Ruusukaali nostaa suosiotaan
3.10.2012 12:00:14 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote
MTK ry
3.10.2012
Kotimaiset Kasvikset ry
Ruusukaali nostaa suosiotaan
Tänä syksynä ruusukaalin kysyntä on hieman piristynyt aiempiin vuosiin verrattuna. Ruusukaalista on ilmeisesti opittu valmistamaan herkkuruokia ja on huomattu, että ruusukaali sekä näyttää että maistuu hyvältä. Sillä on myös hyvä ravintoarvo.
Uuden sadon ruusukaalia on saatu kauppoihin elokuun puolivälistä alkaen. Sadon määrään ja laatuun viljelijät ovat tyytyväisiä, ja he arvioivat kotimaisen ruusukaalin riittävän yli vuodenvaihteen. Juuri nyt ruusukaali on nostotuoretta ja lähellä tuotettua. On hyvä syy nostaa ruusukaalin kulutusluvut kohti muun Euroopan tasoa.
Ruusukaalia kutsutaan myös nimellä brysselinkaali, koska se lienee saanut alkunsa 1500-luvulla Belgiassa. Suomessa ruusukaalia viljellään tänä vuonna 22 hehtaarin alalla eli saman verran kuin viime vuonna. Ruusukaalin syötävät pikkukerät ovat kasvin hankasilmuja. Ne kiinnittyvät pitkään varteen ja ovat halkaisijaltaan 2 – 4 cm.
Herkkua liharuoan kanssa ja kasvisruokana
Ruusukaalin paras sesonki ajoittuu sopivasti riistakauteen. Ruusukaali sopiikin hyvin sekä hirvi-, peura-, sorsa- että poroaterialle. Se täydentää myös syksyn pyhäpaistit ja lammasruoat loistavasti. Kypsennetyt ruusukaalit valellaan voisulalla tai laadukkaalla öljyllä ja päälle voi ripauttaa paahdettuja saksanpähkinöitä.
Kermassa haudutettu ruusukaali on monen herkkua: Poista ruusukaaleista kannat ja tarvittaessa uloimmat lehdet. Halkaise ruusukaalit ja keitä vesitilkassa tai kypsennä höyryssä muutaman minuutin ajan. Suikaloi pannulle pekonia ja hienonna valkosipulia, kuumenna, lisää tilkka öljyä sekä ruusukaalit. Jatka paistamista, lorauta mukaan kermaa ja hauduta hetken aikaa. Mausta suolalla ja pippurilla. Tätä ei voi vastustaa!
Suositeltava tapa on myös kuorruttaa ruusukaalit uunissa. Keitä ruusukaalit ja siirrä voideltuun uunivuokaan. Kaada päälle valkokastike tai valmista pinaattikastike. Lisämausta vuohenjuustolla ja kuorruta herkku uunissa.
Hyvä ravintoarvo
Somat ruusukaalin kerät ovat sellaisenaan kevyttä syötävää. Niissä on monipuolisesti kivennäis- ja hivenaineita sekä vitamiineja, esimerkiksi C-, K- ja B-ryhmän vitamiineja sekä kaliumia. Muiden kaalikasvien tavoin ruusukaalit sisältävät lisäksi elimistöä suojaavia ja terveyttä ylläpitäviä aineosia.
Ruokaohjeita ruusukaalista:
Ruusukaali-pekoniherkku
http://keittokirja.kasvikset.fi/WebRoot/1035464/X_Reseptisivu.aspx?id=1187002
Ruusukaalia ja sitruunakastike
http://keittokirja.kasvikset.fi/Suomeksi/Keittokirja/Reseptit_A-O/R/Ruusukaalia_ja_sitruunakastike
Teksti: Pirjo Toikkanen, kotitalousopettaja, ruokatoimittaja, 0400 894 549
Lisätietoja: Mika Virtanen, kasvinviljelyasiamies, MTK, 0400 544 728
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
MTK:n Puumarkkinakatsaus: Puukaupan painopiste siirtymässä loppuvuoteen11.6.2026 12:56:15 EEST | Tiedote
Puukauppa on käynyt alkuvuonna selvästi edellisvuosia hitaammin. Markkinatilanteeseen ovat vaikuttaneet erityisesti metsäteollisuuden varovaisuus, maailmantalouden epävarmuus sekä kuitupuun hinnan voimakas lasku, arvioi tutkimuspäällikkö Kalle Karttunen.
MTK vauhdittaa luonnonarvomarkkinoita perustamalla ostajarenkaan9.6.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Ympäristöministeriö julkaisi 1. kesäkuuta luonnonarvomarkkinoiden kansallisen tiekartan, jonka yhteydessä korostettiin ostajien keskeistä roolia markkinoiden käynnistämisessä ja kasvattamisessa. Kehityksen vauhdittamiseksi Suomeen perustetaan uusi yhteistyömalli, ostajarengas, kertoo MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin.
Kotimaisen varhaisperunan satokausi on käynnissä – tuore pottu on kesän odotettu herkku6.6.2026 08:52:00 EEST | Tiedote
Kotimaisen varhaisperunan satokausi on alkanut haastavan kevään jälkeen. Viileät jaksot ja vaihtelevat sääolot ovat koetelleet viljelijöitä, mutta näkymät ovat parantuneet kesäkuun alussa. Sadosta odotetaan keskinkertaista. Kotimaisen varhaisperunan suurin valtti on tuoreus: parhaimmillaan peruna päätyy pellolta kattilaan saman päivän aikana. Kotimaisen varhaisperunan saapuminen kauppoihin ja kesäpöytiin on yksi suomalaisen ruokakesän odotetuimmista hetkistä.
MTK: Karhunmetsästyksen tulee perustua kiintiömetsästykseen5.6.2026 14:58:06 EEST | Tiedote
Korkeimman hallinto-oikeuden tuore ennakkopäätös vahvisti viime vuonna Pohjois-Karjalaan myönnetyt poikkeusluvat lainvoimaisiksi. Päätös luo merkittävän oikeudellisen pohjan karhukannan hallintaa koskevan sääntelyn jatkovalmistelulle. MTK:n mukaan karhunmetsästyksen toimintamalleja on kuitenkin tarpeen päivittää, jotta kannanhoidollisen metsästyksen vaikuttavuus voidaan turvata.
Laiduntavat eläimet pitävät arvokkaat elinympäristöt hengissä5.6.2026 12:20:40 EEST | Tiedote
Perinneympäristöt ja luonnonlaitumet ovat luonnon monimuotoisuuden aarreaittoja. Lauantaina 13.6.2026 järjestettävä valtakunnallinen luonnonlaidunpäivä nostaa esiin nautojen, lampaiden ja muun laiduntavan karjan ratkaisevan tärkeän merkityksen näiden ympäristöjen säilyttämisessä. Päivän aikana kymmenet maatilat eri puolilla Suomea avaavat porttinsa yleisölle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

