Miksi Saksa menestyy? Talous- ja työmarkkinauudistusten rooli Saksan taloudellisessa menestyksessä 2000-luvulla
Saksalla on mennyt taloudellisesti erittäin hyvin 2000-luvulla. Saksalaiset yritykset ovat menestyneet haastavassa globaalissa kilpailussa ja työllisyys on ennätyslukemissa. Myös finanssi- ja talouskriisistä Saksa selviytyi paremmin kuin useimmat muut teollisuusmaat.
Miten tämä on ollut mahdollista? Miksi Saksa on pärjännyt ja pärjää? Mitä se on edellyttänyt? Mitä johtopäätöksiä voidaan vetää Saksan esimerkistä?
Näihin kysymyksiin pyritään vastaamaan Antti Kauhasen (ETLA) ja Seppo Saukkosen (EK) raportissa: Miksi Saksa menestyy? Talous- ja työmarkkinauudistusten rooli Saksan
taloudellisessa menestyksessä 2000-luvulla.
Raportti julkistetaan tiistaina 26. huhtikuuta 2011 kello 10
Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksessa ETLAssa, Lönnrotinkatu 4 B
, 3. kerros.
Raportissa kartoitetaan, millainen merkitys työmarkkinoiden joustavuudella, maltillisella palkkakehityksellä, työvoimapoliittisilla uudistuksilla ja vahvalla teollisella perustalla on ollut Saksan hyvälle menestykselle.
Tervetuloa!
Timo Nikinmaa
Tietoja julkaisijasta
ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Etla: Kiertotalous voi vähentää Suomen riippuvuutta kriittisistä raaka-aineista, tarvitaan kuitenkin taloudellista ohjausta ja tukitoimia7.7.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Kiertotalouden edistyminen voi tutkimuksen mukaan vähentää myös Suomen riippuvuutta kriittisistä raaka-aineista. Lisäksi materiaalien entistä parempi kierrättäminen voi synnyttää uusia työpaikkoja, etenkin palvelualoille. Kiertotalouden vauhdittamiseksi tarvitaan kuitenkin yhdistelmä erilaisia taloudellisia ohjaus- ja tukikeinoja. Tiedot ilmenevät aiemmin tänä vuonna julkaistusta Etla-tutkimuksesta.
Suomen kansainvälinen kilpailukyky junnaa, emme yllä kymmenen kärkeen – IMD:n listalla kärjessä Sveitsi, Singapore, Hongkong ja Tanska30.6.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Suomen kilpailukyky on palannut taaksepäin koronapandemiaa edeltävälle tasolleen. IMD:n kansainvälisessä kilpailukykymittauksessa Suomen sijoitus on tänä vuonna 14. Parannusta viime vuoteen on tullut yhden pykälän verran, mutta monissa muuttujissa näkyy Suomen viime vuosien heikko talouskehitys. Osa muuttujista on suhdanneluonteisia, mutta joukossa on myös huolestuttavaa rakenteellista heikkenemistä muun muassa koulutuksessa, arvioi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos.
Lyhyet sairauspoissaolot maksavat kunnille yli 130 miljoonaa euroa – Etlan tutkimus nostaa esiin maanantaipoissaolot ja kuntatyönantajien erot23.6.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tänään julkaiseman tutkimuksen mukaan lyhyet sairauspoissaolot aiheuttavat kunnallisille työnantajille merkittäviä kustannuksia. Enintään kymmenen päivän poissaolot muodostavat vuosittain yli puolet kokonaiskustannuksista. Vuonna 2021 työnantajakustannukset lyhyistä poissaoloista olivat 135 miljoonaa euroa. Lyhyet poissaolot painottuvat erityisesti alkuviikkoon, mutta sairauspoissaolojen yleisyydessä havaittiin suuria eroja kuntien ja organisaatioiden välillä.
Etla: Suomen tulevan kasvun ytimessä ohjelmistot, data ja brändit5.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Tulevaisuuden kasvu Suomessa perustuu yhä selvemmin ohjelmistoille, datalle, brändeille ja organisaatiopääomalle - eli ns. aineettomille investoinneille. Tänään julkaistun Etla-raportin mukaan parhain tulos ja korkein tuottavuus yrityksissä saadaan yhdistelemällä erilaisia aineettomia investointeja. Lisäksi tarvitaan laajempaa tietopohjaa aineettomista investoinneista sekä joitakin muutoksia nykyiseen innovaatiopolitiikkaan.
Tulevan kasvun avaimet kädessä – mutta ymmärrämmekö aineetonta pääomaa? (Linkki livestriimiin)5.6.2025 08:00:00 EEST | Kutsu
Aineettomat hyödykkeet ovat keskeisessä osassa taloudellisen arvon luomisessa ja yhteiskuntien hyvinvoinnissa. Aineetonta pääomaa ovat esimerkiksi brändit, data, patentit, ohjelmistot ja henkilö- ja organisaatiopääoma. Nykyinen ymmärryksemme aineettomista hyödykkeistä on kuitenkin puutteellinen. Millaisia vaikutuksia aineettomilla pääomilla on yritysten menestymiseen? Tai mikä aineeton pääoma selittää selvimmin menestystä? Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on selvittänyt vastauksia näihin kysymyksiin monivuotisessa Business Finlandin rahoittamassa tutkimushankkeessa. Etla järjestää nyt hankkeen päättävän loppuseminaarin, jossa kuullaan hankkeen kokoavia tuloksia. Paneelikeskustelussa mukana on myös brändien ja aineettoman pääoman huippuammattilaisia. Aika: Torstaina 5.6. klo 9.30–11.00 Paikka: Tapahtumastudio ELIEL, Sanomatalo, Töölönlahdenkatu 2 TAI Livestriimi Linkki livestriimiin Pääset seuraamaan tilaisuutta allaolevasta linkistä: Linkki livestriimiin Tilaisuuden ohjelma 09.30–09
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme