Tiedon ja Elon hackathonin voitti työkyvyttömyysriskin tunnistava mobiilisovellus
31.10.2016 09:01:17 EET | Työeläkeyhtiö Elo | Tiedote

Elo Data Science Hack -hackathonissa haettiin ratkaisuja yrittäjien hyvinvoinnin parantamiseen. Tiedon ja Elon hackathonin tavoitteena oli auttaa yrityksiä menestymään ja yrittäjiä voimaan paremmin. Hackathonin voittajat ratkaistiin Espoossa 27.–28.10.
- Elohack antoi ideoita täysin uusista digitaalisista konsepteista ja palveluista sekä haastoi meitä entisten palvelujemme kehittämisessä. Saimme todisteet siitä, että verkostoissa ja avoimessa vuoropuhelussa innovointi on entistä nopeampaa ja joustavampaa. Hackathon-tyyppinen työskentely myös puhuttelee suurempia yleisöjä uusilla toimintatavoilla. Uskomme, että Elohack paitsi nopeuttaa palvelujemme kehittämistä, myös nostaa työkykyhaasteet uuden yleisön tietoisuuteen, kertoo Elon kehitysjohtaja Eija Kaipainen-Perttula.
Elohackin voittaneen tiimin palvelu oli kokonaisuus teknisestä ratkaisusta lopulliseen toimintaan: riskiryhmiä lähestytään matkapuhelimen kautta tekstiviestillä, jossa muutamalla kysymyksellä varmistetaan käyttäjän tili ja vastauksen perusteella ohjataan käyttäjää myös saamaan tarkempi analyysi omasta tilanteestaan. Tiimi käytti esimerkkinä hyvin yleisesti käytettävää masennuskartoituskyselyä, jonka avulla saadaan näkemys tilanteen vakavuudesta ja myös herätellään käyttäjää itse huomaamaan tilanteen vakavuus.
- Suomen suurimpana yrittäjien työeläkevakuuttajana olemme erittäin kiinnostuneita suomalaisten yrittäjien hyvinvoinnista. Meillä on yli 85 000 yrittäjäasiakasta, ja paras tapa saavuttaa heidät kaikki on käyttää digitaalisia ratkaisuja. Lisäksi haluamme tarjota asiakkaillemme uudenlaisia, hyvinvointia tukevia älykkäitä palveluja, toteaa työeläkeyhtiö Elon toimitusjohtaja Satu Huber.
- Elo on kiinnostunut yrittäjien hyvinvoinnista, sillä tutkimuksemme mukaan yrittäjän hyvinvoinnin ja yrityksen menestyksen välillä on olemassa yhteys. Etenkin kasvuyrittäjät kokevat hyvinvointinsa muita yrittäjiä paremmaksi. Suomi tarvitsee yrittäjiä, joilla on rohkeus työllistää itsensä ja potentiaalia työllistää myös muita, Huber jatkaa.
Hackathoniin osallistui 12 datan hyödyntämiseen erikoistunutta tiimiä. Voittajatiimi palkittiin 5 000 euron rahapalkinnolla. Yhtenä palkintona oli myös osallistumismahdollisuus Tiedon datakeskeiset liiketoiminnot -yksikön ideakiihdyttämöön, joka kehittää datakeskeisiä ideoita ja testaa, onko niissä liiketoiminnallista potentiaalia.
- Olen erittäin iloinen, että voimme tarjota ‘Ask Neurons’-tiimille mahdollisuutta osallistua Tiedon ideakiihdyttämöön. Tiimi rakensi kahden päivän hackathonin aikana itsenäisesti oppivan syvän neuroverkon, joka kykeni oppimaan ennustamaan yrittäjän sairauseläkkeelle jäämisajankohtaa. Samankaltaisilla ennustemalleilla on paljon sovellusalueita eri toimialoilla ja näitä haluamme yhdessä ‘Ask Neurons’-tiimin kanssa tutkia Tiedon ideakiihdyttämössä, sanoo Taneli Tikka, Tiedon datakeskeiset liiketoiminnot -yksikön innovaatiojohtaja ja Elohack-tuomariston jäsen.
Elo Data Science Hackia tuki Tiedon innovointia edistävä Tieto Experience Hub. Tieto XHub on toteuttanut useita innovointitapahtumia ja hackathoneja mm. yhteistyössä Fazerin, Cargotecin, UPM:n ja muiden asiakkaiden kanssa. Elon kanssa toteutettava hackathon oli osa Elon ja Tiedon yksivuotista innovaatio-ohjelmaa.
Lisämateriaalia:
Lisätietoja Elo Hackista: https://sites.tieto.com/micro-sites/elohack/elo-challenge/
Mikä on Elo Hack? Satu Huber ja Taneli Tikka kertovat videolla: https://www.youtube.com/watch?v=Iepu7igOC1w
Miksi hackathon? Elon kehityspäällikkö Anna Koskisen blogi: http://blogi.elo.fi/blogi/kolmen-miljardin-maa
Teknologialla ratkaistaan teknologian tuomia hyvinvointihaasteita – Elon viestinnän kehittämispäällikkö Jukka Jalkasen vlogi: http://blogi.elo.fi/blogi/mietteita-teknologiasta-ja-hyvinvoinnista
Lisätietoja:
Anu Suutela-Vuorinen, Elo, työhyvinvointijohtaja, anu.suutela-vuorinen(a)elo.fi,
+358 20 703 5913
Eija Kaipainen-Perttula, Elo, kehitysjohtaja, eija.kaipainen-perttula(a)elo.fi,
+358 20 703 5902
Jessica Diktonius, Tieto, mediasuhteet, jessica.diktonius(a)tieto.com, +358 40 70 991 76
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintäpäällikkö Hanna Saira
puh. 020 703 5671
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.
Suomalaisista yrityksistä lähes joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 30 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo
Elo närmar sig miljardgränsen i finländska tillväxtföretagsinvesteringar – positiva placeringsintäkter under kvartalet trots krävande marknad21.4.2026 09:52:00 EEST | Pressmeddelande
Arbetspensionsbolaget Elo ökar sina placeringar i finländska tillväxtföretag. Enligt verkställande direktör Carl Pettersson närmar sig Elos placeringar i finländska tillväxtföretag redan gränsen på en miljard euro, vilket motsvarar cirka tre procent av Elos placeringsportfölj. I den krävande verksamhetsmiljön avkastade Elos placeringar sammanlagt 66 miljoner euro i januari–mars 2026.
Elo lähestyy miljardin euron rajaa suomalaisissa kasvuyhtiösijoituksissa – kvartaalin sijoitustuotto positiivinen haastavassa markkinassa21.4.2026 09:52:00 EEST | Tiedote
Työeläkeyhtiö Elo lisää sijoituksiaan suomalaisiin kasvuyrityksiin. Toimitusjohtaja Carl Petterssonin mukaan Elon tekemät sijoitukset suomalaisiin kasvuyrityksiin lähestyvät jo miljardin euron rajaa, mikä vastaa noin kolmea prosenttia sijoitussalkusta. Haasteellisessa toimintaympäristössä Elon sijoitukset tuottivat tammi–maaliskuussa 2026 yhteensä 66 miljoonaa euroa.
Elon Carl Pettersson: Tesiä pääomittamalla tai eläkeyhtiöitä kovistelemalla emme rakenna seuraavia suomalaisia menestystarinoita7.4.2026 15:43:16 EEST | Blogi
Eläkeyhtiöt ovat jo nyt merkittäviä sijoittajia startup- ja kasvuyrityskentässä ja olemme systemaattisesti mukana uusien, kiinnostavien hankkeiden taustalla. Me Työeläkeyhtiö Elossa sijoitimme viime vuonna yli 100 miljoonaa euroa kotimaisiin kasvuyrityksiin, iso osa kotimaisten pääomarahastojen kautta. Viimeisen viiden vuoden aikana sijoituksia on tehty noin 400 miljoonan euron arvosta, kirjoittaa Elon toimitusjohtaja Carl Pettersson blogissaan.
Neljä viidestä pienyrittäjästä kokee työnsä muuttuneen raskaammaksi – 70 % näkee uusia yritystoiminnan avauksia31.3.2026 08:50:00 EEST | Tiedote
Epävarmat ajat ja kustannusten nousu ovat ravistelleet suomalaisten pienyrittäjien arkea. Lähes 80 % pienyrittäjistä sanoo Elon kyselyssä, että heidän työnsä on muuttunut vaativammaksi vain viime vuosien aikana. Epävarmuuden keskellä 70 % yrittäjistä uskoo samalla tunnistavansa yritystoiminnan uusia avauksia ja löytävänsä resurssit niiden toteuttamiseen.
Kestävyysaiheet ulottuvat läpi koko Elon toiminnan - kestävyysraportti 2025 julkaistu25.2.2026 12:47:04 EET | Tiedote
Elo on julkaissut tilinpäätöksen ja hallituksen toimintakertomuksen vuodelta 2025. Osana toimintakertomusta raportoidaan kestävyydestä EU:n CSRD-kestävyysraportointidirektiivin mukaisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
