Ilmarinen myy Ekokem-omistuksensa Fortumille
27.5.2016 13:49:39 EEST | Ilmarinen | Tiedote
Ilmarinen näkee, että yhtiöiden strategiat esimerkiksi puhtaan energian ratkaisujen alueella tukevat hyvin toisiaan. Myös teollisuudelle tarjottavat kestävät ratkaisut sekä uuden jäte- ja energialiiketoiminnan luominen ovat vahvasti läsnä molempien yhtiöiden strategiassa. Yhdistyminen mahdollistaa myös uusien liiketoimintamahdollisuuksien kehittämisen.
- Fortumin tarjoama kauppahinta yhtiöstä on kilpailukykyinen. Pitkäjänteisen, vastuullisen sijoittajan näkökulmasta kauppa on sekä taloudellisesti että toiminnallisesti hyvin perusteltu, sanoo Ilmarisen sijoitusjohtaja Mikko Mursula.
Kaupan toteutuminen vaatii kilpailuviranomaisten hyväksynnän Suomessa ja Ruotsissa. Kauppa odotetaan saatettavan päätökseen tämän vuoden kolmannen neljänneksen aikana.
Ilmarisen lisäksi Suomen valtio, Suomen Kuntaliitto ja HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä ovat ilmoittaneet myyvänsä omistuksensa Fortumille. Näiden neljän suurimman osakkeenomistajan yhteenlaskettu omistus vastaa yhteensä 81 prosenttia Ekokemin osakkeista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Mursulasijoitusjohtaja
Puh:050 380 3016mikko.mursula@ilmarinen.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmarinen on työeläkeyhtiö ihmistä varten. Huolehdimme 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta ja pidennämme työuria, jotta jokainen voi suhtautua huomiseen luottavaisena ja toiveikkaana. Me teemme töitä tänään, jotta asiakkaittemme toimeentulo on turvattu huomenna. Näin varaudumme hyvään huomiseen. Eläkevastuiden katteena on yli 60 miljardin euron sijoitusvarallisuus.
Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen
Mediakutsu: Miltä sijoitusmarkkinoilla näyttää nyt? – Ilmarisen tulos ja näkymät 24.4. klo 139.4.2026 09:16:40 EEST | Kutsu
Alkuvuosi 2026 on ollut taloudessa ja markkinoilla poikkeuksellisen jännitteinen. Ilmarisen tuore osavuositulos tarjoaa ajankohtaisen tilannekuvan siitä, miten epävarmuus heijastuu Suomeen ja eläkejärjestelmään.
Ilmarinen commits to science-based climate targets1.4.2026 08:07:00 EEST | Tiedote
Ilmarinen, an earnings-related pension company, strengthens its climate work and commits to setting science-based near-term climate targets in accordance with the Science Based Targets initiative (SBTi).
Ilmarinen sitoutuu tieteeseen perustuviin ilmastotavoitteisiin1.4.2026 08:04:00 EEST | Tiedote
Työeläkeyhtiö Ilmarinen vahvistaa ilmastotyötään ja sitoutuu asettamaan tieteeseen perustuvat lyhyen aikavälin päästövähennystavoitteet Science Based Targets -aloitteen (SBTi) mukaisesti.
Tutkimus: Epävarma maailmantilanne on lisännyt työkykyjohtamisen merkitystä25.3.2026 09:08:49 EET | Tiedote
Työkyvyttömyys aiheuttaa vuosittain miljardiluokan kustannukset. Toimet sen ehkäisemiseksi korostuvat epävarmassa maailmantilanteessa. Vaikka taloudellinen tilanne on vaikea, haluavat yritykset edistää henkilöstön työkykyä. Tiedot selviävät Ilmarisen laajasta tutkimuksesta.
Uusia jäseniä Ilmarisen hallintoneuvostoon24.3.2026 11:52:39 EET | Tiedote
Ilmarisen varsinainen yhtiökokous valitsi 24.3.2026 kolme uutta jäsentä hallintoneuvostoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
