Ikä muuttaa itsehoitoa – apteekki auttaa
29.2.2016 08:30:00 EET | Suomen Apteekkariliitto | Tiedote
Ikääntyminen muuttaa elimistön toimintaa. Esimerkiksi munuaisten toiminta alkaa heikentyä 30 ikävuodesta lähtien, ja 80-vuotiaana toimintakyvystä on jäljellä enää puolet. Proviisori Paula Timonen kertoo, että ikääntymismuutokset vaikuttavat siihen, miten elimistö voi ottaa vastaan ja käsitellä lääkkeitä.
– Lääkehoitoon vaikuttavat ikääntymismuutokset alkavat yksilöllisesti, osalla jo 65-vuotiaana. Aiemmin käytössä olleet annokset voivatkin yllättäen aiheuttaa haittoja tai säännölliseen lääkehoitoon on tullut sellaisia valmisteita, joiden kanssa kaikki itsehoitolääkkeet eivät sovi yhteen.
Esimerkkinä Timonen mainitsee eräät harmittomiksi mielletyt närästyslääkkeet, joita voi munuaisten toiminnan heikettyä kertyä elimistöön liikaa. Tällöin myös haittojen riski lisääntyy.
– Ikääntyminen voi myös lisätä alttiutta joidenkin lääkkeiden, esimerkiksi allergian hoidossa käytettävien antihistamiinien, väsyttävälle vaikutukselle. Väsymys puolestaan lisää kaatumisriskiä ja muistiongelmia, Timonen varoittaa.
Tulehduskipulääkkeiden sijaan ikääntyneiden tulisi käyttää parasetamolia. Tulehduskipulääkkeet lisäävät muun muassa sydäninfarktin riskiä ja vähentävät verenpainelääkkeiden tehoa. Verenohennuslääke varfariinia käyttävien ei pitäisi suurentuneen verenvuotoriskin vuoksi käyttää tulehduskipulääkkeitä lainkaan.
Muita harkintaa vaativia itsehoitovaivoja ovat muun muassa yskä, sieni-ihottumat, ripuli ja ummetus.
Apteekin farmaseutti tai proviisori auttaa löytämään turvalliset itsehoitolääkkeet ikä ja muu lääkitys huomioiden. Turhaa itsehoitolääkkeiden käyttöä kannattaa välttää, sillä varttuneemmalla lääkekuorma voi muutenkin olla raskas. Vähäisien oireiden lääkitsemisessä on aina hyvä punnita hyötyjä ja mahdollisia haittoja. Ikääntyneelle voidaan suositella myös lääkkeettömiä hoitokeinoja.
Joskus ikääntyneen ongelmat liittyvät lääkkeen annosteluun. Apteekeissa on tarjolla erilaisia lääkkeenottoa helpottavia valmisteita ja apuvälineitä, kuten lääkkeen nielemistä helpottavaa geeliä, tabletin puolittajia, purkin kannen avaajia ja silmätippojen annostelijoita.
Apteekkariliitto ja liiton jäsenapteekit kampanjoivat turvallisen ja tarkoituksenmukaisen itsehoidon puolesta vaihtuvien Kysy ensin apteekista -teemojen avulla. Parhaillaan teemana on ikääntyvien itsehoitolääkityksen erityispiirteet.
Lisätietoja: proviisori Paula Timonen, Pro dosis Oy, p. 050 567 5292
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Suomen ApteekkariliittoElimäenkatu 5
00510 HELSINKI
010 6801 400, info@apteekkariliitto.fihttp://www.apteekkariliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Apteekkariliitto
Apteekeissa annettiin viime vuonna lähes 26 000 rokotusta5.3.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Jo yli 150 apteekkia tarjoaa rokotuspalvelua. Apteekit ovat valmiina laajempaan rooliin matalan kynnyksen terveyspalveluissa, mutta se edellyttää selkeitä rakenteita ja valtakunnallista rahoitusmallia.
Susanna Korpivaara Apteekkariliiton toimitusjohtajaksi27.2.2026 09:30:00 EET | Tiedote
VTM, MBA Susanna Korpivaara on nimitetty Suomen Apteekkariliiton toimitusjohtajaksi 16. maaliskuuta lukien.
Ruoka kallistuu yhä, reseptilääkkeiden hintojen lasku jatkuu20.1.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Ruuan hinta on kivunnut 20 vuoden tarkastelussa jatkuvasti ylöspäin, kun taas reseptilääkkeiden hintakäyrä osoittaa edelleen alaspäin. Lääkkeiden hintaa laskevat toimiva hintakilpailu sekä lääkkeisiin ja apteekkeihin viime vuosina kohdistetut leikkaukset.
Reseptilääkkeiden hinnat halpenevat vuodenvaihteessa31.12.2025 14:00:00 EET | Tiedote
Hintoja laskevat reseptilääketaksan leikkaus ja lääkkeiden alv-muutos.
Pipsa Lotta Marjamäki Apteekkariliiton viestintäjohtajaksi19.12.2025 10:30:00 EET | Tiedote
VTM Pipsa Lotta Marjamäki on nimitetty Apteekkariliiton viestintäjohtajaksi. Liiton pitkäaikainen viestintäjohtaja, proviisori Erkki Kostiainen jää Apteekkariliitosta eläkkeelle ensi kesänä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme