Kartongin tuotanto kasvoi alkuvuonna yli kahdeksan prosenttia, paperin tuotanto pienentyi
Metsäteollisuuden tammi–maaliskuun tuotantolukuja piristi erityisesti kartonki, mutta myös sellun tuotanto kehittyi myönteisesti. Yhtiöt tuottivat sellua alkuvuonna 1,9 miljoonaa tonnia eli 4,1 prosenttia enemmän verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon. Uudet investoinnit näkyvät sellun ja kartongin tuotantoluvuissa selvästi.
Havusahatavaran tuotanto puolestaan kasvoi 3,8 prosenttia 2,7 miljoonaan kuutiometriin. Paperin tuotannon pienentyminen kuitenkin jatkui alkuvuonna. Se oli tammi–maaliskuussa 1,8 miljoonaa tonnia, joka on 4,9 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä.
Suomalainen tuotanto kärsii edelleen tärkeimpiä kilpailijoitaan huonommasta kustannuskilpailukyvystä, joka hidastaa viennin ja työllisyyden elpymistä. Siksi suomalaisten päättäjien pitää huolehtia teollisuuden toimintaedellytyksistä vaikuttamalla myös Euroopan unionin tekemiin päätöksiin. EU edistää parhaillaan useita hankkeita, jotka voivat muuttaa teollisuuden toimintaedellytyksiä huomattavasti. Niin sanotun hiilivuodon – eli tuotannon siirtymisen halvempien kustannustason maihin – riski uhkaa säilyä suurena.
"Syksyllä Suomen edustajien tulee EU-pöydissä pysyä hereillä. EU käsittelee parhaillaan päästökaupan uudistamista, metsiä koskevaa kestävyyspolitiikkaa sekä suurten polttolaitosten ympäristösäädöksiä. Lisäksi pöydällä on metsien rooli ilmastopolitiikassa. Yksin suurten polttolaitosten päästöjä koskeva päätösehdotus voisi nykyisellään lisätä metsäteollisuuden kustannuksia 150–420 miljoonaa euroa", sanoo Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen.
"Komissio käy parhaillaan läpi keinoja, joilla EU haluaisi varmistaa metsäbiomassan kestävän käytön. Työssä pitäisi hyödyntää mahdollisimman pitkälle olemassa olevaa kotimaista ja EU-lainsäädäntöä. Myös vapaaehtoisista työkaluista tulisi ottaa kaikki hyöty irti. Päästökaupan kohdalla tärkeintä on varmistaa, että komission edottamista lähtökohdista pidetään kiinni", Jaatinen jatkaa.
Eurooppalainen toimintaympäristö korostaa kansallisten, kilpailukykyä parantavien päätösten merkitystä. Siksi hallituksen olisi kehysriihessään pitänyt ottaa niin sanottu päästökauppakompensaatio käyttöön täysimääräisenä.
"Kilpailukyvyn parantaminen edellyttää kunnianhimoisia päätöksiä. Kilpailukykysopimus ei toteutuessaan valitettavasti yllä alkuperäisiin tavoitteisiinsa. Sen mukaiset soveltamisneuvottelut ovat parhaillaan käynnissä ja Metsäteollisuus ry arvioi niiden tulosta toukokuun lopussa", Jaatinen toteaa.
"Samalla tarkastellaan sitä, tyydyttääkö kilpailukykysopimuksen kattavuus myös kuljetusketjun osalta. Metsäteollisuus oli vuonna 2015 Suomen suurin vientiala, ja sen tuotteista 90 prosenttia menee vientiin. Kuljetusketjun toimivuus ja häiriöttömyys ovat metsäteollisuusyrityksille välttämättömyys”, Jaatinen korostaa.
Lisätiedot: Timo Jaatinen, toimitusjohtaja, Metsäteollisuus ry, puh. 09 132 6600
Suomi on yksi maailman suurimmista sellun, paperin ja kartongin tuottajista sekä Euroopan suurimpia sahatavaran tuottajia.
Metsäteollisuus työllistää suoraan ja välillisesti noin 160 000 suomalaista. Alan kerrannaisvaikutukset ulottuvat laajasti ympäröivään yhteiskuntaan. Suomella on ainutlaatuiset mahdollisuudet nousta biotalouden suunnannäyttäjäksi runsaiden metsävarojensa, kestävän metsätalouden ja koko metsäklusterin eturivin osaamisen ansiosta.
Viestintäkontakti:
Anne Pirilä, viestintäjohtaja puh. 09 132 6645 tai 050 550 9480
Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus
________________________________________________________________________
Internet: www.forestindustries.fi
Finland is one of the world's largest producer of pulp, paper and paperboard in addition to being one of Europe's largest producers of sawn timber.
The forest industry directly and indirectly employs approximately 160,000 Finns. The industry's multiplier effects extend broadly into surrounding society.
Finland has a unique opportunity to pioneer the bioeconomy thanks to the abundant forest resources, sustainable forestry practices and the first-rate expertise and competence of the forest cluster as a whole.
Contact in Communications:
Anne Pirilä, Communications Director, tel. +358 9 132 6645 or mobile +358 50 550 9480
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki
09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry
SKAL ja Metsäteollisuus budjettiriiheen: Vähäliikenteiset tiet pidettävä kunnossa18.9.2023 12:00:00 EEST | Tiedote
Valtiovarainministeriön talousarvioesityksessä esitetään leikkauksia vähäliikenteisten teiden rahoitukseen. Vaikka hallitusohjelmassa halutaan huomioida yksiselitteisesti alempiasteinen tieverkko, sekä yksityisteille että metsäteille kohdistuvia avustuksia ollaan reippaasti leikkaamassa. Niukkenevan rahoituksen myötä vähäliikenteiselle tieverkolle on jäämässä entistäkin vähemmän varoja inflaation kasvattaessa priorisoitavien pääväylien kustannuksia. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry ja Metsäteollisuus ry peräänkuuluttavat elinkeinoelämälle tärkeiden vähäliikenteisten teiden huomioimista myös Liikenne 12 -suunnitelmaa päivitettäessä.
Metsäluonnon monimuotoisuuden tila on parantunut12.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Puuta jalostavan teollisuuden monimuotoisuustiekartan tutkimukset osoittavat, että metsiemme monimuotoisuuden tila on monilla keskeisillä mittareilla parantunut ja positiivinen suunta jatkuu. Tuore tiekartta kannustaa monimuotoisuustoimien yhä laajempaan toteuttamiseen sekä korostaa mittaamisen ja tiedon välityksen tärkeyttä.
Metsäteollisuuden maine suomalaisten keskuudessa on parantunut30.8.2023 10:02:29 EEST | Tiedote
Suomalaisen metsäteollisuuden maine kansalaisten mielissä on hyvä ja maine on viime vuosina parantunut entisestään. Tuore tutkimus kertoo, että suomalaiset näkevät metsäteollisuuden tärkeänä työllistäjänä, viennin moottorina, tärkeänä verojen maksajana sekä suomalaisen hyvinvoinnin rakentajana. Lisäksi esimerkiksi näkemykset metsäteollisuuden vastuullisuudesta sekä tavasta kohdella metsiä ja niiden monimuotoisuutta ovat muuttuneet aiempaa myönteisemmiksi.
Puukaupan odotetaan vilkastuvan lomakauden jälkeen22.8.2023 10:52:58 EEST | Tiedote
Toimivat puumarkkinat ovat elinvoimaisen metsäteollisuuden perusedellytys. Kilpailukykyiset raakapuukustannukset ja vakaa toimintaympäristö luovat teollisuudelle mahdollisuudet toimia globaaleilla markkinoilla sekä vahvistavat investointiedellytyksiä Suomeen.
Metsäteollisuus odottaa realistista ja jäsenvaltioiden erilaisuuden huomioivaa ennallistamisasetusta12.7.2023 15:53:21 EEST | Tiedote
Euroopan parlamentti päätyi tänään kannattamaan komission esityksen muuttamista ja asetusta koskevien neuvottelujen jatkamista. Metsäteollisuus odottaa jatkoneuvotteluilta jäsenvaltioiden erilaisuuden sekä toimien kustannustehokkuuden ja vaikuttavuuden parempaa huomioon ottamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme