Aalto-yliopisto

Toimitusjohtaja Tapani Järvisen rahaston apuraha ympäristöpolitiikan professori Rauno Sairiselle

Jaa
Sairisen tutkimustyö on tukenut kaivostoiminnan ympäristövastuullisuuden kehittämistä Suomessa.

Toimitusjohtaja Tapani Järvisen ympäristöteknologiarahasto on myöntänyt ympäristöpolitiikan professori Rauno Sairiselle 10 000 euron apurahan.

Itä-Suomen yliopiston historia- ja maantieteiden laitoksella työskentelevällä Sairisella on laaja tieteellinen perehtyneisyys ekologisesti ja sosiaalisesti kestävän teknologisen kehityksen arviointiin ja tutkimukseen. Hän on tieteellisen uransa aikana systemaattisesti pohtinut vastuullisen teknologian mahdollisuuksia ja politiikkaa. Viime vuosina hän on keskittynyt erityisesti kaivostoimintaan. Sen lisäksi hän on lähes 30 vuotta kestäneen tutkijauransa aikana tarkastellut myös energiantuotantoa ja -kulutusta, kaupunkisuunnittelua ja asumista, liikenteen muutoksia ja tierakentamista.

Hänen vuonna 2010 alkanut työnsä kaivostoiminnan yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen ja koulutuksen piirissä on synnyttänyt Itä-Suomen yliopistossa vahvan kansainvälisesti toimivan tutkimusryhmän. Ryhmä on vaikuttanut aktiivisesti Suomen kaivostoiminnan yhteiskuntavastuusta ja sosiaalisesta toimiluvasta käytyyn keskusteluun. Kansainvälinen yhteistyö on ollut tiivistä muun muassa Australiaan, Kanadaan, Kirgisiaan ja Venäjälle.

– Tarvitaan vahvaa tutkimukseen perustuvaa tietoa ja ymmärrystä siitä, millä periaatteilla ja hallintatavoilla kaivostoiminnan ympäristöllisiä ja niihin integroituvia sosiaalisia vaikutuksia ohjataan eri maissa, ja mitkä ovat alan tulevaisuuden haasteet, professori Sairinen toteaa.

Yhteiskuntavastuun merkitys kasvaa

Mineraaleja ja metalleja tarvitaan maailmassa entistä enemmän väestön- ja kansantalouksien kasvun sekä kaupungistumisen vuoksi. Kaivostoiminnan on ennakoitu tulevaisuudessa kasvavan ja siirtyvän ympäristöllisesti ja sosiaalisesti yhä herkemmille alueille kaikkialla maailmassa.

Yhteiskuntatieteellinen tutkimus on tärkeää kaivostoiminnan ekologisten ja yhteiskunnallisten vaikutusten kasvaessa. Kaivostoimintaan liittyvä sosiaalisten vaikutusten arviointi ja tutkimus on lisääntynyt kaikkialla maailmassa. Myös kaivosteollisuuden yhteiskuntavastuun, yhteiskunnallisen ohjauksen ja alueellisen kehityksen kysymykset ovat edellyttäneet alan tutkimuksen vahvistamista.Pohdinnat kaivostoiminnan suhteesta muihin elinkeinoihin sekä kestävyyden mittaamisesta erilaisten kriteerien osalta ovat myös lisääntyneet.

Professori Sairinen aikoo käyttää Tapani Järvisen rahaston apurahan tutkimusvierailuun Australiaan.

Tapani Järvisen rahasto edistää tutkimustulosten hyödyntämistä. Ympäristöteknologiarahaston apurahan tarkoituksena on edistää teollisuuden ympäristöteknologian tutkimusta ja tutkimustulosten hyödyntämistä teknologiatuotteina ja -palveluina. Se jakaa vuosittain apurahan ansioituneelle osaajalle alan tutkimus- ja kehitystyöhön.

Outotec Oyj:stä eläkkeelle jääneen toimitusjohtaja Tapani Järvisen nimeä kantavan rahaston on perustanut Aalto-yliopiston silloisen teknillisen korkeakoulun hallitus vuonna 2009, ja sen peruspääoman lahjoitti Outotec Oyj. Rahasto vahvistaa osaltaan Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun metallien valmistukseen ja prosessiteknologiaan liittyvän ympäristöteknologian tutkimusta ja parantaa siten suomalaisen teollisuuden kansainvälistä kilpailukykyä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Rauno Sairinen
Itä-Suomen yliopisto
Historia- ja maantieteiden laitos
p. 050 442 3146, rauno.sairinen@uef.fi
http://www2.uef.fi/fi/kaivostutkimus/r.-sairinen


Lisätietoja toimitusjohtaja Tapani Järvisen ympäristöteknologiarahastosta:


Aalto-yliopisto


Professori Simo-Pekka Hannula
p. 040 552 6605
simo-pekka.hannula@aalto.fi


Professori Olli Dahl
p. 040 540 1070
olli.dahl@aalto.fi

Kuvat

Rauno Sairinen tekee tutkimusryhmänsä kanssa paljon kansainvälistä yhteistyötä. Kuva: Varpu Heiskanen
Rauno Sairinen tekee tutkimusryhmänsä kanssa paljon kansainvälistä yhteistyötä. Kuva: Varpu Heiskanen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

aalto.fi

facebook.com/aaltouniversity

bsky.app/profile/aalto.fi

youtube.com/aaltouniversity

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye