Perintäkirje ei ole maksuhäiriö
26.9.2016 08:50:00 EEST | Intrum Oy | Tiedote

Intrum Justitia toteutti kesän 2016 aikana maksutottumuksia koskevan kyselytutkimuksen kuluttajille. Jo yhdeksättä kertaa toteutettuun kyselyyn vastanneista 83 prosenttia kertoi maksavansa laskunsa aina eräpäivään mennessä. Lukema on pysynyt jo vuosia lähes samana.
Puolta suomalaisista on kuitenkin joskus muistutettu maksamattomasta laskusta. Isoa osaa tosin vain kerran, mikä sekin kertoo osaltaan siitä, että laskun maksu voi joskus unohtua tunnolliseltakin maksajalta.
Yli puolet maksumuistutuksen tai perintäkirjeen saaneista kertoi syyksi unohduksen tai muun huolimattomuuden.
- Koska maksuja jää paljon rästiin unohduksen tai muun huolimattomuuden vuoksi, maksamattomista laskuista on tärkeää muistuttaa tuoreeltaan. Näin kaikkien osapuolten kulut pysyvät parhaiten kurissa, muistuttaa johtaja Juha Iskala Intrum Justitiasta.
- Keskimäärin suomalainen on tunnollinen ja tarkka maksaja. Suomalaisia on kuitenkin tässäkin asiassa monenlaisia. Osa maksaa säntillisemmin ja osa on maksuasioissa hyvinkin huolettomia. Täysin välinpitämättömiä, todellisissa maksuvaikeuksissa olevia maksajia on maassamme kuitenkin varsin vähän, Iskala kuvailee.
Laskunmaksun unohtaminen silloin tällöin ei vielä ole ongelma – eikä sekään, jos toisinaan joutuu pyytämään eräpäivän siirtoa tai tekemään isolle laskulle maksusuunnitelman. Ongelmalliseksi tilanne menee siinä vaiheessa, kun maksamattomat laskut alkavat kasaantua.
- Maksuviiveet ja -häiriöt ovat kasaantuneet samoille henkilöille, ja kun niiden määrä on kasvanut, se on merkinnyt samojen henkilöiden maksuvaikeuksien pahenemista. Viime vuosina tilanne on kuitenkin muuttunut, ja myös maksuhäiriöisten henkilöiden määrä on kasvanut, Iskala kertoo.
Yhden perintäkirje kolmestakymmenestä johtaa maksuhäiriöön
Täsmällisyys on maksuasioissa valttia, mutta avoimuus ja sopiminen ovat avainsanoja silloin, kun laskun maksu ei jostain syystä onnistukaan.
- On kaikkien osapuolten etu, ettei laskua jätetä lojumaan vaan sen maksusta sovitaan yhdessä velkojan kanssa. Yleensä sekä myyjälle että ostajalle sopiva ratkaisu on neuvoteltavissa, Iskala huomauttaa.
Sopimalla voi välttyä ylimääräisiltä kuluilta ja maksuhäiriöltä. Onkin hyvä muistaa, ettei maksumuistutus tai perintäkirje vielä merkitse maksuhäiriömerkintää.
- Voidaan arvioida, että kun perintäkirje lähetetään 30 henkilölle, yksi heistä saa lopulta maksuhäiriömerkinnän luottotietoihinsa. 29 saa hoidettua asiansa kuntoon.
Lisätietoja:
Juha Iskala, johtaja, Intrum Justitia Oy, juha.iskala@intrum.com, puhelin 050 370 6333
Katja Luotola, viestintäpäällikkö, Intrum Justitia Oy, katja.luotola@intrum.com, puhelin 050 302 5639
Intrum Justitia -konserni on Euroopan johtava luotonhallintapalveluiden asiantuntija, joka parantaa palveluillaan toimeksiantajiensa rahankiertoa ja pitkän aikavälin kannattavuutta. Sen palveluksessa on 3 850 henkilöä 20 maassa, ja sen liikevaihto on 602 miljoonaa euroa. Suomessa Intrum Justitialla on noin 400 työntekijää. www.intrum.fi
Avainsanat
Kuvat

Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Intrum on alan johtava luotonhallintapalvelujen tarjoaja 20 markkina-alueella Euroopassa. Auttamalla yrityksiä saamaan maksunsa ja tukemalla ihmisiä viivästyneiden maksujen kanssa Intrum näyttää tietä kohti tervettä taloutta ja on ratkaisevassa asemassa yhteiskunnassa. Intrumilla on noin 9 500 omistautunutta ammattilaista, jotka palvelevat noin 70 000 yritystä eri puolilla Eurooppaa. Vuonna 2024 liikevaihto oli 18 miljardia Ruotsin kruunua. Intrumin pääkonttori sijaitsee Tukholmassa, Ruotsissa ja Intrumin osake on noteerattu Nasdaq Tukholman pörssissä. Lisätietoja on osoitteessa www.intrum.com.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Intrum Oy
Suomi hyödyntää tekoälyä maksujen hallinnassa muuta Eurooppaa laajemmin1.6.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Suomalaisyritykset ovat ottaneet loikan tekoälyn hyödyntämisessä, paljastaa luotonhallintayhtiö Intrumin vuosittain julkaisema Eurooppalainen yritysten maksutaparaportti. Suomessa tekoälyä käyttää maksujen hallinnassa 73 prosenttia yrityksistä, kun Euroopassa vastaava osuus on keskimäärin 66 prosenttia. Tekoälyn hyödyntäminen pelkästään maksuprosesseissa tuo yrityksille miljardiluokan säästöt.
Tutkimus: Maksuviiveet ylittävät nyt yritysten kestokyvyn21.4.2026 09:06:02 EEST | Tiedote
Erääntyneiden saatavien osuus yritysten liikevaihdosta on suurempi kuin niiden toiminnan kannalta on kestävää, paljastaa luotonhallintayhtiö Intrumin tuore Eurooppalainen maksutaparaportti. Yrityspäättäjät arvioivat maksuviiveiden riskien kasvavan sekä kertovat niiden vaikutusten jarruttavan liiketoiminnan kasvua ja heikentävän tuottavuutta monin tavoin. Samaan aikaan yritysten tulisi pitää kassavirtansa tehokkaana kyetäkseen selviytymään epävakauden keskellä.
Yritysten maksuviiveet kääntyivät rajuun nousuun15.4.2026 08:42:22 EEST | Tiedote
Luotonhallintayhtiö Intrumin katsaus vuoden ensimmäiseltä neljännekseltä kertoo rajusta muutoksesta maksuviiveellisten yritysten määrässä. Maksuviiveellisten yritysten osuus nousi jyrkästi vuoden 2025 viimeiseen neljännekseen sekä vuodentakaiseen verrattuna ja on tällä hetkellä korkeimmalla tasolla useaan vuoteen. Maksuviiveet voivat ennakoida vakavampia maksuongelmia kauan ennen kuin ne näkyvät maksuhäiriömerkintöinä. Vuoden 2025 lopun positiiviset talousnäkymät ja alkuvuoden kasvuodotukset kohtaavat nyt vastatuulta.
Tutkimus: Suomalaisilla on aiempaa enemmän toistuvia maksuvaikeuksia, mutta vakavat velkaongelmat vähenivät23.2.2026 07:55:00 EET | Tiedote
Luotonhallintayhtiö Intrumin analyysi paljastaa, että vuonna 2025 aiempaa suurempi osa suomalaisten maksuvaikeuksista oli toistuvia, mutta vakavammat maksuvaikeudet vähenivät. Muutos kertoo siitä, että kotitalouksien taloustilanne on kohentunut ja velkoja pystyään nyt maksamaan takaisin aiempaa paremmin. Korkealla pysyttelevät konkurssien määrät ja työttömyysaste pitävät silti kuluttajat syystäkin varovaisina ja säästöasteen korkealla. Suomen taloustilanteen kohentuminen edellyttäisi kulutuksen piristymistä, mutta kuluttajat ovat pitäneet tiukasti kiinni rahoistaan ja välttävät riskejä. Viime kuukausina on kuitenkin nähty useita merkkejä kotitalouksien kulutuksen piristymisestä.
Kuluttajien ja yritysten maksukyvyn elpyminen jatkui27.1.2026 07:55:00 EET | Tiedote
Yritykset ja kuluttajat kykenivät maksamaan laskujaan aiempaa paremmin, ilmenee luotonhallintayhtiö Intrumin katsauksesta vuoden 2025 viimeiseltä neljännekseltä. Perintäonnistumien perusteella sekä kuluttajien että yritysten maksukyky kääntyi parempaan suuntaan vuoden ensimmäisen neljänneksen jälkeen ja on jatkunut kasvusuuntaisena. Yritysperinnässä onnistuma on kohentunut kuluttajaperintää voimakkaammin ja maksuviiveellisten yritysten suhteellinen osuus laski, mutta perintätapausten määrät kasvoivat hieman. Kuluttajaperinnässä sekä määrät että perintään siirtyvät summat laskivat. Lisäksi yhä harvempi lasku siirtyy muistutuksen jälkeen perintään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
