
Suomen suurin lastenteatteri on auki myös juhannuksena
21.6.2016 09:10:00 EEST | Muumimaailma Oy | Tiedote
Muumiesityksiä on joka vuosi kaksi. Toinen vuosittaisista esityksistä on aina kielivapaa eli sopii kaikille, toista taas esitetään suomeksi ja ruotsiksi ja tekstitetään englanniksi, japaniksi ja venäjäksi. Esityksiä on seitsemän kertaa päivässä, seitsemänä päivänä viikossa.
10-15 minuutin mittaisia muumiesityksiä on syntynyt yhteensä lähes 50, ja ne ovat saaneet arviolta 150 000 hengen yleisön joka vuosi. Katsojia on siis kertynyt kaikkiaan yli seitsemän miljoonaa!
Mieleenpainuvia kokemuksia
Teatteri Emma on monelle lapselle ensikosketus teatteriin, ja Muumimaailman hahmoille kirjoitetut tarinat lähes aina uusia. Kirjoittajia on vuosien varrella ollut monta, esimerkiksi näyttelijä Ville Myllyrinne.
Tämänvuotiset esitykset Muumilaakson aarre ja Muumilaakson urheilukilpailut on kirjoittanut ja ohjannut pitkän kokemuksen harrastajateatterin parissa hankkinut Kimmo Virtanen.
Muumimaailman toimitusjohtaja Tomi Lohikoski muistuttaa, että esityksiä – niin käsikirjoitettuja kuin improvisoitujakin – on oikeastaan kaiken aikaa ympäri teemapuistoa. Ja mikä parasta, yleisö voi osallistua niihin.
Aika moni kävijä pääsee joka päivä halaamaan Muumimammaa tai ajamaan takaa lippiksensä napannutta Haisulia.
“Ne ovat lapsille mieleenpainuvampia elämyksiä kuin mikään vuoristorata koskaan”, Lohikoski sanoo.
Näyttämö ennätysvilkkaassa käytössä
Emmassa on vuodesta 2005 alkaen tehty teatteria myös Muumimaailman sulkemisajan jälkeen. Iltaesitykset on tarkoitettu aikuisille, ja ne keräävät yleensä lähes 30 000 katsojaa vuosittain.
Esitys- ja katsojamäärillä mitaten sekä kesäsesongin lyhyyttä ajatellen Teatteri Emman näyttämöä ja penkkejä kulutetaankin ennätysmäisen vilkkaasti.
Tästä kesästä alkaen kaikki Emman esitykset tuottaa Turun kaupunginteatteri.
Näin esimerkiksi esitysten vaihdot ja rekvisiitan säilytys tulee ratkottua kokonaisuuden kannalta järkevimmin. Tilaa ei ole paljon, eikä liioin aikaa Muumimaailman sulkemisen ja iltateatterin ovien avaamisen välillä.
“Sitä paitsi siellä riittää erilaisia suihkulähteen reunoja ja patsaita ja pylväitä ja peruukkeja ja mekkoja ja muuminpäitä”, Maria Koponen, Turun kaupunginteatterin markkinointipäällikkö nauraa.
Muumimaailma on auki myös juhannuksena
Kaipaatko lämminhenkistä puuhaa juhannukseksi? Muumit toivottavat sinut tervetulleeksi viettämään keskikesän juhlaa heidän kanssaan! Muumimaailma on juhannuksena auki kuten muinakin kesäkuun päivinä klo 10–18. Myös teatteriesitykset ovat käynnissä juhannuksena normaaliin tapaan.
Lisätiedot ja kuvapyynnöt:
Ann-Karin Koskinen
p. 040 590 0701
ann-karin.koskinen@muumimaailma.fi
Avainsanat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Muumimaailma Oy on vuonna 1993 Naantalissa toimintansa aloittanut matkailualan yritys, joka perustuu suomenruotsalaisen kirjailija ja taiteilija Tove Janssonin luomille Muumi-tarinoille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Muumimaailma Oy
Viitottu ja kuvitettu viikonloppu Muumimaailmassa 9.-10.8.4.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Viitottu ja kuvitettu viikonloppu Muumimaailmassa 9.–10.8.2025 tuo muumien seikkailut kaikkien saataville. Diakonia-ammattikorkeakoulun (Diakin) tulkkiopiskelijat tulkkaavat teatteriesitykset ja muut muumimaiset tapahtumat suomalaiselle viittomakielelle, viitotulle puheelle ja tukiviittomin. Viikonloppua varten valmistetaan myös kuvakommunikointitaulustoja, joiden avulla voi keskustella esityksistä ja päivän tapahtumista.
Muumimaailma avautuu tänään - koko kesä juhlistetaan Muumien 80-v. juhlavuotta10.6.2025 08:48:59 EEST | Tiedote
Tänään avautuva Muumimaailma kutsuu jälleen pienet ja suuret kävijät sukeltamaan satuun ja kokemaan Muumien iki-ihanan maailman! Kesä 2025 on erityisen juhlava, sillä vietetään rakastettujen Muumien 80-vuotisjuhlavuotta – ja koko Muumimaailma on mukana juhlinnassa.
Muumimaailma valittiin yhdeksi Euroopan parhaista teemapuistoista!8.8.2024 09:04:49 EEST | Tiedote
Kansainvälinen matkailusivusto Weather2Travel.com valitsi seitsemän parasta teemapuistoa Euroopassa. Suomalainen Muumimaailma oli mukana joukossa.
Muumimaailma avautuu 11.6. – Kesän aloittaa Vilijonkan Puutarhajuhlat10.6.2024 09:03:37 EEST | Tiedote
Muumimaailma toivottaa jälleen tervetulleeksi kaikki pienet ja suuret muumien ystävät, kun se avaa ovensa 11. kesäkuuta. Kesä aloitetaan 11.-12.6. Vilijonkan Puutarhajuhlilla.
European Travel Awards 2023: Muumimaailma – paras perhelomakohde15.8.2023 09:30:06 EEST | Tiedote
Muumimaailmalle on myönnetty kaksi tunnustusta tämän vuotisessa European Travel Awardsissa: ”Best Family Tourist Attraction 2023 – Finland” sekä ”EU Business Excellence Award 2023”.