Muoviteollisuus ry

Ympäristötietous lietsoo muovipeitemarkkinat iloiseen lepatukseen

Jaa
Lehdistötiedote 11.5.2011. Muoviteollisuus ry järjestää 12.5. 2011 Hämeenlinnan Verkatehtaalla Peite- ja suojaamisalan tulevaisuuden haasteet ja mahdollisuudet -seminaarin. Tilaisuuteen osallistuu edustajia lähes kahdesta kymmenestä peite- ja suojaamisalan alan yrityksestä sekä kansainvälinen esiintyjäkaarti.

"Monet aikamme ilmiöt ovat luoneet tavattoman kiinnostavan kasvupohjan muovisille peitteille ja teknisille tekstiileille", toteaa Muoviteollisuus ry:n toimitusjohtaja Vesa Kärhä. Yhä enemmän maailmassa tarvitaan muovikankaisia isoja biokaasukelloja, erilaisia väliaikaisia tai pysyviä suojia ynnä muita peiterakenteita.

Seminaarissa tuodaan esille muovipeitteiden kehitys niin materiaalien, lainsäädännön kuin estetiikankin suhteen omassa elinympäristössämme ja yhteiskunnassamme. Esimerkiksi isojen tekstiilien jatkuvasti kehittyvät painatus- ja värjäystekniikat, jopa elektroniikan tai optiikan upottaminen kankaan muovin sisään, tarjoavat lähes rajattomat mahdollisuudet hyvinkin erikoisten tuotemodifikaatioiden toteutukseen. Äly tekee tuloaan pressuihin varoittaen jatkossa vaikkapa rekkaan pyrkivistä salamatkustajista. Helsingin Olympiastadionin tornin kaunis ja kiinnostuksen herättävä tuunattu muovinen suojapeite on vain yksi hyvä esimerkki peitealan monista mahdollisuuksista. Mutta voisivatko tällaiset isot peitteet vaikkapa aktiivisesti neutraloida kaupunki-ilmasta epäpuhtauksia jatkossa?

Suomessa paitsi valmistetaan hienoja muovipeitteitä, myös kunnostetaan ja huolletaan niitä taidolla.

Seminaarissa käsitellään peitteitä ja saumattuja tuotteita, jotka ovat monella elinkeinoelämäsektorin ja miksei viihteen ja vapaa-ajankin alueilla keskeisen tärkeitä. Ajatellaanpa vaikka saumattuja öljypuomeja, veneiden peitteitä, ulkoilmatilaisuuksien halleja, rakentamisen tai logistisen ketjun pöly- ja sääsuojia. Markkinoilla on myös heikkoja ja monesti aiottuun tarkoitukseen kelvottomia peitteitä, joista ei ole vastaavaa suojahyötyä. Muoviteollisuus ry kehottaa kääntymään aina asiantuntevan myyjän ja kotimaisen valmistajan puoleen kunnon peitteitä tai vastaavia valittaessa.

Peitealan soveltava tieto ja ideoiva keskustelu saavat puheenvuoronsa tänä keväänä Hämeenlinnassa kansainvälisten asiantuntijoiden siivittämänä.

 
lisätietoja:
toimitusjohtaja Vesa Kärhä, Muoviteollisuus ry
vesa.karha@plastics.fi

Tietoja julkaisijasta

Muoviteollisuus ry
Muoviteollisuus ry
PL 4 (Eteläranta 10)
00131 Helsinki

09 172 841http://www.plastics.fi

Muoviteollisuus ry on suomalainen muoviteollisuuden, muoveja raaka-aineenaan käyttävien ja niitä jalostavien sekä kierrättävien yritysten elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö. 

Vuonna 1961 perustettu Muoviteollisuus ry osallistuu alansa kansainväliseen yhteistyöhön muun muassa PlasticsEuropen ja monen muun alan yhteistyöjärjestön kautta.

Muovituotteita valmistavat yritykset työllistävät Suomessa noin 10 000 ihmistä.

www.plastics.fi  ja @muoviteollisuus

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Muoviteollisuus ry

​​Vuoden 2025 Ruiskuvalaja on Eino Korhonen Oy Porvoosta​31.1.2025 06:15:00 EET | Tiedote

Vuoden 2025 ruiskuvalajaa ei aluksi tuntunut olevan kovin helppo valita. Meillä Suomessa kun on kymmeniä alan firmoja, jotka nihkeidenkin aikojen läpi osaavasti tekevät loistavaa työtä ja valmistavat elintasoa parantavia muovituotteita. Niin monet muoviyrityksemme ovat innostavia ja esimerkillisiä hyvinvoinnin tuottajia. Valintaraati päätti painottaa tällä kertaa myös kotimaisen teollisuushistorian jatkuvuutta, kasvua ja sinnikästä perheyrittäjyyttä. Palkinto luovutettiin Työväline- ja Muoviteollisuuden neuvottelupäivillä 30.1.2025 Hämeenlinnassa.

Komposiittien kiertotalousratkaisu KiMuRaan kaivataan lisää yrityksiä17.4.2023 08:17:59 EEST | Tiedote

Komposiittijätteen reitti komposiittituotteita valmistavasta teollisuudesta hyötykäyttöön toteutuu jo Suomessa. Nyt noin 10 % alan yrityksistä toimittaa tuotantojätteensä hyötykäyttöön (KiMuRa), ja mukaan kaivataan runsaasti uusia yrityksiä. Teollisuuden jätteiden lisäksi KiMuRaan on tullut elinkaarensa lopussa olevia tuotteita, kuten veneitä ja tuulivoimaloiden lapoja. Muoviteollisuus ry:n KiMuRa -seminaarissa 4.4.2023 Hämeenlinnassa osallistujina oli laaja joukko komposiittien kiertotalousratkaisuista kiinnostuneita. Keskustelu oli vilkasta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye