Vaihdevuodet tuntuvat myös suussa
28.2.2011 09:16:57 EET | Helsingin yliopisto | Tiedote
Erikoishammaslääkäri Laura Tarkkilan
väitöstutkimuksen mukaan helsinkiläisten vaihdevuosi-ikäisten naisten suun terveydentila on kohtalaisen hyvä. Vaihdevuosien hormonihoitoa käyttävillä ei suun terveydentila eronnut niistä, jotka eivät hormonihoitoa käyttäneet.
Tutkimuksessa kävi kuitenkin ilmi, että suuri osa vaihdevuosi-ikäisistä naisista kärsii oireilusta, joihin liittyy kuivan, kivuliaan tai polttavan suun tunnetta. Kuivan suun tunteesta kertoi kyselytutkimuksessa 20 prosenttia vastanneista, ja kahdeksan prosenttia oli kärsinyt kivuliaan tai polttavan suun tunteesta. Ensimmäisessä kliinisessä tutkimuksessa kuivan suun tunteesta valitti 28 prosenttia osallistujista ja seurantatutkimuksessa 24 prosenttia osallistujista.
”Kliinisen kokemuksen perusteella vaihdevuosi-ikäisillä naisilla suun vaivat ovat yleisiä. Tyypillinen oire on suun kuivuuden tunne sekä epämääräinen suun alueen polttava kipu, joihin ei tutkimuksessa löydy mitään näkyvää syytä”, Tarkkila sanoo.
Kuiva ja kivulias suu näyttää olevan nimenomaan vaihdevuosiin liittyvä oire eikä hormonien käytöllä ollut vaikutusta sen esiintymiseen.
Kliinisessä tutkimuksessa havaittiin myös, että vaihdevuosi-ikäisillä naisilla esiintyi kiinnityskudossairauksia hieman enemmän kuin kansallisessa Terveys 2000 -tutkimuksessa vastaavassa ikäryhmässä. Pitkälle edennyttä kiinnityskudossairautta oli tutkimusaineistossa kuitenkin hieman vähemmän kuin väestöaineistossa.
”Koska sylki on keskeisen tärkeä suun puolustusfunktio, on sen erityksellä ja koostumuksella ensiarvoisen tärkeä merkitys suun ja hampaiden sairauksiin ja siten myös yleisterveyteen.
Vaihdevuosien aiheuttamat mahdolliset muutokset syljen erityksessä ja koostumuksessa ovat kuitenkin huonosti tunnettuja”, Tarkkila toteaa.
” Hormonihoidon antama apu useiden naisten vaihdevuosioireisiin on kiistatonta ja hormonihoidolla voi olla merkitystä myös suun alueen oireiden helpottamiseen, mutta sen vaikutus näyttää olevan yksilöllistä.”
Tarkkilan tutkimusaineisto koostui vuosina 1997-1998 Helsingin kaupungin mammografiaan osallistuneista 50-58 -vuotiaista naisista. Heistä joka viides vastasi yleistä terveydentilaa, lääkitystä ja suunalueen oireita koskevan kyselyyn. Vastanneista 3 176 naisesta valittiin satunnaisotannalla 400 (200 hormonihoitoa käyttävää ja 200 ei-käyttävää) naista kliiniseen kahden vuoden seurantatutkimukseen. Kliiniseen tutkimuksen tilastolliset analyysit tehtiin 161 potilasta, joista 106 käytti hormonihoitoa ja 55 ei.
EHL(parodontologia), ETM Laura Tarkkila väittelee 4.3.2011 kello 12 Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Oral health and menopause". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Biomedicum, luentosali 2, Haartmaninkatu 8.
Väittelijän yhteystiedot:
Puh. 050-351 7887
Sähköposti:
laura.tarkkila@helsinki.fi
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Helsingin yliopisto: Maksullinen tutkinto avoimessa korkeakoulussa ei auta ratkaisemaan koulutustason noston haastetta22.5.2026 12:23:27 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston rehtori ja hallitus pitävät korkeakoulutettujen määrän ja osaamistason nostamista välttämättömänä tavoitteena. Hallituksen esittämä malli maksullisista tutkinnoista avoimessa korkeakouluopetuksessa ei kuitenkaan ole oikea keino tavoitteen saavuttamiseen. Nuorten tutkintokoulutusten säilyttäminen saavutettavana ja maksuttomana on tärkeä osa suomalaista demokratiaa ja yhdenvertaisuutta. Helsingin, Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistot ovatkin hankkeen ohjausryhmässä esittäneet osaamistason nostoon vaihtoehdoksi maksullisia lyhyttutkintoja.
Ruokahävikki voi olla myös valinta21.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Ruokahävikki ei synny vain tietämättömyydestä tai huolimattomuudesta, vaan se voi olla myös valinta ajankäytön ja kustannusten näkökulmasta. Helsingin yliopiston tutkimus osoittaa, miksi ruokahävikki ei vähene, vaikka halua olisikin.
Miten ymmärtää kärsimystä vaikeina aikoina? Tervetuloa keskustelutilaisuuteen Tiedekulmassa 3.6.20.5.2026 10:11:00 EEST | Tiedote
Vaikeat ajat koettelevat uskoa tulevaisuuteen. Erityisesti nuorten kasvavat toivottomuuden kokemukset osoittavat, kuinka tärkeää on löytää kannattelevia ja merkityksellisiä näkökulmia kärsimyksen keskellä. Mutta miten kärsimyksestä voidaan puhua tavalla, joka ei vähättele, mitätöi tai oikeuta sitä osana jotakin suurempaa hyvää?
Kutsu: Uusien professorien juhlaluennot 27.5.202619.5.2026 08:00:00 EEST | Kutsu
Helsingin yliopiston uudet professorit kertovat tieteenalojensa tuoreista tutkimustuloksista keskiviikkona 27.5. klo 14.30–16.30 yliopiston päärakennuksessa, os. Fabianinkatu 33. Juhlaluentoja on mahdollista seurata myös suoratoistona.
Tutkimus tuo toivoa – tiedettä potilaan parhaaksi 4.6.18.5.2026 14:58:58 EEST | Kutsu
Tervetuloa viettämään Toivon päivää 4.6. ja kuulemaan, kuinka suomalaista huippututkimusta viedään käytäntöön potilaiden parhaaksi. Neljä Meilahden kampuksen tutkijaa kertoo tarinansa siitä, kuinka tutkimus ja potilaiden kohtaaminen kulkevat käsi kädessä – ja tuovat ihmisille toivoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme