tiedotepohja
"Energiaveroleikkurin muuttaminen EU:n sallimalle minimitasolle jo vuoden 2012 alusta on tervetullut päätös koko suomalaisen vientiteollisuuden kilpailukyvyn ylläpitämiseksi", sanoo Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen.
Hallituksen aiemman esityksen mukaan energiaintensiivisten toimialojen energiaverotusta oli tarkoitus keventää vuonna 2013. Nyt tehdyllä päätöksellä energiaveroleikkurin muutos otetaan käyttöön nopeammin, vuoden 2012 alusta.
"Suomen kansantalous on vahvasti riippuvainen kilpailukykyisestä viennistä. Nykyisessä epävarmassa taloustilanteessa on erityisen järkevää laskea energiaverotusta, sillä se tukee suomalaisen vientiteollisuuden toimintaedellytyksiä", Jaatinen jatkaa.
Verotusta voidaan vielä kehittää
Nykyisen veroleikkurijärjestelmän vaikutukset näkyvät viiveellä, sillä veronpalautus maksetaan kerran vuodessa takautuvasti. Energiaveroleikkurijärjestelmästä tulisikin seuraavassa vaiheessa kehittää entistä tehokkaampi.
"Yhtenä vaihtoehtona olisi veronpalautusten maksaminen jatkossa neljä kertaa vuodessa. Näin maksetuista veroista palautettavat varat olisivat nopeammin
yritysten käytössä", Jaatinen ehdottaa.
Energiaverotuksen keventäminen on energiavaltaisen vientiteollisuuden kannalta keskeinen kilpailukykyyn vaikuttava tekijä. Sen sijaan hallitusohjelmassa mainitut windfall- tai uraaniverot heikentäisivät toteutuessaan teollisuuden toiminta- ja kehittymisedellytyksiä sekä tehtyjen ydinvoimapäätösten lähtökohtia. Mahdollisia suomalaisia lisäkustannuksia ei voida vyöryttää tuotteiden markkinahintaan.
Lisätietoja antaa:
Timo Jaatinen, toimitusjohtaja, Metsäteollisuus ry, puh. 09 132 6600
Jouni Punnonen, energia- ja infrastruktuurijohtaja, Metsäteollisuus ry, puh. 040 720 4256
Suomi on maailman 6. suurin sellun, paperin ja kartongin tuottaja sekä Euroopan suurimpia sahatavaran tuottajia.
Metsäteollisuus työllistää suoraan ja välillisesti lähes 200 000 suomalaista. Alan kerrannaisvaikutukset ulottuvat laajasti ympäröivään yhteiskuntaan ja jopa 500 000 suomalaista on alan taloudellisen jalanjäljen piirissä. Suomella on ainutlaatuiset mahdollisuudet nousta biotalouden suunnannäyttäjäksi runsaiden metsävarojensa, kestävän metsätalouden ja koko metsäklusterin eturivin osaamisen ansiosta.
Viestintäkontakti:
Anne Pirilä, viestintäjohtaja puh. 09 132 6645 tai 050 550 9480
Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus
_________________________________________________________________________________________
Internet: www.forestindustries.fi
Finland is the world's sixth-largest producer of pulp, paper and paperboard in addition to being one of Europe's largest producers of sawn timber.
The forest industry directly and indirectly employs almost 200,000 Finns. The industry's multiplier effects extend broadly into surrounding society and up to 500,000 Finns are affected by the economic footprint of the forest-based sector.
Finland has a unique opportunity to pioneer the bioeconomy thanks to the abundant forest resources, sustainable forestry practices and the first-rate expertise and competence of the forest cluster as a whole.
Contact in Communications:
Anne Pirilä, Communications Director, tel. +358 9 132 6645 or mobile +358 50 550 9480
Tietoja julkaisijasta

Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki
09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry
Raidekuljetusten lisääminen on tehokkain tapa vähentää metsäteollisuuden logistiikan päästöjä12.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Selvitys metsäteollisuuden logistiikan päästöistä sekä niiden vähentämiseen liittyvistä mahdollisuuksista osoittaa, että suurin potentiaali lisäisiin päästövähennyksiin on puukuljetusten siirtämisessä teiltä raiteille. Merenkulun päästökauppa ja ETS2 vähentävät päästöjä vain marginaalisesti. Afryn tekemä laaja, raaka-aineen hankinnasta tavaravientiin ulottuva päästöselvitys ja päästövähennysskenaario on osa metsäteollisuuden ilmastotiekartan päivitystyötä.
Turvallisuus ja teollisuuden kilpailukyky puhuttivat Metsäteollisuuden EU-seminaarissa9.5.2025 16:54:02 EEST | Tiedote
Metsäteollisuuden kevätseminaarissa puhuttiin Suomen 30-vuotisen EU-jäsenyyden suomista mahdollisuuksista ja sen tuomista haasteista. Eniten huomio kiinnittyi turvallisuuteen ja teollisuuden kilpailukykyyn. Antti Lindtman kysyi konkreettisia toimia piippujen tulppaamisessa.
Kehysriihessä askelia oikeaan suuntaan24.4.2025 09:17:04 EEST | Tiedote
Petteri Orpon hallituksen kehysriihessä tekemissä päätöksissä on paljon hyvää. Uupumaan jäivät metsäteollisuudelle tärkeä sähköistämistuen jatko, vankempi metsien kasvupaketti ja vähäliikenteisten teiden rahoituksen kunnossapidon uusi malli.
Alkuvuosi toi hyvän vireen puukauppaan22.4.2025 13:31:24 EEST | Tiedote
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-maaliskuussa puuta yksityismetsistä 8,1 miljoonaa kuutiota. Määrä on yhdeksän prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana. Viiden vuoden vastaavan ajan keskiarvoon verrattuna määrä on 15 prosenttia suurempi. Tammi-maaliskuussa kuitupuun ostomäärä oli 3,9 miljoonaa kuutiota ja tukkien ostomäärä 3,5 miljoonaa kuutiota. Viiden vuoden vastaavan ajan keskiarvoon verrattuna kuitupuun ostomäärä oli seitsemän prosenttia suurempi ja tukkien ostomäärä 15 prosenttia suurempi. Raakapuukustannukset pysyivät korkealla tasolla Kantohinnat olivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä korkeammalla tasolla kuin vuosi sitten. Edellisen vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna havutukkien kantohinnat olivat alkuvuodesta 12–14 prosenttia, koivutukin kahdeksan prosenttia ja kuitupuun kantohinta 22 prosenttia korkeammat. Tammi-maaliskuussa mäntytukista maksettiin keskimäärin 81 euroa kuutiolta, hinnan vaihdellessa alueittain ja hakkuutavoitt
Geopolitiikka haastaa suomalaista teollisuutta – kehysriihessä teollisuuspolitiikka on nostettava päätöksenteon kärkeen16.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Vientiteollisuus eli Teknologiateollisuus, Metsäteollisuus ja Kemianteollisuus sekä Energiateollisuus vaativat teollisuuspolitiikan nostamista poliittisen päätöksenteon keskiöön kehysriihessä. Jatkuva geopoliittinen murros, viimeisimpänä Yhdysvaltain ilmoittamat tullit, iskee kipeästi Suomen suurimpiin teollisuuden aloihin ja alleviivaa vahvan teollisuuspolitiikan merkitystä poliittisessa päätöksenteossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme