Messukeskus

Body paintingin SM-teemana vedenalainen maailma

Jaa
Maskeerauksen SM-kilpailujen body painting -sarjaa inspiroi tulevana syksynä vedenalainen maailma. Lauantaina 23.10. Helsingin Messukeskuksessa nähdään, miltä seireenien ja meduusojen meno näyttää ja mitä muuta aaltojen alta löytyykään. Värikäs kilpailu on osa lokakuussa järjestettävien Kauneusmessujen ohjelmaa.

Body painting -kilpailu on avoin kaikille halukkaille osallistujille sekä Suomesta että ulkomailta. Kisasarjaan voi osallistua yksin tai kahden hengen tiiminä. Kilpailun voittaja malleineen pääsee edustamaan Suomea alan pohjoismaiseen kilpailuun, joka pidetään ensi keväänä Oslossa.

Body painting on vartalon maskeerausta ja koristelua. Vartalomaalarit ovat taiteilijoita, joiden työvälineinä ovat maalit, meikit, siveltimet, sienet, telat ja kynäruiskut. Apuna käytetään sabluunoita ja usein myös koruja, vaatteita, sulkia, pitsejä ja paljetteja.

Alan SM-kisoja on järjestetty Suomessa 2000-luvun alkuvuosista saakka. Kisoissa on totuttu näkemään teknisesti taidokkaita ja kekseliäisyydessään hengästyttäviä töitä. Iholle voidaan maalata mitä vain: maisemia, hahmoja, koruja, vaatteet tai vaikka abstraktia taidetta. Perinteisimmillään body painting on lasten kasvomaalauksissa ja teatteritaiteessa, mutta nykyisin maalauksia näkee huippumallien muotikuvissakin.

Kilpailun järjestää Suomen maskeeraajat ry.

Kauneusmessut on Pohjoismaiden suurin kauneusalan tapahtuma, joka järjestetään 21.–23.10.2011 Helsingin Messukeskuksessa. Samaan aikaan avautuvat Terveys-, Muoti- ja Gold Silver Watch -messut. Tulevana syksynä myös hiustuotteet esitellään ensimmäistä kertaa omana kokonaisuutenaan uudessa Nordic Hair -hiusmuotitapahtumassa. Kävijät pääsevät kaikkiin tapahtumiin samalla lipulla.

Vuosi sitten Kauneusmessuihin ja sen rinnakkaistapahtumiin tutustui 45 000 messuvierasta.

Kauneusmessut Helsingin Messukeskuksessa 21.–23.10.2011, www.kauneusmessut.fi

Lisätietoja maskeerauksen SM-kilpailuista:
Suomen maskeeraajat ry, Heidi Kjellman, p. 0400 849 573, sihteeri@suomenmaskeeraajat.com , www.suomenmaskeeraajat.com
Lisätietoja Kauneusmessuista: Suomen Messut, tiedottaja Tarja Gordienko, p. 050 5847 262, tarja.gordienko@finnexpo.fi , www.kauneusmessut.fi

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.

Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.

Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Radical Health Festival Helsinki Returns in 2026 with the Theme “Operationalising Precision Health”8.5.2025 10:50:11 EEST | Press release

Radical Health Festival Helsinki, Europe’s leading health innovation event, will return to the Helsinki Expo and Convention Centre (Messukeskus) from 19 to 21 January 2026. Organised by éditohealth and Messukeskus, in partnership with the City of Helsinki and the Finnish Ministry of Social Affairs and Health, the festival brings together global changemakers to accelerate the transformation of health systems.

Radical Health Festival Helsinki ohjaa terveydenhuoltoa vaikuttavaan ja ennakoivaan suuntaan – teemana “Operationalising Precision Health”8.5.2025 10:41:47 EEST | Tiedote

Euroopan johtava terveysalan innovaatiotapahtuma, Radical Health Festival Helsinki, järjestetään seuraavan kerran 19.–21. tammikuuta 2026 Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtuman järjestävät éditohealth ja Messukeskus yhteistyössä Helsingin kaupungin ja sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. Festivaali kokoaa yhteen terveydenhuollon uudistajat vauhdittamaan järjestelmätason muutosta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye