Mediatiedote: Viipuri 1918 – kuolemaan päättyvää rakkautta, poliittista kamppailua ja kansanmurha
Martti Backman törmäsi Fritz Wiikin tarinaan sukututkimusta tehdessään. Tutkimuksen pohjalta syntyi kirja, joka yhdistää Viipurin murhenäytelmän yksilökohtalot ja tuon ajan poliittinen valtakamppailun, jossa jääkärit ja Mannerheimin olivat kilpailijoita ja jossa tilaisuus teki suomalaissotilaista murhaajia. ”Perehtyessäni Fritz Wiikin papereihin tajusin, että läheskään kaikkea ei ollut vielä kerrottu tästä Suomen suurimmasta joukkomurhasta ja että etenkin siihen johtaneet motiivit olivat jääneet hämäriksi”, Backman toteaa.
Perinteisen tietokirjan sijaan Backman päätyi kirjoittamaan kaunokirjallisemman, faktaa ja fiktiota yhdistelevän historiankirjan, niin kutsutun faktion. ”Omalle faktiolleni asetin vaatimuksen, että kirjan kaikkien oleellisten tapahtumien ja faktaväitteiden tulee olla historiallisesti tosia. Niinpä kaikki kirjassani mainitut kymmenet henkilöt ovat olleet oikeita eläneitä ihmisiä. Suurimmaksi osaksi heidän sanomisensa ja tekemisensä löytyvät suoraan kirjallisista dokumenteista. Kirjailijan mielikuvitus astuu kuvaan, kun faktisten ihmisten ympärille rakennetaan miljöötä ja väritetään heidän vuoropuhelujaan. Intuitioon tukeutuen voidaan myös esittää tulkintoja toimijoiden motiiveista ja tavoitteista, sekä ylittää vaikeita kerronnallisia aukkopaikkoja”, hän jatkaa.
Kirjasta sanottua:
”Tiedon, taidon, päättelyn ja eläytyvän mielikuvituksen dramaattinen luomus.”
– Anna Kortelainen
Martti Backman
Martti Backman (s. 1948) on Suomen Kuvalehden ja Iltalehden entinen päätoimittaja. Hän oli myös tutkivana toimittajana Ylen MOT-ohjelmassa 15 vuoden ajan.
Harriet ja Olof – Rakkaus ja kuolema Viipurissa 1918
273 sivua
Ovh 36 €
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt:
Eeva Herrainsilta, tiedottaja, p. 040 514 6360, eeva.herrainsilta@gummerus.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
ENNAKKOTIEDOTE: Suosikkikirjailija Miina Supisen suloinen hyvänmielen äänikirjasarja alkaa – Pääskykehrän tarinoiden ensimmäinen osa ilmestyy 22.7.17.6.2025 09:30:38 EEST | Tiedote
Pääskykehrä on tunnelmallinen pieni kaupunki merenrannalla. Vanhakaupunki on karkkimaisen ja suloisen idyllinen, mutta joen toisella rannalla on myös varjoisampia kortteleita. Miina Supisen uudessa hyvänmielen sarjassa rakastutaan, erotaan, etsitään mielenrauhaa, kokataan gourmet-ruokaa ja haaveillaan tähteydestä.
ENNAKKOTIEDOTE: Feministinen rikosdraama Dancing Queen vie salaisuuksien 1970-luvulle – Ruotsin suosituimpiin kirjailijoihin kuuluvan Denise Rudbergin uutuussarjan avaus ilmestyy 7.7.202513.6.2025 07:56:00 EEST | Tiedote
Ruotsissa valtavan suositun Denise Rudbergin uutuusdekkari Dancing Queen (Gummerus) sukeltaaa kimaltelevan 1970-luvun varjoihin ja käsittelee murhia, salaliittoja, naisen asemaa, valtaa ja perhesuhteita. Rikosromaani aloittaa uuden Queen-trilogian, joka seuraa kahden sisukkaan naispoliisin työtä 1970-luvun Tukholman miehisessä maailmassa.
Kansainvälinen kirjailmiö on rantautunut Suomeen! Murhamysteeri-tehtäväkirjat myyntilistoilla syyskuusta lähtien6.6.2025 15:24:21 EEST | Tiedote
G. T. Karberin ainutlaatuiset Murha!-tehtäväkirjat ovat olleet kuukausikaupalla myyntilistojen kärjessä Suomessa, Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Visaista ratkottavaa nojatuolietsiville tarjoavan kirjasarjan ensimmäisen osan käännösoikeudet on myyty 37 kielialueelle. Suomessa teos on ollut Mitä Suomi lukee –listan kärkisijoilla ilmestymisestään lähtien, ja se oli viime vuoden toiseksi myydyin käännetty tietokirja. Sarjan toinen osa Murha! Osa 2 - 100 mysteeriä nojatuolietsiville (Gummerus) ilmestyi suomeksi huhtikuun lopussa. Ahkerimmille etsiville on luvassa lisää ratkottavaa jo lokakuussa, kun kolmas tehtäväkirja ilmestyy.
Kirjailijatähti Taylor Jenkins Reidin uutuuden kansainvälinen ilmestymispäivä on tänään – Odotettu Tähtienvälinen (Gummerus) on luettavissa heti myös suomeksi3.6.2025 10:47:04 EEST | Tiedote
Evelyn Hugon seitsemän aviomiestä -hittiteoksesta tunnetun Taylor Jenkins Reidin uutuuskirja Tähtienvälinen ilmestyy tänään ympäri maailmaa, myös suomeksi. Menestyskirjailijan lumoavassa uutuudessa rakkaus ylittää astronomiset rajat. Tähtienvälinen on äänestetty kesän odotetuimmaksi kirjaksi Goodreadsissa.
Unohtumaton lukuromaani Missä maa murtuu on kevään kansainvälinen kirjatapaus23.5.2025 08:09:07 EEST | Tiedote
Clare Leslie Hallin vangitseva ja koskettava rakkaustarina Missä maa murtuu (Gummerus) on ollut poikkeuksellinen kirjasensaatio maailmalla. Sen julkaisuoikeudet myytiin yli 30 maahan jo käsikirjoitusvaiheessa, ja sitä on myyty englanniksi jo 430 000 kappaletta vain 2,5 kuukauden aikana. Romaani on ollut ilmestymispäivästään lähtien myydyimpien kirjojen listoilla mm. Yhdysvalloissa, Kanadassa, Saksassa, Hollannissa, Italiassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Sen elokuvaoikeudet on ostanut Reese Witherspoonin tuotantoyhtiö Hello Sunshine, joka myös vastasi Suon villi laulu -romaanin filmatisoinnista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme