Suomen 4H-liitto

AIV-liuosastioiden keräys uudistuu

Jaa
4H-nuoret hoitavat eri puolilla Suomea keräyspisteitä, joihin vastaanotetaan käytettyjä muovisia AIV-liuosastioita14. - 15. lokakuuta. Koska astioita ei enää palauteta maatalouskauppoihin, uudenlaista keräystapaa tarvitaan.Kaikki kerätyt tynnyrit ja kanisterit kierrätetään Suomessa muoviteollisuuden raaka-aineeksi.
4H-nuoret hoitavat eri puolilla Suomea keräyspisteitä, joihin vastaanotetaan käytettyjä muovisia AIV-liuosastioita14.-15. lokakuuta.
4H-nuoret hoitavat eri puolilla Suomea keräyspisteitä, joihin vastaanotetaan käytettyjä muovisia AIV-liuosastioita14.-15. lokakuuta.

Nuoria työllistävän ja viljelijöille maksuttoman valtakunnallisen keräyskampanjan järjestävät Suomen 4H-liitto ja Taminco Finland Oy. Kampanja kulkee nimellä Vastuullinen Virtanen.

Miten kierrätys hoidetaan

AIV-liuokset ovat Suomen suosituimpia rehunsäilöntäaineita. Liuosastioiden käyttöikä on viisi vuotta, minkä jälkeen astiat tulee turvallisuussyistä vaihtaa. 4H-yhdistykset eri puolilla Suomea perustavat noin 70 keräyspistettä, joissa tehtävään koulutetut, 18 vuotta täyttäneet nuoret ottavat liuosastiat vastaan.

Maatilat voivat 14. - 15.10. ilman maksua toimittaa tyhjät 30 litran AIV-liuoskanisterit ja 200 litran AIV-liuostynnyrit viranomaisvaatimukset täyttävään kierrätykseen. 4H-nuori tarkastaa astiat ja pakkaa ne kuljetusta varten yhdessä viljelijän kanssa.

Taminco huolehtii keräyspisteiden tyhjennyksestä keräyksen päätyttyä. Tavoitteena on saada kierrätykseen kymmeniä tuhansia astioita, jotka kaikki jalostetaan Suomessa uusiomuovikäyttöön.

Vastuullinen Virtanen tekee ympäristöteon

AIV-palautusastioiden keräys järjestettiin aiemmin AIV-tuotteita myyvien maatalouskauppojen kautta. Astioista maksettiin palautuspantti, sillä ne otettiin uudelleen käyttöön Tamincon Oulun tehtaalla. Tuoteturvallisuussyistä AIV-liuosten pakkauksiin on kuitenkin jo muutaman vuoden ajan käytetty ainoastaan uusia astioita, ja panttijärjestelmä päättyi syksyllä 2015.

”Haimme uutta toimintatapaa keräyksen järjestämiseen, sillä haluamme edelleenkin kantaa vastuumme astioidemme päätymisestä hyötykäyttöön. Samalla haastamme jokaisen viljelijän palauttamaan tilalta löytyvät AIV-astiat keräyspisteeseen. Tästä kertoo myös kampanjan nimi, Vastuullinen Virtanen”, valottaa AIV-liiketoiminnan vetäjä Kirsi Kuparinen.

”4H on meille luonnollinen kumppanivalinta, sillä järjestön toiminta tukee jo nykyisellään nuorten työllistämistä sekä maaseudun elinvoimaisuutta”, Kuparinen jatkaa.

”4H on aina kantanut huolta maaseutuympäristöstä muun muassa järjestämällä lannoitesäkkikeräyksiä. Haluamme auttaa maatiloja kierrätyksessä ja samalla tarjota töitä maaseudun nuorille”, kertoo kehityspäällikkö Patrik Lindfors Suomen 4H-liitosta.

Miksi muovia kannattaa kierrättää

On arvioitu, että Suomen maataloudessa syntyy vuosittain noin 12 000 tonnia muovijätettä. Muovin kierrättäminen raaka-aineena on ekologisesti ja ekonomisesti järkevää. Uusiomuovin hinta ja hiilijalanjälki ovat neitseelliseen muoviraaka-aineeseen verrattuina huomattavasti pienempiä. Lisäksi uusiomuovin käyttö pienentää fossiilisten polttoaineiden kulutusta.

Tietoja palautuspaikkakunnista julkaistaan syyskuun alkupuolella Suomen 4H-liiton sivustolla: www.4h.fi/.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Patrik Lindfors
yhteyspäällikkö
+358 40 569 1126
patrik.lindfors@4h.fi
Suomen 4H-liitto


Kirsi Kuparinen
AIV-liiketoiminnan vetäjä
+358 505555479
kirsikuparinen@eastman.com
Eastman Chemical Company

Kuvat

4H-nuoret hoitavat eri puolilla Suomea keräyspisteitä, joihin vastaanotetaan käytettyjä muovisia AIV-liuosastioita14.-15. lokakuuta.
4H-nuoret hoitavat eri puolilla Suomea keräyspisteitä, joihin vastaanotetaan käytettyjä muovisia AIV-liuosastioita14.-15. lokakuuta.
Lataa
Taminco Finland Oy:n toimitusjohtaja Jukka Haapalainen ja Suomen 4H-liiton toimitusjohtaja Seppo Hassinen solmivat AIV-liuosastioiden keräyssopimuksen. Kuva Olli Häkämies
Taminco Finland Oy:n toimitusjohtaja Jukka Haapalainen ja Suomen 4H-liiton toimitusjohtaja Seppo Hassinen solmivat AIV-liuosastioiden keräyssopimuksen. Kuva Olli Häkämies
Lataa
AIV-liuosastiakeräykseen vastaanotetaan 30 litran kanistereita ja 200 litran tynnyreitä. Keräyspaikkakunnat ilmoitetaan syyskuun alkupuolella osoitteessa www.4h.fi.
AIV-liuosastiakeräykseen vastaanotetaan 30 litran kanistereita ja 200 litran tynnyreitä. Keräyspaikkakunnat ilmoitetaan syyskuun alkupuolella osoitteessa www.4h.fi.
Lataa
AIV-liuosastiakeräys kulkee nimellä Vastuullinen Virtanen.
AIV-liuosastiakeräys kulkee nimellä Vastuullinen Virtanen.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen 4H-liitto
Suomen 4H-liitto
Karjalankatu 2 A
00520 Helsinki

https://www.4h.fi

4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö. 

Annamme lapsille ja nuorille mahdollisuuden löytää omat vahvuutensa tekemällä oppien. Luomme harrastuksen kautta turvallisen ja vastuullisen polun aktiiviseen ja kestävään elämäntapaan, työelämään ja yrittäjyyteen. Toimimme sen puolesta, ettei yksikään lapsi tai nuori jäisi syrjään yhteiskunnasta.

4H-järjestö muodostuu Suomen 4H-liitosta ja eri puolella Suomea sijaitsevista yli 180 paikallisesta 4H-yhdistyksestä. Toiminnassamme on mukana 46 000 jäsentä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen 4H-liitto

Suomen 4H-liiton valtuuskunnan puheenjohtajana jatkaa Lasse Hautala25.4.2025 11:43:08 EEST | Tiedote

Kolmen vuoden välein kokoontuva Suomen 4H-liiton edustajakokous valitsi torstaina 24. huhtikuuta valtuuskunnan puheenjohtajaksi agrologi Lasse Hautalan Kauhajoelta, joka toimi tehtävässä myös edellisellä kaudella. Varapuheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta Turusta. Lisäksi edustajakokous valitsi valtuuskuntaan 21 muuta jäsentä. Edustajakokouksessa hyväksyttiin myös Suomen 4H-liiton strategia vuosille 2026–2028.

Harrastustoiminnassa ansioituneita nuoria palkitaan 4H-stipendeillä25.3.2025 10:41:01 EET | Tiedote

4H-säätiö myöntää vuosittain stipendejä ansioituneille nuorille sekä aktiivisesti 4H:n toiminnassa mukana oleville henkilöille. Nuorten stipendeissä palkitsemisperusteena on pitkäaikainen, monipuolinen, tuloksellinen ja edelleen jatkuva 4H-harrastus. 4H-säätiön myöntämät 14 valtakunnallista stipendiä jaetaan Valtioneuvoston juhlahuoneistossa Helsingissä tiistaina 1.4. kello 14.30. Media on tervetullut tilaisuuteen.

Nuorten vapaa-ajan yrittäjyys rikkoi ennätyksiä – liikevaihto yli 4,45 miljoonaa euroa12.3.2025 07:56:00 EET | Tiedote

Nuorten kiinnostus yrittäjyyteen on huimassa kasvussa. Nuorisojärjestö 4H:n tuoreista valtakunnallisista tilastoista selviää, että vuonna 2024 4H-yrittäjinä toimi 2 770 nuorta. Kasvua oli 20 % edelliseen vuoteen verrattuna. Viime vuonna toimineiden 4H-yrittäjien yhteenlaskettu liikevaihto nousi 4,45 miljoonaan euroon, mikä on 18 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Luvut kertovat, että yrittäjyys ei ole nuorille vain kokeilua, se on merkittävä tulonlähde ja vaihtoehto perinteiselle kesätyölle.

Nuoret haluavat mennä metsään – laajassa selvityksessä kuultiin koululaisia, opettajia ja metsäalan toimijoita31.1.2025 10:32:01 EET | Tiedote

Nuorisojärjestö 4H selvitti syksyllä 2024 osana Metsissä on mahdollisuus -hanketta, miten nuorten kiinnostusta metsää ja metsäalaa kohtaan voitaisiin vahvistaa. Kyselyyn vastasi 882 henkilöä, joista 780 oli nuoria. Tulokset osoittavat, että yli puolet nuorista toivoo lisää oppitunteja metsässä, ja metsäopetus kaipaa käytännönläheisyyttä, resursseja ja yhteistyötä metsäalan kanssa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye