntyminen evoluutiossa edellyttää kehitysbiologisten mekanismien tasolla. Kaksi väitöskirjan osatyötä on julkaistu kansainvälisissä huippujulkaisusarjoissa Science ja Nature.
Harjunmaan väitöskirja: Tinkering with Cusp Patterning: Developmental Genetic Mechanisms in Mouse Molar Development, http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-7722-7
MMT Anu Mikkonen palkitaan mikrobiologian alan väitöskirjastaan, jossa hän tarkastelee maaperän mikro-organismien käyttöä indikaattoreina pilaantuneen maan kunnon ja kunnostumisen arvioinnissa. Työ antaa aivan uutta tietoa maaperän mikrobiyhteisöistä ja niiden toiminnasta. Väitöskirjassa pohditaan myös työn käytännön seurauksia ja sovelluksia: ehdotetaan indikaattoreita, joiden avulla maaperän kunnostustarvetta ja terveyttä voidaan arvioida. Väitöstyössä kehitetyt menetelmät ovat jo muiden tutkijoiden käytössä niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Mikkosen väitöskirja: The potential of microbial ecological indicators to guide ecosophisticated management of hydrocarbon-contaminated soils, http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-7585-8
FT Heta Tuominen-Soini palkitaan kasvatustieteiden alan väitöskirjasta, joka tarkastelee hyvinvoinnin ja opiskelumotivaation yhteyttä yhdeksäsluokkalaisilla ja lukiolaisilla. Tutkimuksen laajasta ja pitkäaikaisesta aineistosta havaittiin, että nuoret voidaan jakaa oppimis- ja suoriutumisorientaatioidensa mukaan toisistaan selkeästi poikkeaviin ryhmiin. Väitöskirja osoittaa, että nuorten opiskelumotivaatiota tutkittaessa on tärkeätä kiinnittää huomiota myös heidän sosio-emotionaaliseen hyvinvointiinsa. Väitöstutkimus antaa eväitä ymmärtää nuorten hyvinvointiongelmia entistä paremmin.
Tuominen-Soinin väitöskirja: Student motivation and well-being: Achievement goal orientation profiles, temporal stability, and academic and socio-emotional outcomes, http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-8201-6
Väitöskirjapalkittujen yhteystiedot:
FT Enni Harjunmaa: enni.harjunmaa@helsinki.fi, puh. +358 44 300 2081
MMT Anu Mikkonen: anu.mikkonen@helsinki.fi, puh. +358 0 191 20343 , +358 40 7615833
FT Heta Tuominen-Soini: heta.tuominen@helsinki.fi, puh +358 40 767 9099
Yhteyshenkilöt
Hannamaija Helander, tiedotuspäällikkö, viestintä ja yhteiskuntasuhteet
p. 0400 675 820
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Viikin lehmät kirmasivat laitumelle – lataa riemukkaat videot median käyttöön!3.5.2025 13:26:46 EEST | Tiedote
Suomen urbaaneimmat lehmät ovat kirmanneet iloiten laitumelle Viikin tutkimustilalla ensimmäisen kerran talven jälkeen. Perinteikäs koko perheen tapahtuma keräsi yleisöä laitumen laidalle Helsingin maantieteelliseen keskipisteeseen lauantaina 3.5. arviolta 6 000 henkeä.
Polttavaa tiedettä, viileitä tanssimuuveja – Suomeen voitto kansainvälisessä tiedeviestintäkilpailussa2.5.2025 13:17:05 EEST | Tiedote
Sulo Roukan ja monitaiteellisen tiimin tanssiaskeleet toivat voiton arvostetun Science-lehden Dance Your Ph.D. -kilpailussa.
Luonnontieteellisen keskusmuseon tutkijat löysivät yli 150 tieteelle uutta lajia vuonna 202429.4.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Suuri osa maapallon eliölajeista on vielä tuntemattomia. Tutkimustieto lajeista ja niiden välisistä suhteista, levinneisyysalueista ja elintavoista auttaa ymmärtämään paremmin maapallon monimuotoisuutta ja suojelutarpeita.
Kylmään sopeutuneet lajit väistyvät lämpimään sopeutuneiden tieltä24.4.2025 08:12:47 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimus osoittaa, että ilmaston muuttuessa lämpimään ilmastoon sopeutuneet lajit, kuten tietyt linnut ja perhoset, ovat yleistyneet Suomessa. Samaan aikaan viileään ilmastoon sopeutuneet lajit ovat vähentyneet ja siirtyneet pohjoisemmaksi.
Suomalaisten turvallisuuskäsitykset ovat sopeutuneet maailmanpolitiikan myllerrykseen24.4.2025 07:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten suhtautuminen puolustuspolitiikkaan on muuttunut huomattavasti Suomen Nato-jäsenyyttä seuranneen kahden vuoden aikana. Nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa suomalaiset mieltävät Nato-jäsenyyden edelleen laajasti (80 %) Suomen turvallisuutta vahvistavaksi tekijäksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme