


Rapalan takki palkittiin kansainvälisessä Red Dot -tuotesuunnittelukilpailussa

Palkittu takki on osa vuonna 2011 menestyksekkäästi alkunsa saanutta Rapala Eco Wear -tuoteperhettä, jonka ydinarvoina ovat ympäristöystävällisyys, kestävä kehitys ja innovatiivisuus.
Eco Wear -kahluutuotteiden valmistuksessa käytetään DuPontin™ kehittämää ympäristöystävällistä tuotantomenetelmää, joka pienentää tuotteen valmistukseen tarvittavien fossiilisten polttoaineiden määrää noin kolmanneksen ja kasvihuonekaasupäästöjä noin 35 prosenttia perinteiseen valmistusmenetelmään verrattuna.
Rapala Eco Wear Reflection -takissa on lisäksi mallisuojattu kuvio, joka jäljittelee liikkuvan pintaveden synnyttämiä valon heijastumia veden alla. Kuvion epäsymmetrisyyden ansiosta jokainen tuote on omannäköisensä, eikä kahta täsmälleen samannäköistä Reflection-takkia ole olemassa.
Suomalaista tuotesuunnittelua edustava Rapala Eco Wear Reflection -mallisto on saanut kansainvälisiä palkintoja ennenkin. Eco Wear Reflection -kahluuhousut palkittiin lanseerausvuonnaan EFTTEX-kalastusvälinemessuilla parhaana uutena kalastusvaatteena.
Lisätiedot:
Henri Eppert
Tuotepäällikkö
Rapala VMC Oyj
henri.eppert@rapala.fi
Salla Auerto
Myyntipäällikkö
Rapala VMC Oyj
puh. 09 7562 5431
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rapala VMC Oyj
Rapala VMC, Startex ja Peltonen Ski strategiseen yhteistyöhön!17.1.2023 07:00:00 EET | Tiedote
Suomalaiset hiihdon ykkösnimet Startex Oy:n (jatkossa Startex) tuotemerkki Start ja Rapala VMC Oyj:n (jatkossa Rapala VMC) hiihtomerkki Peltonen Ski (jatkossa Peltonen) ovat sopineet strategisesta yhteistyöstä myynnissä, markkinoinnissa, jakelussa, kilpailutoiminnassa ja tuotekehityksessä.
Rapala VMC Oyj suunnittelee Vääksyssä jäljellä olevan tuotannon siirtämistä Pärnuun4.10.2022 17:00:00 EEST | Tiedote
Rapala VMC suunnittelee Vääksyssä jäljellä olevan Rapalan uistinten ja Marttiinin puukkojen valmistuksen siirtämistä Pärnuun, Viroon. Yhtiön suunnitelmissa ei ole koko Vääksyn yksikön sulkeminen vaan olennaiset ydintoiminnat, joita ovat mm. uistintuotesuunnittelu sekä tekniset tukitoiminnot, jäävät Vääksyyn. Yhtiö on tänään ilmoittanut käynnistävänsä muutosneuvottelut, joiden piirissä on Vääksyssä yhteensä 90 henkilöä.
Rapala tukee vapaaehtoista kalavesien kunnostusta - RAPALA RAHASTO JAKOI AVUSTUKSIA ENEMMÄN KUIN LUPASI3.6.2015 15:38:34 EEST | Tiedote
Rapala VMC Oyj:n ja Normark Suomi Oy:n yhdessä muutama vuosi sitten perustama Rapala Rahasto on vakiinnuttanut asemansa merkittävänä kalavesien hoitoon perustuvan vapaaehtoistoiminnan ja kalastontutkimuksen sekä lasten ja nuorten kalastusharrastuksen tukemisen rahoituslähteenä.
Rapala-rahaston avustukset kaudelle 2014 haettavana27.3.2014 15:24:40 EET | Tiedote
Rapala VMC Oyj:n yhdessä Normark Suomi Oy:n kanssa perustama Rapala-rahasto jakaa jälleen apurahoja ja kalastusvälinelahjoituksia avoimen hakumenettelyn kautta.
Rapala ja Angry Birds™ vievät mobiilisukupolven kalaretkelle25.4.2013 10:42:52 EEST | Tiedote
Rapala VMC Oyj ja Rovio Entertainment Ltd ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka tarkoituksena on houkutella uusi sukupolvi harrastamaan urheilukalastusta. Yhtiöiden välinen lisenssisopimus tuo markkinoille Rapala Angry Birds -tuoteperheen. Lasten ja nuorten tarpeisiin suunniteltu tuoteperhe tukee Rapalalle ja Roviolle tärkeitä arvoja: Perheen yhteistä laatuaikaa, luontoharrastuksia ja aktiivista elämäntapaa.