Influenssan vuoksi HUS-alueella poikkeuksellisen paljon sairaalapotilaita
Influenssan aiheuttamia tautitapauksia on todettu kaikenikäisillä, mutta viime viikkoina eniten nuorilla aikuisilla sekä keski-ikäisillä. Teho- ja valvontaosastohoitoon joutuneet 66 potilasta ovat olleet iältään 30 - 91 -vuotiaita. Joukossa on ollut vain yksi lapsi. Viikkojen 4-5 aikana on teho- ja valvontaosastohoidossa olevien alle 65-vuotiaiden osuus selvästi kasvanut, ollen nyt jo 65 % koko määrästä. Potilaista 80 %:lla on ollut jokin perussairaus ja lisäksi vakavan influenssan riskitekijänä oleva huomattava ylipaino 23 %:lla.
Lähes kaikilla (94 %) on ollut A-influenssa ja vain neljällä B-influenssa. Yksi potilas on tarvinnut ECMO-hoitoa (kehon ulkoinen happeuttaminen) ja lisäksi kahdeksalla (12 %) on todettu ARDS eli äkillinen hengitysvajausoireyhtymä. Valtaosa (83 %) potilaista on ollut rokottamattomia. Rokotetuista kahdella rokotusvaste ei ollut ehtinyt vielä kehittyä ja yhdeksän potilaan vastetta heikensivät taustalla olevat perussairaudet. Kahdeksan (12 %) potilasta on toistaiseksi menehtynyt.
Suomessa suurin osa tautitapauksista on ollut pandemian jälkeistä A(H1N1) eli ns. sikainfluenssaa ja näyttää siltä, että HUS-alueella saattaa olla meneillään epidemian huippukohta. Rokotteen teho tällä hetkellä kiertäviä A-influenssaviruksia vastaan on kuitenkin hyvä. Rokotesuojan kehittyminen kestää kaksi viikkoa. HUS:n henkilöstön rokotuskattavuus on noussut 1.2.2016 mennessä kaikkien aikojen ennätykseen eli 79 prosenttiin. Henkilöstöä ja potilaita rokotetaan edelleen, joten lopulliset HUS:n henkilöstön rokotuskattavuusraportit saadaan maaliskuun 2016 lopulla.
Influenssan viruslääkehoitoa suositellaan mahdollisimman varhain ainakin riskiryhmiin kuuluville ja vakavaan influenssaan sairastuneille.
Lisätietoja
Eeva Ruotsalainen
Apulaisylilääkäri
HUS Epidemiologinen yksikkö
050 427 9117
Asko Järvinen
Ylilääkäri
HYKS Infektiosairauksien klinikka
050 427 0330
Avainsanat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Gips räcker vid frakturer på mediala humerusepikondylen vid armbågsleden hos barn9.9.2025 09:55:56 EEST | Pressmeddelande
I en nyligen publicerad studie framgick det att gipsning som behandling vid frakturer på mediala humerusepikondylen hos barn är en lika effektiv behandlingsform som operation. De resultat som man nu fått stöder gipsbehandling som primär behandlingsform och behandlingen kan förenhetligas på riksnivå.
Kipsi riittää lasten kyynärnivelen koukistajalisäkkeen murtumissa9.9.2025 09:55:56 EEST | Tiedote
Juuri julkaistussa tutkimuksessa selvisi, että lasten kyynärnivelen koukistajalisäkkeen murtumien hoidossa kipsaus on yhtä tehokas hoitomuoto kuin leikkaus. Nyt saadut tulokset tukevat kipsihoidon käyttöä ensisijaisena hoitomuotona, ja hoitoa voidaan yhtenäistää kansallisesti.
Den nyaste ekonomiska prognosen för hela 2025: HUS är på väg att uppnå sina ekonomiska mål för 20258.9.2025 12:09:48 EEST | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens styrelse behandlade på sitt möte verksamheten och ekonomin i januari–juli samt den nyaste årsprognosen för hela 2025. HUS-sammanslutningens operativa resultat beräknas uppvisa ett överskott på 0,1 miljoner euro. Sammanslutningens styrelse fastställde också investeringsplanen och investeringsprogrammet för de kommande åren.
Koko vuoden 2025 uusin talousennuste: HUS pääsemässä vuonna 2025 taloudellisiin tavoitteisiinsa8.9.2025 12:09:48 EEST | Tiedote
HUSin yhtymähallitus käsitteli kokouksessaan tammi–heinäkuun taloutta sekä uusinta koko vuoden 2025 vuosiennustetta. HUS-yhtymän operatiivisen tuloksen ennustetaan päätyvän 0,1 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi. Yhtymähallitus vahvisti myös tulevien vuosien investointisuunnitelman ja -ohjelman.
Förebyggande av RS-virusinfektion hos spädbarn inleds på HUS sjukhus3.9.2025 14:17:24 EEST | Pressmeddelande
RS-virus (respiratory syncytial virus, RSV) är den vanligaste orsaken till luftvägsinfektioner som kräver sjukhusvård hos små barn. HUS erbjuder en antikropp som utvecklats mot RS-virus, det vill säga nirsevimab åt nyfödda och barn under ett år som hör till riskgrupperna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme