Helmikuun puukauppa oli hiljaista
Tammi-helmikuun ostomäärä, 1,7 miljoonaa kuutiota, oli 23 prosenttia pienempi kuin vuoden 2010 vastaavana aikana. Tukkien ostomäärä laski kolmanneksen ja kuitupuun 17 prosenttia viime vuoden tammi-helmikuuhun verrattuna.
Kantohinnat nousivat
Tukkien kantohinnat nousivat 2–3 prosenttia tammikuuhun verrattuna. Mänty- ja koivukuitupuun hinnat nousivat 1–2 prosenttia ja kuusikuidun hinta 3 prosenttia.
Mänty- ja kuusitukin kantohinta oli helmikuussa keskimäärin 52–53 euroa kuutiolta. Mäntypikkutukin keskihinta oli 23 ja kuusipikkutukin 27 euroa kuutiolta. Koivutukista maksettiin keskimäärin 40 euroa kuutiolta, mänty- ja koivukuidusta 15 euroa ja kuusikuidusta 18 euroa kuutiolta.
Kaikkea puuta halutaan ostaa
Kulunut talvi on ollut onnistunut puunkorjuun kannalta. Korjuukoneet ovat päässeet kohteille, joita voidaan hakata vain talvella maan ollessa jäässä. Uusille keväällä ja kesällä korjattaville kohteille on tarvetta. Sekä tukeille, kuitupuulle että energiapuulle on kysyntää.
Pohjois-Afrikan sahatavaraviennissä elpymisen merkkejä
Viime vuonna 25 prosenttia sahatavaraviennistä suuntautui Pohjois-Afrikan maihin. Viime aikojen levottomuudet ovat haitanneet vientiä erityisesti Egyptiin. Toimitusten keskeytymistä pidetään tilapäisenä häiriönä, sillä Pohjois-Afrikan maissa on suuri tarve rakentamisen jatkamiseen. Merkkejä viennin uudelleenviriämisestä onkin jo nähty.
Metsäomaisuutta kannattaa hoitaa oikea-aikaisilla hakkuilla ja metsänhoitotöillä
Oikea-aikaiset toimenpiteet vaikuttavat oleellisesti metsätalouden kannattavuuteen. Ajoissa tehdyt harvennushakkuut edistävät kasvamaan jätettyjen puiden kasvua ja siten lisäävät metsän tuottoa. Uudistushakkuu kannattaa tehdä silloin, kun puusto ei enää kasva ja puuston arvo ei enää merkittävästi lisäänny.
Lisätietoja:
Anu Islander, metsäasiantuntija,
Metsäteollisuus ry, puh. 09 132 6678
Internet:
www.metsateollisuus.fi
Twitter:
http://twitter.com/metsateollisuus
Suomi on maailman 6. suurin sellun, paperin ja kartongin tuottaja sekä Euroopan suurimpia sahatavaran tuottajia.
Metsäteollisuus työllistää suoraan ja välillisesti lähes 200 000 suomalaista. Alan kerrannaisvaikutukset ulottuvat laajasti ympäröivään yhteiskuntaan ja jopa 500 000 suomalaista on alan taloudellisen jalanjäljen piirissä. Suomella on ainutlaatuiset mahdollisuudet nousta biotalouden suunnannäyttäjäksi runsaiden metsävarojensa, kestävän metsätalouden ja koko metsäklusterin eturivin osaamisen ansiosta.
Viestintäkontakti:
Helena Aatinen, viestintäjohtaja, puh. 09 132 66 45 tai 040 548 6675
_________________________________________________________________________________________
Internet: www.forestindustries.fi
Finland is the world's sixth-largest producer of pulp, paper and paperboard in addition to being one of Europe's largest producers of sawn timber.
The forest industry directly and indirectly employs almost 200,000 Finns. The industry's multiplier effects extend broadly into surrounding society and up to 500,000 Finns are affected by the economic footprint of the forest-based sector.
Finland has a unique opportunity to pioneer the bioeconomy thanks to the abundant forest resources, sustainable forestry practices and the first-rate expertise and competence of the forest cluster as a whole.
Contact in Communications:
Helena Aatinen, Communications Director, tel. +358 9 132 66 45 or mobile +358 40 548 6675
Tietoja julkaisijasta

Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki
09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry
Turvallisuus ja teollisuuden kilpailukyky puhuttivat Metsäteollisuuden EU-seminaarissa9.5.2025 16:54:02 EEST | Tiedote
Metsäteollisuuden kevätseminaarissa puhuttiin Suomen 30-vuotisen EU-jäsenyyden suomista mahdollisuuksista ja sen tuomista haasteista. Eniten huomio kiinnittyi turvallisuuteen ja teollisuuden kilpailukykyyn. Antti Lindtman kysyi konkreettisia toimia piippujen tulppaamisessa.
Kehysriihessä askelia oikeaan suuntaan24.4.2025 09:17:04 EEST | Tiedote
Petteri Orpon hallituksen kehysriihessä tekemissä päätöksissä on paljon hyvää. Uupumaan jäivät metsäteollisuudelle tärkeä sähköistämistuen jatko, vankempi metsien kasvupaketti ja vähäliikenteisten teiden rahoituksen kunnossapidon uusi malli.
Alkuvuosi toi hyvän vireen puukauppaan22.4.2025 13:31:24 EEST | Tiedote
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-maaliskuussa puuta yksityismetsistä 8,1 miljoonaa kuutiota. Määrä on yhdeksän prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana. Viiden vuoden vastaavan ajan keskiarvoon verrattuna määrä on 15 prosenttia suurempi. Tammi-maaliskuussa kuitupuun ostomäärä oli 3,9 miljoonaa kuutiota ja tukkien ostomäärä 3,5 miljoonaa kuutiota. Viiden vuoden vastaavan ajan keskiarvoon verrattuna kuitupuun ostomäärä oli seitsemän prosenttia suurempi ja tukkien ostomäärä 15 prosenttia suurempi. Raakapuukustannukset pysyivät korkealla tasolla Kantohinnat olivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä korkeammalla tasolla kuin vuosi sitten. Edellisen vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna havutukkien kantohinnat olivat alkuvuodesta 12–14 prosenttia, koivutukin kahdeksan prosenttia ja kuitupuun kantohinta 22 prosenttia korkeammat. Tammi-maaliskuussa mäntytukista maksettiin keskimäärin 81 euroa kuutiolta, hinnan vaihdellessa alueittain ja hakkuutavoitt
Geopolitiikka haastaa suomalaista teollisuutta – kehysriihessä teollisuuspolitiikka on nostettava päätöksenteon kärkeen16.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Vientiteollisuus eli Teknologiateollisuus, Metsäteollisuus ja Kemianteollisuus sekä Energiateollisuus vaativat teollisuuspolitiikan nostamista poliittisen päätöksenteon keskiöön kehysriihessä. Jatkuva geopoliittinen murros, viimeisimpänä Yhdysvaltain ilmoittamat tullit, iskee kipeästi Suomen suurimpiin teollisuuden aloihin ja alleviivaa vahvan teollisuuspolitiikan merkitystä poliittisessa päätöksenteossa.
Aktiivisella metsänhoidolla kasvu ylös ja tuhot alas - ilmasto kiittää15.4.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Luonnonvarakeskuksen tuoreet, vuoteen 2055 ulottuvat skenaariolaskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle. Luken hiilineutraalisuutta koskevasta selvityksestä puolestaan nähdään, että hiilinielut häviävät kahden erillisen tulevaisuuden skenaarion välillä, vaikka ennuste hakkuista pysyy samana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme