Jorma Ollila Helsingin seudun kauppakamarin Elinkeinoaamussa: Toimialarakenteemme tarvitsee uusiutumista
- Kilpailukykymme olemme sössineet ihan itse; työmarkkinat ovat sopeutuneet liian hitaasti eikä palkkoja ja bonuksia ole tarkistettu alaspäin. Kyse on asenteestamme, kiteytti Etlan ja EVA:n hallituksien puheenjohtaja Jorma Ollila Helsingin seudun kauppakamarin Itä-Uudenmaan kauppakamariyksikön järjestämässä Elinkeinoaamussa.
-Enemmän on kyse sopeutumiskyvystämme kuin siitä, saavutammeko 3,5 tai 5 prosentin kilpailukykyloikan. Toki sekin on tärkeää, Ollila sanoo.
Nuoret ja koulutus kääntävät Suomen suunnan
Jorma Ollila muistuttaa, että Suomella on tallella perusvahvuutensa. Koulutus ja osaaminen ovat keskeisimpiä.
-Koulutusleikkaukset ovat shokeeraavan rajuja. Toivotaan, että ne eivät aiheuta korvaamatonta haittaa osaamistasoomme. Muut hallituksen leikkaukset hyväksyn, mutta näistä olen eri mieltä.
Nuoret osaavat sopeutua ja joustaa, heille onkin sälyytetty toiveet Suomen nostamisesta.
-Nuoret ja osaaminen – tästä yhdistelmästä syntyy positiivinen kierre. Esimerkkinä startup-piirit, joissa on sellaista positiivista draivia, jota nyt tarvitaan. Se vahvistaa julkisuuskuvaamme ja hyödyttää koko yrityskenttää.
Tärkeintä asiaa ei saa silti unohtaa:
-Keskittykää lopputulokseen, pöhinä ei saa olla pääasia, Ollila neuvoo.
Ruotsi lyödään lätkässä ja talouskasvussa
Jorma Ollila vertaa Suomea Ruotsiin, jossa muutoksiin on reagoitu ripeästi. Työmarkkinat ovat herkempiä ja nopeampia muuttumaan, lisäksi on kyetty hitaampaan palkkakustannusten nousuun.
-Ruotsissa on osattu reagoida talouden shokeihin kasvattamalla erityisesti palveluvientiä, Suomi on vaikeuksissa, koska vientimme perustuu investointitavaroiden kysyntään.
Myös suomalaisten heikkoon markkinointikykyyn on löydettävä lääke.
-Insinöörivaltaisuudesta johtuen olemme enemmän tuotanto- kuin asiakaslähtöisiä. Emme ole hyviä kommunikoimaan silloin, kun pitäisi houkutella palveluilla ja kulutustuotteilla. B-to-c on haastavaa, mutta ei insinöörikään ole ihan toivoton markkinoija, kun persoona on oikeanlainen.
Vienti- tai muiden tukien kasvattamista Ollila ei ehdota, muunlaista tukea kylläkin.
-Shellin puheenjohtajan roolissa osallistuin Ison-Britannian valtiovierailuun Kiinassa. Siellä sekä Gordon Brownin että David Cameronin mukana tapaamisiin osallistui 300 yritysedustajaa. Se teki minuun vaikutuksen.
Vaikka muutoskykyä tarvitaan enemmän, toivoa on - jopa Ruotsin ohi.
-Jos me ne lätkässä hakataan, kyllä talouskasvun aikaan saaminen pitää onnistua meiltäkin. Ei tämä mitään rakettitiedettä ole, puheenjohtaja Jorma Ollila sanoi Helsingin seudun kauppakamarin Elinkeinoaamussa.
Lisätietoja:
Viestintäpäällikkö Essi Lindqvist, Helsingin seudun kauppakamari
essi.lindqvist@chamber.fi p. 040 565 1835
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin seudun kauppakamari
Muistutuskutsu medialle: Kansainvälisen rekrytoinnin hyödyt6.5.2025 08:48:37 EEST | Kutsu
Helsingin seudun kauppakamari, Work in Finland ja Suomen kuusi suurinta kaupunkia kutsuvat toimittajat kuulemaan, miksi työskentely Suomessa kiinnostaa kansainvälisiä osaajia ja rekrytointitoimijoita sekä miten kansainväliset osaajat vahvistavat yritysten kasvua.
Kutsu medialle: Kansainvälisen rekrytoinnin hyödyt29.4.2025 13:31:16 EEST | Kutsu
Helsingin seudun kauppakamari, Work in Finland ja Suomen kuusi suurinta kaupunkia kutsuvat toimittajat kuulemaan, miksi työskentely Suomessa kiinnostaa kansainvälisiä osaajia ja rekrytointitoimijoita sekä miten kansainväliset osaajat vahvistavat yritysten kasvua.
Osaajien löytäminen yhä ongelma Uudenmaan yrityksissä29.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin seudun yrityksistä 35 prosenttia kokee pulaa osaavasta työvoimasta, käy ilmi Helsingin seudun kauppakamarin jäsenyrityksilleen tekemästä kyselystä. 46 prosenttia yrityksistä kokee, että työvoiman saatavuus on tasapainossa ja 20 prosenttia, että osaavasta työvoimasta on ylitarjontaa. ”Vaikka työttömyys on todella korkealla, on osaavista tekijöistä pulaa kokevien yritysten osuus silti yllättävän suuri. Kohtaanto-ongelma vaatii välittömiä ratkaisuja”, sanoo Helsingin seudun kauppakamarin johtava asiantuntija Riikka Vataja. Uudenmaan työttömyysprosentti on jo yli 10 ja se on korkeimmillaan yli kymmeneen vuoteen. Kyselyyn vastanneista yrityksistä 30 prosenttia kertoo rekrytointitarpeensa kasvavan seuraavan puolen vuoden aikana. 57 prosentilla rekrytointitarve pysyy samalla tasolla kuin nyt ja 12 prosentilla vähenee.
Helsingin seudun kauppakamari kysyi yrityksiltä: Espoo erottuu edukseen yritysmyönteisyydessä, kuntien työvoimapalveluille arvostelua12.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Yritykset Helsingin seudulla arvioivat Uudenmaan kuntien yritysmyönteisyyden varsin hyväksi. Suurista kaupungeista edukseen erottuu erityisesti Espoo. Helsinki puolestaan jää selkeästi jälkeen, erityisesti asenteissa yritystoimintaa kohtaan, käy ilmi Helsingin seudun kauppakamarin kyselystä Uudellamaalla sijaitseville yrityksille. Kunnan yritysmyönteisyyttä arvioitiin kolmella kysymyksellä: asenne yritystoimintaa kohtaan, yritys- ja työnantajapalvelujen toimivuus, kunnan houkuttelevuus yritykselle. Yritykset arvioivat vain omaa sijaintikuntaansa.
Puoliväliriihessä huomioitava uusimaalaisten yritysten osaajatarpeet ja vähennettävä kaupan sääntelyä8.4.2025 09:57:47 EEST | Tiedote
Helsingin seudun kauppakamari muistuttaa hallitusta puoliväliriihessä, että osaajapula ei saa jarruttaa talouskasvua, kun kasvu alkaa. Siksi hallituksen tulee ryhtyä toimeen nyt. Hallituksen on tässä vaiheessa keskityttävä toimiin, joilla turvataan kasvu erityisesti talouden veturialueilla, kuten Uudellamaalla. Hallituksen on varmistettava se, että Uudenmaan alueen koulutustarjonta vastaa yritysten osaavan työvoiman tarpeisiin. Nuorten oppisopimuskoulutuksesta on tehtävä nykyistä houkuttelevampi yrityksille. Ammatillisesta koulutuksesta pitää päästä sujuvammin ammattikorkeakouluun. Helsingin seudun kauppakamari esittää myös, että työperäisen maahanmuuton perheenyhdistämisen tulorajojen tulkintaa joustavoitetaan ja digitaalinen tunnistautuminen mahdollistetaan jo lähtömaassa. Kaupan investointeja ja kilpailua tulee edistää keventämällä kaupan sijainnin ohjausta merkittävästi. Kuntien maapolitiikan avoimuutta on lisättävä ja keinoja täsmennettävä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme