Leena Lehtolaisen kustannusoikeudet myyty jo 19 maahan
Bazar Publishers on julkaissut pääasiassa käännöskirjallisuutta lähes kymmenvuotisen historiansa aikana. Skandinaviassa Bazarin menestyskirjailijoita ovat muun muassa Paulo Coelho, Dan Brown ja Cecilia Ahern, sekä suomalaisista mm. Sofi Oksanen ja Reijo Mäki. Bazar-sopimus avaa Leena Lehtolaisen tuotannolle ennennäkemättömän kattavat markkinat Pohjoismaissa ja hellii Pohjolan dekkarifaneja mukaansatempaavilla bestsellereillä jatkossakin.
Leena Lehtolaisen teoksia on myyty maailmanlaajuisesti jo yli puolitoista miljoona kappaletta, ja lisää on luvassa, kun Leenan saksalainen kustantaja Rowohlt julkaisee Henkivartija -sarjan debyytin tulevana talvena. Näiden lisäksi Lehtolaisen dekkareita tullaan jo aiemmin tehtyjen kauppojen mukaisesti julkaisemaan mm. Ranskassa, Espanjassa, Italiassa, Venäjällä, Turkissa ja Puolassa. Kaiken kaikkiaan Leena Lehtolaisen tuotantoa käännetään jo 19 kielelle.
Taitavilla ja avuliailla kääntäjillä on suuri merkitys kun teosten käännösoikeuksia aletaan tarjota ulkomaisille kustantajille, ja laajan yhteistyöverkoston merkitys vain kasvaa mitä useammille kielille dekkareita käännetään. Finnish Literature Exchange FILI kouluttaa ja jakaa tukea kääntäjille, jotka tekevät merkittävää kulttuurityötä suomalaisen kirjallisuuden viennin edistämiseksi.
Elina Ahlbäck Literary Agency on Suomen ensimmäinen kansainvälinen kirjallisuusagentuuri, joka edustaa suomalaisia ja muita pohjoismaisia kirjailijoita ja kustantajia kansainvälisillä markkinoilla, sekä ulkomaisia kirjailijoita, kustantajia ja agentteja Pohjoismaissa. Elina Ahlbäck Literary Agency on toiminut maaliskuun 2010 alusta lähtien yhteistyössä Kustannusosakeyhtiö Tammen kanssa, joka on Leena Lehtolaisen kustantaja Suomessa.
Lisätietoja:
Elina Ahlbäck, kirjallisuusagentti, toimitusjohtaja, puh. 0400 548 402
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tammi
Miten välttää myyräkuume? Uutuuskirja vastaa moniin kiehtoviin ja kiperiin Suomen pikkunisäkkäitä koskeviin kysymyksiin24.4.2025 14:19:04 EEST | Tiedote
Millä toimilla voi välttää myyräkuumetartunnan? Miksi metsäsopuleista vain neljännes on uroksia? Entä tekevätkö tunturisopulit 40 vuoden välein joukkoitsemurhia vai lähtevätkö ne vaeltamaan, koska eivät halua nähdä muita sopuleita? Paavo Hellstedtin ja Juha Laaksosen upeasti kuvitettu Suomen pikkunisäkkäät -kirja (Tammi) kertoo pikkunisäkkäiden merkityksestä ekosysteemissämme ja tarjoaa huimasti tietoa eri lajien erityispiirteistä.
Tammen syksyn 2025 kirjakattaus tarjoaa monipuolisen valikoiman suuria tarinoita, jännittäviä mysteerejä ja lasten suosikkeja15.4.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Tammen syksy on vahvojen kertojien ja tietokirjallisuudessa suurten elämäntarinoiden juhlaa. R. M. Rosenbergin historiallinen romaani Amelie kertoo aateliskartanon elämästä nälkävuosien puristuksissa. Liz Mooren Metsien jumala on loistava mysteeri ja nerokas sukusaaga, jonka Barack Obama nosti suosituslistalleen. Tuula Karjalainen paljastaa Tove Jansson ja maailman lapset -teoksessaan, millainen yhteys Janssonilla oli lukijoihinsa. Hiljattain kansainvälisen H. C. Andersen -palkinnon ehdokkaaksi nimetyn Timo Parvelan Ella ja kaverit -sarja viettää 30-vuotisjuhlavuottaan.
Tekoäly avaa suomalaisen tietokirjallisuuden kansainvälistymiselle uusia mahdollisuuksia10.4.2025 10:30:00 EEST | Tiedote
Tänä keväänä suomeksi julkaistu Lauri Järvilehdon tietokirja Konemieli on julkaistu tuoreeltaan englanniksi nimellä The Machine Mind. Suomi-englanti-konekäännöksen ja äänikirjan englanninkielisen koneäänen ansiosta teos on kansainvälisen yleisön saatavilla merkittävästi tavanomaista nopeammin.
Seiväshyppääjä Wilma Murto avaa mielenmaisemaansa matkallaan maailman parhaaksi syksyllä 2025 ilmestyvässä kirjassa19.3.2025 14:00:00 EET | Tiedote
Hippo Taatilan kirjoittama Yli kaiken – Wilma Murto vie lukijansa syvälle sukupolvensa suurimman suomalaisen yleisurheilijan mielen sisään elokuun 2022 Euroopan mestaruutta seuranneen kolmen vuoden aikana.
Sir Anthony Hopkinsin muistelmat julkaistaan suomeksi marraskuussa5.3.2025 13:00:00 EET | Tiedote
Näyttelijäsuuruus kertoo uskomattoman tarinansa, miten teollisuuskaupungin pienestä pojasta kasvoi näyttämöiden ja valkokankaiden supertähti. Suomenkielisen teoksen kustantaja on Tammi ja suomentaja Tero Valkonen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme