Hammaslääkäripäivät: Miten kariesta tulisi hallita?

Jaa
Hampaiden reikiintyminen eli karies on merkittävä, kasvava kansanterveydellinen ongelma, jonka seurauksena paikkaushoidon voidaan arvioida muodostavan vähintään puolet koko hammashoidon n. miljardin euron suuruisista vuotuisista käyttökustannuksista. Heti kansanterveyslain tultua voimaan v. 1972, Suomessa alettiin panostaa karieksen ehkäisyyn. Kuitenkin vasta kolmekymmentä vuotta myöhemmin ymmärrettiin, että suurin osa ehkäisystä oli itse asiassa ollut jo olemassa olevien alkavien reikien pysäytystä. Uudessa ajattelussa lähdetään siitä, että karies sairautena on niin yleinen, että sitä on lähes mahdotonta tai ainakin vaikeaa ehkäistä.

Kun aiemmin karieshoito jakaantui diagnoosiin, ehkäisyyn ja korjaavaan hoitoon, on karieksen pysäytyshoito eri muodoissaan tullut oleelliseksi osaksi jokapäiväistä toimintaa. Karieksen haittojen minimoimiseen tähtäävää kokonaisvaltaista lähestymistapaa kutsutaan karieksen hallinnaksi. Käypä hoito -suosituksessa tuodaan esiin uusi käsite ”Ammattihenkilön toteuttama kariesvaurioiden etenemisen pysäytyshoito”.  Oleellinen ero ehkäisyyn on se, että voimavarat jo lähtökohtaisesti suunnataan ainoastaan sinne missä on tarvetta, koska ei tarvitse enää ennustaa kariesriskiä, joka parantaa kustannusvaikuttavuutta.

Professori Eero Kerosuon mukaan tutkittuja keinoja karieksen hallitsemiseen on, mutta käytännössä niitä ei toteuteta laajasti. Tanskassa karieksen esiintyvyys on alentunut merkittävästi puhkeavien pysyvien poskihampaiden ammattimaisella harjaamisella.  Suomessa pikkulasten äitien käyttämän ksylitolipurukumin on todettu suojaavan lasten hampaistoa ainakin 10 ikävuoteen asti, koska bakteeritartunnalta on alun perin vältytty. Laajassa mitassa näitä menetelmiä ei kuitenkaan ole käytössä Suomessa. Useimmiten ongelmaan havahdutaan vasta kun alkavia reikiä havaitaan.  Kuitenkin edelleen 2010-luvulla näitä vaurioita usein vain seurataan tai siirrytään tarpeettomaan, kalliiseen korjaavaan hoitoon sen sijaan, että ryhdyttäisiin ammattimaiseen pysäytyshoitoon. Erityisesti hampaiden purupinnoilla tilanne on huono.  Viime vuonna julkaistun väitöksen mukaan vain 13 % terveyskeskuksista ilmoitti pinnoittavansa jo todetun tai epäillyn kariesvaurion päälle.  

”Pelkään, että tilanne ei uuden Käypä hoito -suosituksen mukana ole parantunut, vaikka siinä todetaan ensimmäisenä pinnoitteen indikaationa ’kun purupinnalla on alkava, etenevä kariesvaurio’. Päinvastoin, käsitykseni mukaan monissa kunnissa laman jälkeen on luovuttu pinnoitteista kokonaan, vaikka pinnoittaminen on tehokkain karieksen pysäytyskeino puremapinnoilla. Haluttomuus käyttää pinnoitteita johtuu ehkä siitä, että niitä on arvosteltu kustannustehottomiksi, jota ne varmasti ovatkin, silloin kun niitä käytetään karieksen ehkäisyyn väestössä, jossa karieksen kokonaisesiintyvyys on alhainen.  Pinnoitteet tulisi ottaa uudelleen käyttöön, mutta ei enää suojaamaan terveitä hampaita, vaan pysäyttämään jo todettua kariesta”, kehottaa Kerosuo.

Eero Kerosuo luennoi otsikolla ”Paikkaanko, yritänkö pysäyttää vai eikö tarvita kumpaakaan?” 11.11. klo 9.00–9.45 Hammaslääkäripäivien Karieshoidon haasteita ja karikoita -sessiossa Messukeskuksessa. Kerosuo pitää Hammaslääkäripäivien lehdistötilaisuudessa tietoiskun ”Miten kariesta tulisi hallita?” 11.11. klo 10.50–11.00. Tapahtuman koko ohjelma ja ajankohtaiset tiedotteet löytyvät verkkosivuilta www.apollonia.fi/hammaslaakaripaivat . Toimittajat ovat tervetulleita kuuntelemaan luentoja.
Lisätietoja:    
Professori Eero Kerosuo, eero.kerosuo@uit.no , p. 040 579 2937
Tiedottaja Kati Kyyrö, kati.kyyro@apollonia.fi , p. 040 556 3884

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.

Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.

Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Ensimmäiset ajoneuvonosturikuljettajien EM-kisat järjestetään Maxpo 2025 -messuilla25.4.2025 16:40:58 EEST | Tiedote

Golden Crane Competition 2025 Ajoneuvonosturikuljettajien Euroopan mestaruuskisat järjestetään Maxpo-messujen yhteydessä 29.–30.8.2025. Kisa ajetaan kahdella eri radalla ja ajoneuvonosturilla - yhteistulos ratkaisee voittajan. Pääpalkintona on viikon matka Conexpo-messuille Las Vegasiin. Maxpo 2025 -messut järjestetään torstaista lauantaihin 28. – 30.8.2025 Hyvinkään lentokentällä.

A year of growth at Helsinki Expo and Convention Centre: record visitor numbers, investments and strong financial results23.4.2025 15:00:00 EEST | Press release

The year 2024 was a strong one in terms of performance for the Finnish Fair Corporation. Revenue rose close to the level of the record-breaking pre-COVID year, many events broke their previous visitor records, and new investment initiatives were launched. The Finnish Fair Corporation Ltd’s annual report for 2024, published today, provides a detailed overview of the year.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye