Suomen 4H-liittoSuomen 4H-liitto

4H:n Kesätyöhaaste: Yritys, sponsoroi ysiluokkalaiselle kesätyö!

Jaa

Suomen 4H-järjestö haastaa tänä keväänä isot ja pienet yritykset sponsoroimaan peruskoulun yhdeksäsluokkalaisille kesätyöpaikkoja omilla paikkakunnillaan.

4H-järjestö haastaa yritykset ja yrittäjät mahdollistamaan yhdeksäsluokkalaisten nuorten kesätyön.
4H-järjestö haastaa yritykset ja yrittäjät mahdollistamaan yhdeksäsluokkalaisten nuorten kesätyön.

Mukaan pääsee 400 euron lahjoituksella. Sen turvin yksi ysiluokkalainen nuori saa kahdeksi viikoksi kesätyöpaikan paikallisen 4H-yhdistyksen kautta. Yhdistykset työllistävät nuoria esimerkiksi paikalliseen nuorisotyöhön tai ostamalla palveluita paikkakunnallaan toimivilta nuorilta 4H-yrittäjiltä.

Kesätyöhaasteeseen lahjoittava yritys voi itse valita, millä 4H-paikkakunnalla haluaa tukea nuoren työllistymistä. Lahjoittava yritys saa kiitokseksi tunnisteen, jonka avulla voi kertoa olevansa mukana tukemassa nuorten työllistämistä. Paikallisia 4H-yhdistyksiä toimii yli 200 paikkakunnalla.

“Nuoret joutuvat tekemään jo yläkoulussa valintoja tulevaa työuraa ajatellen. Haluamme nostaa kesän 2020 kynnyksellä ikänsä puolesta tärkeässä taitekohdassa olevan ryhmän eli ysiluokkalaiset. Nuorena hankittu työkokemus voi auttaa eteenpäin, tukea opintojen loppuun saattamista tai jopa ehkäistä syrjäytymistä”, sanoo 4H:n kehityspäällikkö Anu Parviainen.

4H-yhdistysten ja nuorten omien 4H-yritysten kautta työllistyy vuosittain yli 8000 nuorta. Kesätyö on nuorelle usein ensimmäinen kosketus työelämään. Kesätyössä opitaan työelämätaitoja ja työ kasvattaa nuorta vastuuseen. Karttunut kokemus vahvistaa nuoren itsetuntoa ja voi tukea myös uravalinnassa.

Halusin kesätöihin, jotta voisin tuntea itseni hyödylliseksi, oppisin uutta ja saisin tekemistä, kokemusta sekä omaa rahaa säästöön. Olen oppinut paljon, työkaverit ovat mukavia ja on ollut ihana tavata ihmisiä ja olla hyödyksi. Olen saanut rohkeutta kysyä tarvittaessa apua. Olen aina ollut sitkeä ja järjestelmällinen, mutta tämä työ kehittää ja nostaa esiin myös näitä piirteitä”, kertoo 16-vuotias punkalaitumelainen Pinja Siukola, joka työllistyi 4H:n kautta kesällä 2019 paikalliseen K-Supermarket Pouruun.

4H on nuorille vastuullinen työnantaja. Palkkaus on työehtosopimuksen mukaista, ja jokainen nuori perehdytetään tehtävään. Olemme sitoutuneet vastuullisen kesätyön periaatteisiin.

Kesätyö voi muuttaa nuoren koko elämän. Yritys tai yrittäjä, ota vastaan 4H:n kesätyöhaaste ja tue yhdeksäsluokkalaisia nuoria työelämän alkumetreillä. Varmistetaan yhdessä, ettei yksikään nuori jää ilman työkokemusta.

Mukaan voi ilmoittautua nettilomakkeella Suomen 4H-liiton verkkosivujen kautta: www.4h.fi/kesätyöhaaste 

Tietoa tiiviisti 4H:sta ja nuorten työllistämisestä

  • Suomen 4H-järjestöllä on 48 000 jäsentä, joista nuorisojäseniä on 41 200
  • 4H:n kautta 13–28-vuotiaat nuoret voivat saada palkkatyön tai he voivat perustaa oman 4H-yrityksen
  • Paikallisia 4H-yhdistyksiä on 210, nuoret työllistyvät heidän kauttaan
  • 4H-kesätyöhaaste on 4H-järjestön kampanja, haastamme kampanjan aikana yrityksiä ja yrittäjiä mahdollistamaan erityisesti yhdeksäsluokkalaisten nuorten kesätyön
  • 4H:n kautta työllistyi vuonna 2018 yli 8000 nuorta
  • Vuonna 2018 maksoimme 4,3 milj. euroa palkkoja nuorille
  • Vuonna 2018 oli toiminnassa 1260 4H-yritystä, yli 1400 yrittäjää, yritysten liikevaihto 1,5 milj. eur

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:

Mari Pöyhtäri
viestintäpäällikkö
Suomen 4H-liitto
mari.poyhtari@4h.fi
044 783 0307

Anu Parviainen
kehityspäällikkö
Suomen 4H-liitto
anu.parviainen@4h.fi
044 783 0322

Kuvat

4H-järjestö haastaa yritykset ja yrittäjät mahdollistamaan yhdeksäsluokkalaisten nuorten kesätyön.
4H-järjestö haastaa yritykset ja yrittäjät mahdollistamaan yhdeksäsluokkalaisten nuorten kesätyön.
Lataa
4H-järjestö haastaa yritykset ja yrittäjät mahdollistamaan yhdeksäsluokkalaisten nuorten kesätyön.
4H-järjestö haastaa yritykset ja yrittäjät mahdollistamaan yhdeksäsluokkalaisten nuorten kesätyön.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen 4H-liitto
Suomen 4H-liitto
Karjalankatu 2 A
00520 Helsinki

https://www.4h.fi

4H-nuorisotyön peruskivinä ovat aidot ja konkreettiset asiat, kuten moninainen käsillä tekemisen ilo ja sekä luonto. Kannustamme lapsia ja nuoria löytämään omat vahvuutensa ja uskomaan itseensä. Jaamme tietoja, taitoja ja valmiuksia työelämään sekä yrittäjyyteen.

4H:n arvot pohjautuvat H-kirjaimilla alkaviin sanoihin; Head (harkinta), Hands (harjaannus), Heart (hyvyys) ja Health (hyvinvointi). Teemme nuorisotyötä yli 200 4H-yhdistyksessä eri puolilla Suomea. Toiminnassamme on mukana 50 000 jäsentä.

4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen 4H-liitto

Oulun seudun nuoret saivat 10 000 taimen istutusurakkansa päätökseen – Kynkäänsuolle nousi Kiitollisuuden metsä11.6.2020 14:05:55 EESTTiedote

Pottiputki sujahtaa maahan ja taas yksi 10 000 männyntaimesta pääsee aloittamaan juurtumisensa Kynkäänsuolla. Yli-Iissä, Tannilan kylässä sijaitseva Kynkäänsuo on yksi Suomen 4H-liiton Taimiteko-toimintamallin tämän kesän 23:sta istutuskohteesta. Tämän kesän uudet hiilinielut ovat tarjonneet töitä yli 200:lle nuorelle. Kynkäänsuon Kiitollisuuden metsä sai lähes 200 hakemusta, joista kahdeksan tuli valituksi.

Akavan liitot mukana Taimiteossa nuorten työllistymisen ja ilmaston puolesta19.5.2020 08:10:45 EESTTiedote

Korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akava ja sen 14 jäsenliittoa ovat tänä kesänä lähdössä mukaan Suomen 4H-liiton Taimiteko-toimintamalliin. Akava-metsää istutetaan kesäkuun alussa Kärsämäelle, Pohjois-Pohjanmaalle yhteensä 4,6 hehtaaria Silosaaren vanhalle turvetuotantoalueelle. Tämä tarkoittaa lähes 9000 taimea. Taimia istuttavat suomalaiset nuoret, ja monelle kesätyö on ensimmäinen kosketus työelämään.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme