Fimea pyytää asiakkaita ilmoittamaan Renkomäen apteekin ongelmatoimituksista
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea pyytää Lahden Renkomäen apteekin asiakkaita varmistamaan, että heidän saamansa lääke vastaa lääkärin määräystä. Lääkkeen tarkistamisessa voi pyytää apua muista apteekeista tai hoitavalta lääkäriltä.
Mikäli lääke tai sen vahvuus on eri kuin reseptiin on merkitty tai lääkkeen toimittamisessa on ollut muita ongelmia, Fimea pyytää ilmoittamaan kirjallisesti osoitteeseen: apteekit@fimea.fi tai Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea, PL 55, 00034 Fimea. Ilmoituksessa pyydetään kuvaamaan ostotapahtuma mahdollisimman tarkasti sekä ilmoittajan yhteystiedot.
Mikäli asiakkaalla on saamatta jo maksettuja lääkkeitä kyseisestä apteekista, asiakas saa lääkkeensä korvattuna toisesta apteekista. Kela ohjeistaa apteekit asiasta.
Fimean tietoon on tullut tapauksia, että Renkomäen apteekin lääketoimituksissa on ollut epäasianmukaisuuksia ja toiminta ei ole ollut lääkelain mukaista. Fimea on tehnyt apteekin toiminnasta tutkintapyynnön poliisille. Lääkelaki edellyttää, että lääkkeitä on oltava saatavilla alueen asiakaskunnan tarvetta vastaava määrä ja että ne ovat laadultaan moitteettomia.
Virheellisen lääketoimituksen voi tunnistaa esimerkiksi siitä että
- pakkaukseen liimatun annosohjetarran ylhäällä vasemmalla oleva kuusinumeroinen lukusarja ei ole sama kuin pakkauksessa oleva Vnr-numerosarja
- annosohjetarraan on tehty käsin korjausmerkintöjä
- lääke on eri kuin reseptissä mainittu ja siitä puuttuu erillinen lääkevaihdosta kertova tarra.
Fimea on käynnistänyt menettelyn apteekkiluvan peruuttamiseksi. Apteekkarilla on oikeus antaa vastine asiaan viikon sisällä, jonka jälkeen tehdään päätös mahdollisesta luvan peruuttamisesta. Mikäli lupa perutaan, nykyinen apteekkari ei voi jatkaa apteekin pitämistä. Apteekki sulkeutuu päätöksen jälkeen, mikäli sille ei löydy väliaikaista hoitajaa.
Lisätiedot:
Johtaja Eija Pelkonen, puh. 029 522 3210
Yliproviisori Satu Suvanto, puh. 029 522 3250
Sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@fimea.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan viranomainen, joka valvoo lääkkeitä, lääkinnällisiä laitteita, veri- ja kudostuotteita, biopankkeja sekä kehittää lääkealaa.
Fimean viestinnän tavoittaa osoitteesta viestinta@fimea.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea
Kliniska läkemedelsprövningar skapar betydande värde för patienten och samhället19.5.2025 16:05:59 EEST | Pressmeddelande
För patienterna är värdet på en klinisk läkemedelsprövning cirka 1,2 miljoner euro.
Kliiniset lääketutkimukset tuottavat merkittävää arvoa potilaalle ja yhteiskunnalle19.5.2025 16:05:59 EEST | Tiedote
Yhden kliinisen lääketutkimuksen arvo potilaille on noin 1,2 miljoonaa euroa. Arvossa lääkkeiden osuus on 0,5 miljoonaa euroa, muun hoidon osuus 0,41 miljoonaa euroa ja hoidolla saatavan terveyshyödyn osuus 0,3 miljoonaa euroa. Arvoarvio perustuu Lääketeollisuus ry:n viimevuotiseen Lääketutkimuksen yhteiskunnallinen arvo -selvitykseen. - Potilaan saama ja yhteiskunnallinen hyöty muodostuu siitä, että lääkettä kehittävä yritys yleensä maksaa hoidossa käytetyt lääkkeet sekä hoito- ja seurantakulut, sanoo Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean kliiniset lääketutkimukset -jaoston päällikkö Kaisa Sunela. Yhden kliinisen lääketutkimuksen yhteiskunnallinen arvo on noin 10 miljoonaa euroa, kun mukaan lasketaan tutkimuksen kustannus- ja terveyshyödyt terveydenhuollossa kaikkinensa. Tehdyn selvityksen mukaan vuosina 2018–2023 alkaneiden kliinisten lääketutkimusten yhteiskunnallinen arvo oli yhteensä 5,3 miljardia euroa. - Tutkimuksista potilaiden saama terveydellinen ja inhimillinen
Fimean vuoden 2024 vastuullisuusraportti on julkaistu29.4.2025 12:57:26 EEST | Tiedote
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean vastuullisuusraportti vuodelta 2024 on julkaistu. Fimea yhteiskunnallinen vastuu pohjautuu lakisääteisiin tehtäviimme ja pyrimme osana valtionhallintoa varmistamaan yhteiskunnan kestävän kehittymisen YK:n Agenda 2030 -toimintaohjelman mukaisesti. Tähtäämme väestön hyvinvoinnin ja palvelujen turvaamiseen.
Cross-border ePrescription is perceived to improve access to medicines, tools are needed for patient counselling to improve medication safety29.4.2025 10:34:52 EEST | Tiedote
Estonian and Finnish pharmacists recognize the positive impact on access to medicines as the most important benefit of Cross-border ePrescription.
Gränsöverskridande recept upplevs förbättra tillgången till läkemedel, men för att förbättra läkemedelssäkerheten behövs verktyg för rådgivning29.4.2025 10:24:54 EEST | Pressmeddelande
Estniska och finländska yrkespersoner inom farmaci anser att den viktigaste nyttan med gränsöverskridande recept är att läkemedlens tillgänglighet förbättras vid resor utomlands.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme