Mediatiedote: Sirt-dieetti villitsee maailmalla – opas sirt-ruokiin nyt suomeksi
Sirt-dieetti perehdyttää sirt-ruokiin ja tieteeseen pitkän elämän molekyyleiksi kutsuttujen sirtuiinien taustalla. Selkeät ohjeet seitsemäksi päiväksi auttavat pudottamaan painoa menettämättä lihasmassaa ja tinkimättä terveydestä. Kirja sisältää ruokareseptien ohella onnistumistarinoita ja huolehtii siitä, että ruokavaliota noudattava pysyy saavutetuissa tuloksissa.
Uusi ruokavaliotrendi on villinnyt maailmalla huippu-urheilijat ja julkkikset, kuten laulajatähti Adelen, joka on aiemmin vastustanut laihdutusdieettejä, mutta pudotti keväällä painoaan sirtin avulla. Myös kirjanostajat ovat löytäneet teoksen: Sirt-dieetti ampaisi myyntilistojen kärkeen heti ilmestyttyään Isossa-Britanniassa alkuvuodesta 2016.
Kirjan kirjoittaneet Aidan Goggins ja Glen Matten ovat erikoistuneet ravitsemukseen ja terveyteen. Molemmilla on pitkä kokemus etenkin ravintoneuvonnasta. Onnistumistarinoiden myötä he uskovat vahvasti sirt-dieettiin, uuteen ja helppoon tapaan keventää ruokavaliota ja kohentaa terveydentilaa. ”Laihdutuskuurit eivät olleet meidän juttumme ennen kuin löysimme sirt-ruoat. Kilot pysyvät poissa ja bonuksena terveydentila kohenee”, lupaavat Goggins ja Matten.
Aidan Goggins ja Glen Matten:
Sirt-dieetti
Parempi terveydentila ja energinen olo selkeän ohjelman avulla
Alkuteos The Sirtfood Diet
Suomentanut Jaakko Kankaanpää
242 sivua
Ovh. 32 euroa
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Gummerus
Gummerus on vuonna 1872 perustettu yleiskustantamo. Toteutamme edelleen Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
ENNAKKOTIEDOTE: Feministinen rikosdraama Dancing Queen vie salaisuuksien 1970-luvulle – Ruotsin suosituimpiin kirjailijoihin kuuluvan Denise Rudbergin uutuussarjan avaus ilmestyy 7.7.202513.6.2025 07:56:00 EEST | Tiedote
Ruotsissa valtavan suositun Denise Rudbergin uutuusdekkari Dancing Queen (Gummerus) sukeltaaa kimaltelevan 1970-luvun varjoihin ja käsittelee murhia, salaliittoja, naisen asemaa, valtaa ja perhesuhteita. Rikosromaani aloittaa uuden Queen-trilogian, joka seuraa kahden sisukkaan naispoliisin työtä 1970-luvun Tukholman miehisessä maailmassa.
Kansainvälinen kirjailmiö on rantautunut Suomeen! Murhamysteeri-tehtäväkirjat myyntilistoilla syyskuusta lähtien6.6.2025 15:24:21 EEST | Tiedote
G. T. Karberin ainutlaatuiset Murha!-tehtäväkirjat ovat olleet kuukausikaupalla myyntilistojen kärjessä Suomessa, Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Visaista ratkottavaa nojatuolietsiville tarjoavan kirjasarjan ensimmäisen osan käännösoikeudet on myyty 37 kielialueelle. Suomessa teos on ollut Mitä Suomi lukee –listan kärkisijoilla ilmestymisestään lähtien, ja se oli viime vuoden toiseksi myydyin käännetty tietokirja. Sarjan toinen osa Murha! Osa 2 - 100 mysteeriä nojatuolietsiville (Gummerus) ilmestyi suomeksi huhtikuun lopussa. Ahkerimmille etsiville on luvassa lisää ratkottavaa jo lokakuussa, kun kolmas tehtäväkirja ilmestyy.
Kirjailijatähti Taylor Jenkins Reidin uutuuden kansainvälinen ilmestymispäivä on tänään – Odotettu Tähtienvälinen (Gummerus) on luettavissa heti myös suomeksi3.6.2025 10:47:04 EEST | Tiedote
Evelyn Hugon seitsemän aviomiestä -hittiteoksesta tunnetun Taylor Jenkins Reidin uutuuskirja Tähtienvälinen ilmestyy tänään ympäri maailmaa, myös suomeksi. Menestyskirjailijan lumoavassa uutuudessa rakkaus ylittää astronomiset rajat. Tähtienvälinen on äänestetty kesän odotetuimmaksi kirjaksi Goodreadsissa.
Unohtumaton lukuromaani Missä maa murtuu on kevään kansainvälinen kirjatapaus23.5.2025 08:09:07 EEST | Tiedote
Clare Leslie Hallin vangitseva ja koskettava rakkaustarina Missä maa murtuu (Gummerus) on ollut poikkeuksellinen kirjasensaatio maailmalla. Sen julkaisuoikeudet myytiin yli 30 maahan jo käsikirjoitusvaiheessa, ja sitä on myyty englanniksi jo 430 000 kappaletta vain 2,5 kuukauden aikana. Romaani on ollut ilmestymispäivästään lähtien myydyimpien kirjojen listoilla mm. Yhdysvalloissa, Kanadassa, Saksassa, Hollannissa, Italiassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Sen elokuvaoikeudet on ostanut Reese Witherspoonin tuotantoyhtiö Hello Sunshine, joka myös vastasi Suon villi laulu -romaanin filmatisoinnista.
Niilo Seväsen Ikitalven polku Tähtifantasia-ehdokkaaksi – Romaanin jatko-osa ilmestyy 28.2.202621.5.2025 13:57:21 EEST | Tiedote
Niilo Seväsen eeppinen esikoisromaani Ikitalven polku (Gummerus) on valittu Tähtifantasia-palkinnon ehdokkaaksi. Kiitetyn, keskiajan historiasta, mytologiasta ja fantasiasta ammentavan romaanin jatko-osa Ikitalven kuilu ilmestyy helmikuussa 2026 Kalevalan päivänä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme