Tradenomit

Tradenomikouluksen työelämäyhteyttä vahvistettava entisestään

Jaa
Liiketoimintaosaaminen on tradenomikoulutuksen ydin ja se on yksi tämän päivän työelämän perustaidoista. Kotimaisia tuotteita ja palveluja ei saada kaupaksi maailmalle ilman huippuluokan myynti- ja markkinointiosaamista. Tradenomiliitto TRAL:n mielestä liiketoimintaosaamisen opetusta on lisättävä myös muihin tutkintoihin.

- Meillä on vaikeuksia hyödyntää innovaatioidemme kaupallista potentiaalia ja liiketoimintaosaamisen myötä kaupalliset mahdollisuudet avautuvat myös muiden alojen ammattilaisille, sanoo puheenjohtaja Niko Aaltonen. –Kuluttajatarpeiden ymmärtäminen ja myyntiosaaminen ovat avainasemassa vientiyrityksissä. Siksi kaupallisen koulutuksen osalta liiketoimintaosaamista on syvennettävä ja muilla koulutusaloilla perusteet pitää olla hallussa, Aaltonen muistuttaa.

Ammattikorkeakoulut ja tradenomitutkinto luotiin aikoinaan vastaamaan työelämän muuttuviin tarpeisiin. TRAL kannustaakin ammattikorkeakouluja kehittämään alumnitoimintaa, mikä osaltaan parantaa työelämäyhteyksiä.

- Moni tradenomitutkinnon suorittanut tarjoaa mielellään omasta organisaatiostaan tradenomiopiskelijoille esimerkiksi työharjoittelupaikan tai opinnäytetyön aiheen, sanoo valtuuston puheenjohtaja Tiina Rytky. - Hyvä keino työelämäyhteyksien vahvistamiseen on myös rekrytoida alumneja ammattikorkeakoulujen erilaisiin hallintoelimiin ja neuvottelukuntiin, Rytky kannustaa.

Osaamisvaatimukset muuttuvat jatkuvasti ja vuoropuhelu työelämän edustajien kanssa on entistäkin tärkeämpää. Alumnit voivat tuoda sisältöjen kehittämiseen uudenlaisia näkökulmia, auttaa ammattikorkeakouluja työelämäyhteyksien kasvattamisessa ja edistää tutkintojen tunnettuutta työelämässä.

- Tradenomikoulutuksen vahvuus on sen kyky tuottaa asiantuntevia osaajia työelämään, Aaltonen toteaa. – Jotta vahva yhteys työelämään säilyy, ammattikorkeakoulujen kannattaa hyödyntää koulutuksen suunnittelussa ja työelämäyhteyksien kehittämisessä omia alumnejaan, sanoo Aaltonen.

Tradenomeja on koulutettu 20 vuotta ja tutkinto on löytänyt paikkansa työmarkkinoilla. Tradenomit työllistyvät pääsääntöisesti yksityiselle sektorille (85%) ja suurimmat työllistävät toimialat ovat kauppa, finanssiala ja teknologiateollisuus.

Tradenomiliitto TRAL:n 20-vuotisjuhlaseminaarissa 18.3. keskustellaan tutkinnon tulevaisuudesta. Suoraa verkkolähetystä voi seurata kello 14.00-17.00 osoitteessa https://youtu.be/u8i85p5xdBo. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen tervehdys kello 15.30.

Lisätiedot:
Tradenomiliitto TRAL

Niko Aaltonen, hallituksen puheenjohtaja
p. 040  512 2836

Tiina Rytky, valtuuston puheenjohtaja
p. 040 169 6828

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tradenomit
Tradenomit
Ratavartijankatu 2 (A-porras, 6.krs)
00520 HELSINKI

020 155 8800 (vaihde)http://www.tradenomi.fi

Olemme tulevaisuuteen katsova, maailman parhaan työelämän ja osaamisen puolesta vaikuttava yhteisö, jonka voima tulee tradenomien monipuolisesta osaamisesta. Olemme sitä, mitä jäsenemme erilaisissa uratilanteissa tarvitsevat: opintojen ja työelämän virkistäjä, mentori, manageri ja tarvittaessa puolustajakin.

Toimimme ja viestimme käytännönläheisesti, kunnianhimoisesti ja pilke silmäkulmassa. Niin kuin tradenomit yleensäkin. Muiden korkeakoulutettujen tavoin olemme järjestäytyneet Akavaan ja meitä on yli 33 000 yhteisössämme. tradenomi.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tradenomit

Miksi järjestäytymisestä halutaan rangaista?15.5.2025 14:47:05 EEST | Blogi

Pääministeripuolue kokoomus paljasti viimein todellisen suunnitelmansa koko ay-liikettä vastaan taannoisella hölmöllä kampanjallaan puoliväliriihen päätöksistä. Mediakohua aiheuttaneessa kampanjassa tuotiin esiin esimerkein ansiotuloveron kevennysten vaikutuksia perheisiin. Toisessa kuvassa perheen vanhempi oli liiton jäsen ja toinen puolestaan "ei liiton jäsen". Verohyöty järjestäytyneelle henkilölle oli selkeästi pienempi kuin järjestäytymättömän työntekijän. Epäselväksi jäi, oliko järjestäytymätön kuitenkin työttömyyskassan jäsen. Kassankin voinee arvata.

Kunnat eivät kehity ilman osaavaa henkilöstöä18.2.2025 13:36:53 EET | Tiedote

Kunnat ja hyvinvointialueet tarvitsevat osaavaa henkilöstöä tuottaakseen laadukkaita palveluja kuntalaisille. Ne ovat myös kasvavia tradenomien ja muiden amk-tutkinnon suorittaneiden työllistäjiä. Valitettavan usein rekrytointitilanteissa vanhentuneet kelpoisuusvaatimukset rajoittavat osaavan väen hakeutumista avoinna oleviin tehtäviin. Kunnat ja hyvinvointialueet voivat varsin itsenäisesti päättää virkojen ja työsuhteiden kelpoisuusehdoista, poislukien lailla säädettävät tehtävät, kuten lääkärit ja opettajat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye