Kirkko Helsingissä

Via Crucis valtasi Helsingin keskustan kadut

25.3.2016 23:05:21 EET | Kirkko Helsingissä | Tiedote

Jaa
Kirkon keskiaikaiseen perinteeseen pohjaavaa Via Crucis -kärsimysnäytelmää seurasi arviolta 20 000 katsojaa pitkäperjantai-iltana Helsingin ydinkeskustassa.
Helsingin Via Cruciksessa Jeesuksen roolissa oli näyttelijä Kai Vaine. Kuvaaja: Pietari Purovaara (Kuvaajan nimi mainittava kuvan käytön yhteydessä)
Helsingin Via Cruciksessa Jeesuksen roolissa oli näyttelijä Kai Vaine. Kuvaaja: Pietari Purovaara (Kuvaajan nimi mainittava kuvan käytön yhteydessä)

"Yleisöä oli valtavasti liikkeellä. Esityksessä oli lämmin, innostunut ja intensiivinen tunnelma. Huikean hieno ilta!", kertoo paikan päältä Via Cruciksen tuottaja Milla Tommila.

Yleisö muun muassa innostui huutamaan Jeesuksen vapauttamista, vaikka kärsimyshistoriassa taisi käydä toisin. Via Crucis päättyi pitkäperjantai-iltana Tuomiokirkon portaille symboliseen ristiinnaulitsemiseen.

Ville Saukkosen ohjaama ja Veli-Pekka Hännisen käsikirjoittama esitys pohti pelon olemusta ja yksilön mahdollisuutta voittaa pelon ilmapiiri. Jeesuksen roolissa nähtiin Kai Vaine ja Juudaksena Pinja Hahtola. Mukana oli myös suuri joukko ammatti- ja harrastajanäyttelijöitä.

Via Crucis -pääsiäisvaellusta esitettiin nyt 21. kerran. Via Crucis lähti liikkeelle pitkänäperjantaina 25.3. Kaisaniemen puistosta kello 21.30. Kärsimystien reitti kulki Suomen Pankin kautta Tuomiokirkolle, jossa se päättyi ristiinnaulitsemiseen. 

Ekumeeninen pääsiäisvaellus Via Crucis – Ristin tie perustuu kirkon keskiaikaiseen perinteeseen. Pääsiäisnäytelmän järjestää ekumeeninen yhdistys Via Crucis – Ristin Tien Tuki ry. yhdessä Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan kanssa. Työryhmä koostuu teatterin ja musiikin ammattilaisista sekä teatteriharrastajista ja seurakuntalaisista.  

Via Crucis - Ristin Tien Tuki ry:n perustajia ovat Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan lisäksi Helsingin ortodoksinen seurakunta, katolinen Pyhän Henrikin seurakunta ja Fintuition ry. (Jouko H. Nissinen) sekä Helsingin ekumeeninen toimikunta. Lisäksi yhdistyksessä on Helsingin kaupungin ja Kruununhaka-Seuran edustus. Tapahtumaa tukevat taloudellisesti myös Helsingin, Espoon ja Vantaan seurakuntayhtymät sekä Johannes församling, Helsingin ortodoksinen seurakunta ja Helsingin kaupunki.

Lisätietoja: www.viacrucis.fi, tuottaja Milla Tommila, p.045 612 4079, viacrucis@evl.fi
tiedottaja Liisa Airaksinen, p. 09 2340 6113, liisa.airaksinen@evl.fi

 

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Helsingin Via Cruciksessa Jeesuksen roolissa oli näyttelijä Kai Vaine. Kuvaaja: Pietari Purovaara (Kuvaajan nimi mainittava kuvan käytön yhteydessä)
Helsingin Via Cruciksessa Jeesuksen roolissa oli näyttelijä Kai Vaine. Kuvaaja: Pietari Purovaara (Kuvaajan nimi mainittava kuvan käytön yhteydessä)
Lataa
Helsingin Via Cruciksessa Jeesuksen roolissa oli näyttelijä Kai Vaine. Kuvaaja: Pietari Purovaara (Kuvaajan nimi mainittava kuvan käytön yhteydessä.)
Helsingin Via Cruciksessa Jeesuksen roolissa oli näyttelijä Kai Vaine. Kuvaaja: Pietari Purovaara (Kuvaajan nimi mainittava kuvan käytön yhteydessä.)
Lataa
Helsingin Via Cruciksessa Jeesuksen roolissa oli näyttelijä Kai Vaine. Kuvaaja: Pietari Purovaara Kuvaajan nimi mainittava kuvan käytön yhteydessä.)
Helsingin Via Cruciksessa Jeesuksen roolissa oli näyttelijä Kai Vaine. Kuvaaja: Pietari Purovaara Kuvaajan nimi mainittava kuvan käytön yhteydessä.)
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kirkko Helsingissä
Kirkko Helsingissä
Kolmas linja 22 B
00530 HELSINKI

09 234 00http://www.helsinginseurakunnat.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kirkko Helsingissä

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye