Kohonnut leposyke ja verenpaine yhteydessä myöhempiin mielenterveyden häiriöihin
Leposykkeen, verenpaineen ja psykiatristen sairauksien yhteyttä tutkittiin yli miljoonan ruotsalaismiehen rekisteritietojen avulla. Tutkimus on julkaistu JAMA Psychiatry -tiedelehdessä.
Useisiin mielenterveyshäiriöihin on havaittu liittyvän poikkeavuuksia sydämen toiminnassa ja verenpaineessa. Sykettä ja verenpainetta säätelee tahdosta riippumaton autonominen hermosto, joka vastaa elimistön perustoiminnoista. Aiemmin ei ole kuitenkaan kattavasti tutkittu, voisivatko erot autonomisen hermoston toiminnassa ilmetä jo ennen psykiatrisen sairauden puhkeamista.
Tutkimuksessa käytettiin Ruotsin armeijan kutsuntojen syke- ja verenpainemittauksia, jotka yhdistettiin potilastietorekisterin tietoihin. Tulokset osoittivat, että miehillä, joiden leposyke oli nuorena korkeampi kuin 82 lyöntiä minuutissa, oli 69 prosenttia korkeampi riski pakko-oireiseen häiriöön kuin miehillä, joiden syke oli alle 62 lyöntiä minuutissa. Skitsofrenian riski oli kohonnut 21 prosenttia ja ahdistuneisuushäiriön riski 18 prosenttia.
Tutkimuksessa huomioitiin monia yhteyttä mahdollisesti selittäviä tekijöitä kuten painoindeksi, sosioekonominen asema, etninen tausta, kognitiiviset kyvyt sekä rasituskokeella mitattu fyysinen kunto. Nämä tekijät eivät kuitenkaan selittäneet sykkeen ja verenpaineen yhteyksiä psykiatrisiin häiriöihin. Seuranta-aika oli keskimäärin 32 vuotta.
Tutkimuksessa havaittiin myös, että matala leposyke oli yhteydessä kohonneeseen päihdehäiriöiden ja väkivaltarikostuomioiden riskiin.
– Tulokset ovat kiinnostavia, sillä ne antavat uutta tietoa autonomisen hermoston roolista psykiatrisissa häiriöissä, kertoo hanketta johtanut tutkijatohtori Antti Latvala Helsingin yliopistosta.
Latvala toteaa, että yhteyden taustalla olevista mekanismeista tarvitaan kuitenkin vielä paljon lisätutkimusta.
– Havaintomme kertovat mielenterveyden häiriöiden riskiin todennäköisesti liittyvistä eroista fysiologisissa vasteissa, kuten stressireaktiossa. Lisäksi tiedetään hyvin, että psykiatrisiin sairauksiin liittyy kohonnut riski sydän- ja verisuonitauteihin. Tuloksemme avaavat uusia mahdollisuuksia tutkia myös tätä yhteyttä, Latvala sanoo.
Yhteystiedot:
Tutkijatohtori Antti Latvala, Helsingin yliopisto
Sähköposti: antti.latvala@helsinki.fi
(tavoitettavissa tänään klo 16 jälkeen)
Antti Latvala & al. Association of Resting Heart Rate and Blood Pressure in Late Adolescence with Subsequent Mental Disorders. A Longitudinal Population Study of More than 1 Million Men in Sweden. JAMA Psychiatry. Published online October 26, 2016. doi:10.1001/ jamapsychiatry.2016.27
http://jamanetwork.com/journals/jamapsychiatry/fullarticle/10.1001/jamapsychiatry.2016.2717 (linkki avautuu embargoajan päätyttyä)
*********************
Ystävällisin terveisin
Päivi Lehtinen, viestinnän asiantuntija, Helsingin yliopisto
paivi.m.lehtinen@helsinki.fi 050 406 2043
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Kulttuuriperintöoikeus ei pelasta Venetsiaa12.8.2025 08:39:34 EEST | Tiedote
Maailmanperintöjärjestelmän kyky tarjota oikeudellista suojaa kulttuuriperintökohteille on puutteellinen. Oikeustieteellinen väitöskirjatutkimus osoittaa, ettei jäykkä juridinen järjestelmä tunnista ilmastonmuutoksen tuomia haasteita.
Resistentit bakteerit leviävät sota-alueiden sairaaloissa ja kulkeutuvat myös muihin maihin11.8.2025 14:07:31 EEST | Tiedote
Antibiooteille resistentit bakteerit leviävät sota-alueiden sairaaloista muualle maailmaan erityisesti sotavammapotilaiden mukana, mikä aiheuttaa haasteita terveydenhuollossa. Sairaaloiden ulkopuolella uhkaa ei kuitenkaan ole.
Kissojen valtimosairauden perinnöllinen syy selvitettiin – voi auttaa myös ihmisten hoitojen kehittämisessä8.8.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston ja Folkhälsanin tutkimuskeskuksen tutkijat löysivät perinnöllisen syyn kissoilla esiintyvään valtimosairauteen. Löytö auttaa ehkäisemään sairauden leviämistä kissoissa ja luo mahdollisesti myös pohjaa uusille ihmisten hoitolinjoille.
Rehtori Sari Lindblom: “Satojen miljoonien yliopistoleikkauksilla Suomi uppoaisi vain syvemmälle suohon”7.8.2025 13:11:25 EEST | Tiedote
Valtiovarainministeriön ehdotus valtion vuoden 2026 budjetiksi julkaistiin keskiviikkona 6. elokuuta. Esitys sisältää mittavia, satojen miljoonien leikkauksia yliopistojen, tutkimuksen ja innovaatioiden rahoitukseen. Lisäksi parlamentaarisesta T&K-sovusta luovuttaisiin. Helsingin yliopisto vastustaa jyrkästi esitettyjä leikkauksia.
Helsingin yliopiston sijoitustuotto 2,6 prosenttia miinuksella alkuvuonna 20255.8.2025 08:20:08 EEST | Tiedote
Aiemmat sijoitustuotot mahdollistavat jopa 10 miljoonan euron lisäpanostukset spinout- ja startup-yrityksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme