
Rapala ja Angry Birds™ vievät mobiilisukupolven kalaretkelle

Kahden vahvan kuluttajabrändin yhteistyösopimus avaa mahdollisuuksia nuorison houkuttelemiseen ulkoilmaharrastuksiin ja kalastuksen aktiiviharrastajiksi. Yhteistyön hedelmät lanseerataan kevään 2013 aikana kuluttajille Suomessa, Norjassa, Tanskassa, Baltian maissa sekä Kiinan-markkinoilla. Pidemmän aikavälin tavoitteena on lanseerata tuoteperhe globaalisti. Rapala Angry Birds -tuoteperheeseen kuuluvat uistimet, avaimenperät, onkikohot ja -vavat, virvelit, vieherasiat ja tarvikelaukut.
Rapala ja Rovio uskovat tuotteiden saavan erityisen lämpimän vastaanoton maissa, jossa urheilukalastus on tärkeä vapaa-ajan viettämisen muoto ja Angry Birds -brändi on vahva ja hyvin tunnettu.
- Helposti tunnistettavat ja lähestyttävät Angry Birds -hahmot vetoavat erityisesti lapsiin ja nuoriin, mikä on meille kalastuksen asiaa edistäville erityisen tärkeää, kertoo Suomen Vapaa-ajan Kalastajien Keskusjärjestö SVK:n tiedottaja Jaana Vetikko.
Rapala Angry Birds vie kalastuksen ilosanomaa lapsille ja nuorille Onkipäivänä, joka järjestetään SVK:n ja useiden suomalaisten Rovion lisenssikumppaneiden yhteistyönä Särkänniemen Elämyspuistossa 19. toukokuuta. Kyseessä on lapsille ja lapsiperheille suunniteltu leikkimielinen kilpailu, jossa mitellään onkitaitojen paremmuudesta.
Lisätietoja:
Mikko Vähätalo
Projektikoordinaattori
Rapala VMC Oyj
Puh: 09 7562 5420
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rapala VMC Oyj
Rapala VMC, Startex ja Peltonen Ski strategiseen yhteistyöhön!17.1.2023 07:00:00 EET | Tiedote
Suomalaiset hiihdon ykkösnimet Startex Oy:n (jatkossa Startex) tuotemerkki Start ja Rapala VMC Oyj:n (jatkossa Rapala VMC) hiihtomerkki Peltonen Ski (jatkossa Peltonen) ovat sopineet strategisesta yhteistyöstä myynnissä, markkinoinnissa, jakelussa, kilpailutoiminnassa ja tuotekehityksessä.
Rapala VMC Oyj suunnittelee Vääksyssä jäljellä olevan tuotannon siirtämistä Pärnuun4.10.2022 17:00:00 EEST | Tiedote
Rapala VMC suunnittelee Vääksyssä jäljellä olevan Rapalan uistinten ja Marttiinin puukkojen valmistuksen siirtämistä Pärnuun, Viroon. Yhtiön suunnitelmissa ei ole koko Vääksyn yksikön sulkeminen vaan olennaiset ydintoiminnat, joita ovat mm. uistintuotesuunnittelu sekä tekniset tukitoiminnot, jäävät Vääksyyn. Yhtiö on tänään ilmoittanut käynnistävänsä muutosneuvottelut, joiden piirissä on Vääksyssä yhteensä 90 henkilöä.
Rapala tukee vapaaehtoista kalavesien kunnostusta - RAPALA RAHASTO JAKOI AVUSTUKSIA ENEMMÄN KUIN LUPASI3.6.2015 15:38:34 EEST | Tiedote
Rapala VMC Oyj:n ja Normark Suomi Oy:n yhdessä muutama vuosi sitten perustama Rapala Rahasto on vakiinnuttanut asemansa merkittävänä kalavesien hoitoon perustuvan vapaaehtoistoiminnan ja kalastontutkimuksen sekä lasten ja nuorten kalastusharrastuksen tukemisen rahoituslähteenä.
Rapala-rahaston avustukset kaudelle 2014 haettavana27.3.2014 15:24:40 EET | Tiedote
Rapala VMC Oyj:n yhdessä Normark Suomi Oy:n kanssa perustama Rapala-rahasto jakaa jälleen apurahoja ja kalastusvälinelahjoituksia avoimen hakumenettelyn kautta.
Rapalan takki palkittiin kansainvälisessä Red Dot -tuotesuunnittelukilpailussa3.4.2013 14:42:25 EEST | Tiedote
Rapala Eco Wear® Reflection -takki palkittiin kansainvälisessä Red Dot -tuotesuunnittelukilpailussa. Red Dot -kilpailuun osallistui tänä vuonna 1865 valmistajaa ja suunnittelijaa 54 eri maasta. Red Dot on yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista tuotesuunnittelupalkinnoista.