Elo lähestyy miljardin euron rajaa suomalaisissa kasvuyhtiösijoituksissa – kvartaalin sijoitustuotto positiivinen haastavassa markkinassa
21.4.2026 09:52:00 EEST | Työeläkeyhtiö Elo | Tiedote
Työeläkeyhtiö Elo lisää sijoituksiaan suomalaisiin kasvuyrityksiin. Toimitusjohtaja Carl Petterssonin mukaan Elon tekemät sijoitukset suomalaisiin kasvuyrityksiin lähestyvät jo miljardin euron rajaa, mikä vastaa noin kolmea prosenttia sijoitussalkusta. Haasteellisessa toimintaympäristössä Elon sijoitukset tuottivat tammi–maaliskuussa 2026 yhteensä 66 miljoonaa euroa.

Elo on ollut yli 10 vuotta yksi aktiivisimmista sijoittajista suomalaisessa kasvuyritysmarkkinassa ja sijoittanut historiansa aikana yli 470 kasvuyritykseen. Yhteenlasketut sijoitukset ja avoimet sitoumukset suomalaisiin kasvuyhtiöihin ja -rahastoihin lähestyvät tänä vuonna jo miljardin rajaa.
– Viime vuonna sijoitimme yli 100 miljoonaa euroa sekä suoraan kasvuyrityksiin, kuten IQM ja ReOrbit, että erityisesti kotimaisiin pääomarahastoihin. Kiihdytämme vauhtia tänä vuonna, ja jo ensimmäisen vuosipuoliskon aikana sijoitamme toiset 100 miljoonaa euroa kasvuun, kertoo toimitusjohtaja Carl Pettersson. Sijoittamisemme suomalaiseen kasvukenttään on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana kannattavaa, sillä näiden sijoitusten tuotto on ollut noin 14 prosenttia vuodessa. Siksi näemme, että perustehtävämme sijoittaa eläkevaroja tuottavasti ja turvaavasti on täyttynyt myös suomalaisissa kasvusijoituksissa.
Petterssonin mukaan Suomessa tulee nyt panostaa kasvuhakuisen ja myönteisen ilmapiirin luomiseen. – Strategiamme mukaisesti uskomme Suomeen ja suomalaisiin yrityksiin. Koska kasvu syntyy ihmisistä, olemme perustaneet nopeasti kasvavia yrityksiä palvelevan kasvuyksikön, joka palvelee yrityksiä esimerkiksi työkykyasioissa, sanoo Pettersson.
Geopoliittinen epävarmuus heijastui osake- ja korkomarkkinoiden kehitykseen
Sijoitusmarkkinoita leimasivat alkuvuonna geopoliittiset kriisit, inflaatio-odotusten vaihtelut ja korkomarkkinoiden epävarmuus. Persianlahden sotatilan aiheuttama energiakriisin uhka lisäsi katsauskauden lopulla rahoitusmarkkinoiden hermostuneisuutta, mikä heikensi sekä osake- että korkomarkkinoiden kehitystä. Elon sijoitustoiminnan nettotuotto oli alkuvuonna 0,2 prosenttia.
– Teemme sijoitustoiminnassamme pitkäjänteistä ja suunnitelmallista työtä markkinoiden lyhyen aikavälin heilahteluista huolimatta. Näin turvaamme eläkevarat myös epävarmoina aikoina, toteaa sijoitusjohtaja Jonna Ryhänen.
Vakuutusliiketoiminnassa ennätyksellistä myyntiä
– Olemme onnistuneet kasvattamaan sekä TyEL- että YEL-vakuutusten myyntiämme ennätyksellisesti ja se osoittaa, että palvelumme koetaan toimiviksi. Tämä on ehdottomasti kaikkien elolaisten onnistuminen, ja kertoo osaamisestamme, kilpailukyvystämme ja asenteestamme, kommentoi Pettersson.
Katsauskauden lopussa Elon hoidossa oli 45 400 TyEL-vakuutusta ja 83 500 YEL-vakuutusta. Yhteensä vakuutettuja työntekijöitä ja yrittäjiä oli 446 800. Uusien YEL-vakuutusten myynnin kumulatiivinen markkinaosuus oli 35,1 prosenttia ja TyEL-vakuutusten vastaava luku oli 38,4 prosenttia.
Uuden strategian tukemana Elo keskittyy tuottamaan vahvaa asiakasarvoa
Iranin kriisi muutti kasvunäkymät inflaatio- ja taloushuoliksi, ja sen taloudelliset vaikutukset riippuvat kriisin kestosta ja voimatoimien laajuudesta. Kiristyneet rahoitusolosuhteet sekä vahvistuvat inflaatio-odotukset voivat pakottaa keskuspankit pitämään korot korkeammalla pidempään ja lisätä epävarmuutta sijoitusmarkkinoilla.
Suomessa pitkittynyt kriisi lisäisi yritysten ja kotitalouksien varovaisuutta. Mikäli kriisi jäisi lyhytkestoiseksi, odotukset palaisivat positiivisiin kasvutekijöihin.
Elo jatkaa uuden strategian aktiivista toimeenpanoa tuoden asiakkailleen entistä vahvempaa lisäarvoa skaalattavilla työkykypalveluilla, uudella kasvuyrityskonseptilla ja panostaen datan hyödyntämiseen. Riittävä vakavaraisuus varmistetaan kaikissa markkinatilanteissa.
Työeläkejärjestelmän uudistus etenee eduskunnassa, ja muutokset sijoitustoimintaan liittyen astuvat voimaan 1.7.2026 alkaen. Yrittäjien eläkejärjestelmää uudistetaan ja yrittäjien eläkemaksu määräytynee jatkossa selkeämmin todellisten tulojen mukaan. Tavoitteena on lisätä järjestelmän oikeudenmukaisuutta ja ennustettavuutta, ja siten vahvistaa yrittäjien luottamusta eläke- ja sosiaaliturvaansa.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Carl Pettersson
Sijoitusjohtaja, varatoimitusjohtaja Jonna Ryhänen
Haastattelupyynnöt: Miia Pullinen / viestintä, p. 040 588 3637
Luvut ovat tilintarkastamattomia ja suluissa olevat vertailuluvut ovat 31.3.2025 lukuja, ellei toisin ole ilmoitettu.
Avainluvut tammi-maaliskuu 2026
- Kokonaistulos -181 (-284) miljoonaa euroa
- Sijoitustoiminnan nettotuotto oli 0,2 (-0,4) prosenttia eli 66 miljoonaa euroa.
- Sijoitusten markkina-arvo oli 34,3 (34,4 vuoden 2025 lopussa) miljardia euroa. Sijoitusten kymmenen vuoden keskituotto oli 6,0 prosenttia. Tämä vastaa 3,7 prosentin reaalituottoa.
- Vakavaraisuusaste oli 123,1 (123,8 vuoden 2025 lopussa) prosenttia ja vakavaraisuusasema oli 1,4 (1,4-kertainen vuoden 2025 lopussa) vakavaraisuusrajaan nähden.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miia PullinenViestinnän suunnittelupäällikkö
Puh:0405883637miia.pullinen@elo.fiLiitteet
Tietoja julkaisijasta
Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.
Suomalaisista yrityksistä joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 34 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo
Elon Pettersson: YEL-uudistus lisää yrittäjän valinnanvapautta, mutta työ ei ole vielä valmis23.6.2026 17:48:42 EEST | Blogi
Yrittäjien eläkejärjestelmä ottaa askeleen eteenpäin, kun YEL:iin lisätään joustavuutta ja valinnanvapautta. Jatkossa yrittäjä voi valita vakuutuksensa perusteeksi niin sanotun ansiomallin tai kokonaisarviomallin. Käytännössä yrittäjä päättää jatkossa itse, haluaako hän pohjata eläkemaksunsa verotettaviin ansioihin vai nykyisen kaltaiseen työtuloon. Olemme eläkealalla pitkään toivoneet, että yritystoiminnan vaihtelut näkyisivät paremmin eläkemaksujen tasossa ja yrittäjien eläketurva määräytyisi mahdollisimman pitkälle julkisista rekistereistä löytyvien tietojen pohjalta, kirjoittaa Elon toimitusjohtaja Carl Pettersson blogissaan. Minkälainen vaikutus uudella YEL-mallilla on? Uuden lainsäännön ennakoidaan alentavan eläkemaksuja jopa 40 prosentilla yrittäjistä. Olennaista on huomata muutoksen aikataulu. Eläkemaksujen alentuminen tapahtuu vasta lain voimaantulon jälkeen, mutta sitä ennen maksut nousevat nykyisen lainsäädännön mukaisten työtulotarkistusten myötä. YEL on vakuutus ja sosiaal
Miten eläkevarojen sijoittaminen muuttuu? Elon podcast pureutuu uudistuksen ytimeen22.6.2026 12:53:27 EEST | Uutinen
Eläkeuudistus astuu voimaan 1.7.2026 ja muuttaa tapaa, jolla eläkevaroja sijoitetaan, hajautetaan ja riskiä kannetaan. Muutokset toteutetaan vuoden aikana kolmessa vaiheessa. Uudistus lisää mahdollisuuksia tavoitella parempia tuottoja eläkevaroille, mutta samalla sijoitusten riskitaso ja tuottojen vaihtelu kasvavat. Mitä muutos tarkoittaa käytännössä sijoitussalkulle, odotettaville tuotoille ja eläkejärjestelmän kestävyydelle? Näihin kysymyksiin pureudutaan Elon podcastin Helenius & Vatanen – SYVÄPUHETTA TALOUDESTA uudessa jaksossa. Keskustelijoina ovat Elon pääekonomisti Tiina Helenius ja allokaatiojohtaja Kari Vatanen. He ovat kokeneita makrotalouden ja sijoitusmarkkinoiden asiantuntijoita, jotka avaavat uudistuksen taustoja ja vaikutuksia analyyttisesti ja pintaa syvemmältä. Podcastissa vastataan mm. seuraaviin kysymyksiin: Miksi eläkeuudistus tarvitaan nykyisessä talousympäristössä? Miten pitkä matalan korkotason jakso on vaikuttanut eläkevarojen tuottoihin ja järjestelmän kestävyy
Elon Carl Pettersson: Tesiä pääomittamalla tai eläkeyhtiöitä kovistelemalla emme rakenna seuraavia suomalaisia menestystarinoita7.4.2026 15:43:16 EEST | Blogi
Eläkeyhtiöt ovat jo nyt merkittäviä sijoittajia startup- ja kasvuyrityskentässä ja olemme systemaattisesti mukana uusien, kiinnostavien hankkeiden taustalla. Me Työeläkeyhtiö Elossa sijoitimme viime vuonna yli 100 miljoonaa euroa kotimaisiin kasvuyrityksiin, iso osa kotimaisten pääomarahastojen kautta. Viimeisen viiden vuoden aikana sijoituksia on tehty noin 400 miljoonan euron arvosta, kirjoittaa Elon toimitusjohtaja Carl Pettersson blogissaan.
Neljä viidestä pienyrittäjästä kokee työnsä muuttuneen raskaammaksi – 70 % näkee uusia yritystoiminnan avauksia31.3.2026 08:50:00 EEST | Tiedote
Epävarmat ajat ja kustannusten nousu ovat ravistelleet suomalaisten pienyrittäjien arkea. Lähes 80 % pienyrittäjistä sanoo Elon kyselyssä, että heidän työnsä on muuttunut vaativammaksi vain viime vuosien aikana. Epävarmuuden keskellä 70 % yrittäjistä uskoo samalla tunnistavansa yritystoiminnan uusia avauksia ja löytävänsä resurssit niiden toteuttamiseen.
Kestävyysaiheet ulottuvat läpi koko Elon toiminnan - kestävyysraportti 2025 julkaistu25.2.2026 12:47:04 EET | Tiedote
Elo on julkaissut tilinpäätöksen ja hallituksen toimintakertomuksen vuodelta 2025. Osana toimintakertomusta raportoidaan kestävyydestä EU:n CSRD-kestävyysraportointidirektiivin mukaisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme