Kierrätysteollisuus ry

Euroopan ympäristöpalkinnot yrityksille -kilpailussa palkittiin Nokia, Dealin ja GreenStream Network

16.2.2012 12:45:00 EET | Kierrätysteollisuus ry | Tiedote

Jaa
Euroopan ympäristöpalkintokilpailun raati on valinnut kansallisen osakilpailun voittajat. Palkinnot jaettiin Ympäristöyritysten Liiton seminaarissa 16.2.2012. Palkinnot jakoi ympäristöministeri Ville Niinistö.

Euroopan ympäristöpalkintokilpailun raati on valinnut kansallisen osakilpailun voittajat. Palkinnot jaettiin Ympäristöyritysten Liiton seminaarissa 16.2.2012. Palkinnot jakoi ympäristöministeri Ville Niinistö.

Euroopan ympäristöpalkinnot yrityksille -kilpailussa painotetaan erityisesti tuotteiden ja niiden tuotannon ympäristöystävällisyyttä, innovatiivisuutta sekä markkinapotentiaalia. Raati arvioi palkittujen ehdotusten olevan hyvin ajankohtaisia ja maailmanlaajuisesti kiinnostavia. Raati painotti valinnoissaan erityisesti ehdotusten innovatiivisuutta ja uutuusarvoa.

Kilpailu on kaksivaiheinen. Suomen kansallisessa osakilpailussa menestyneet kilpailuehdotukset lähetetään edelleen Euroopan laajuiseen kilpailuun, jonka palkintojenjako on kesäkuussa 2012 Brysselissä. Ympäristöyritysten Liitto toimii Suomen kansallisen osakilpailun koordinaattorina.

Kilpailussa on neljä sarjaa: Tuote, Prosessi, Johtaminen ja Kansainvälinen yhteistyö. Tänä vuonna palkittiin ehdotuksia Tuote-sarjassa ja Kansainvälinen yhteistyö -sarjassa.


TUOTE-SARJA
1. palkinto

Nokia Oyj
"Total Environmental Gaming Experience - Climate Mission 3D in a world's smallest and Nokia's most environmental friendly smart phone Nokia 700"

Nokia 700 on maailman pienin ja kevyin älypuhelin, jonka suunnittelussa ja tuotannossa on panostettu ympäristöystävällisiin materiaaleihin ja energiansäästöön. Puhelimeen on valmiiksi asennettu kasvattava ilmastonmuutosaiheinen peli. Pelin pelaaja oppii, kuinka voi omilla toimillaan vaikuttaa ilmastonmuutoksen etenemiseen. Mitä paremmin maapallon lämpötilan saa pelissä pidettyä kurissa, sitä enemmän ja vaativampia tasoja pelaaja saa pelattavakseen.

Raati totesi, että tuote on kokonaisuutena toimiva ja erittäin hyvä tietyille segmenteille, se vetoaa erityisesti nuoriin. Peli on kasvattava ja poikkeuksellinen. Kestävyysajattelu ja energiansäästö on puhelimessa yhdistetty hyvin. Tuote on hyvä esimerkki siitä, miten tuotannossa ja tuotteiden suunnittelussa voidaan toimia mahdollisimman ympäristöystävällisesti ja ottaa huomioon laitteen kierrätettävyys jo suunnittelu- ja tuotantovaiheessa.

Lisätietoja:

Manager, Portfolio Planning Riitta Jantunen,
Nokia Oyj
puh. 040 803 5671
riitta.jantunen@nokia.com
www.nokia.com

Lisätietoja tiedotusvälineille:
Nokia Viestintä
puh. 07180 34900
press.services@nokia.com


TUOTE-SARJA
Kunniamaininta

Dealin Oy
"Dealin Mitta MC Waste Mass Calculator"

Dealin Mitta MC Waste Mass Calculator on nettiselaimessa toimiva, rakennus- ja purkutyömaille suunniteltu ohjelmisto. Sen avulla saadaan tarkasti laskettua ja dokumentoitua purkutyömailla syntyvän jätteen määrä ja koostumus.

Tuote helpottaa purkutyömaan jätehuollon suunnittelua ja tehostaa jätteen ohjaamista hyötykäyttöön. Laskentatyökalun luomia yksityiskohtaisia raportteja voidaan hyödyntää työmaiden valvonnassa. Sillä saadaan aikaan merkittävää ajansäästöä verrattuna aiempiin paperisiin karttoihin ja käsin laskemiseen perustuviin menetelmiin.

Raati totesi, että EU:sta tuleviin kierrätystavoitteisiin pääsemistä on kaikin tavoin edistettävä. Rakennusjätteessä kierrätystavoitteisiin pääseminen on Suomessa erityisen hankalaa, joten kaikki rakennus- ja purkualan jätteiden kierrätystä lisäävät hankkeet ovat tarpeen. MC Waste Mass Calculator -laskentajärjestelmä paitsi helpottaa työmailla lainsäädännöstä tulevien vaatimusten täyttämistä, se myös helpottaa työmaiden logistiikkaa ja suunnittelua sekä materiaalien tehokasta ohjaamista hyödyntämiskohteisiin. Luotettavan dokumentoinnin mahdollistava järjestelmä helpottaa myös viranomaisten valvontatehtävää. Vastaavaa tuotetta ei ole markkinoilla.


Lisätietoja:

Projektipäällikkö Janne Kurtti,
Dealin Oy
puh. 045 312 0771
janne.kurtti@dealin.fi
www.dealin.fi


KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ -SARJA
1. palkinto

GreenStream Network plc
"Expanding Climate Knowledge in China: A Co-Operative Business Approach"

GreenStream Network on luonut yhteistyössä paikallisen yhteistyökumppaninsa, Juno Capital Groupin, kanssa organisaation, jolla edistetään hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen liittyviä cleantech-projekteja Kiinassa. Projekteja on toteutettu jo yli 60, suurimmaksi osaksi uusiutuvan energian sektorilla. Projektit vähentävät hiilidioksidipäästöjä yli 50 miljoonaa tonnia. Kiinnostus toimintaa kohtaan on ollut suurta: organisaatio saa vuosittain useita satoja hakemuksia projekteista mm. suurilta energiayhtiöiltä, alueellisilta päätöksentekijöiltä, sijoittajilta ja projektien vetäjiltä.

Raati totesi, että kyseessä on erittäin hyvä ja toimiva organisaatio, jolla on Kiinassa toimivat yhteydet. CDM-järjestelmää on onnistuttu hyödyntämään niin kuin järjestelmää luotaessa on ajateltu. Ehdotus täyttää erinomaisesti kaikki kilpailusarjan kriteerit, ja hankkeet hyödyttävät aidosti paikallisia toimijoita. Päästöjen vähentäminen on merkittävää. Ehdotuksessa on monta hyvää puolta: hiilidioksidin säästöt ja potentiaali sekä luotu bisnesmalli.


Lisätietoja:

Hallituksen puheenjohtaja Jussi Nykänen,
GreenStream Network Oy
puh. 040 840 8001
jussi.nykanen@greenstream.net
www.greenstream.net

KANSALLISEN KILPAILUN RAATI

Kansallisen osakilpailun raadin kokoonpano oli seuraava:

Professori Olli Dahl, Aalto-yliopisto
Toimialajohtaja Janne Hietaniemi, Finpro
Toimitusjohtaja Raimo Inkinen, Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY
Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK
Toimialajohtaja Teija Lahti-Nuuttila, Tekes
Professori Peter Lund, Aalto-yliopisto
Ohjelmajohtaja Jukka Noponen, Sitra
Johtaja Mari Pantsar-Kallio, Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy

Raadin puheenjohtajana toimi toimitusjohtaja Katri Penttinen Ympäristöyritysten Liitosta.

Lisätietoja:

Raadin puheenjohtaja:
toimitusjohtaja Katri Penttinen, Ympäristöyritysten Liitto ry, puh. 040 560 0330

Kilpailun koordinaattori:
viestintäpäällikkö Pia Vilenius, Ympäristöyritysten Liitto ry, puh. 040 413 6340

www.ymparistoyritykset.fi/ebae

www.ebae.eu (Komission sivut)

Tietoja julkaisijasta

Kierrätysteollisuus ry
Kierrätysteollisuus ry
Eteläranta 10
00131 Helsinki

https://kierratysteollisuus.fi/

Kierrätysteollisuus ry on Suomessa toimivien kierrätys- ja kiertotalousalan yritysten toimialajärjestö. 

Kierrätysteollisuuden yritykset tarjoavat käytännön ratkaisuja materiaalien kierrättämiseen ja kiertotalouden vauhdittamiseen vihreässä siirtymässä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kierrätysteollisuus ry

EU-tuomioistuimen ratkaisu kyseenalaistaa jätealan julkisomisteisten konsernien in house -rakenteet Suomessa15.1.2026 16:47:39 EET | Tiedote

EU-tuomioistuin on julkaissut ratkaisun, joka edistää reilua kilpailua ja lisää markkinoiden avoimuutta. Ratkaisun mukaan in house -hankintojen edellytyksiä arvioitaessa on huomioitava koko konsernin yhteenlaskettu liikevaihto eikä sidosyksikkömyynnin rajoituksia voi kiertää siirtämällä markkinaehtoista toimintaa tytäryhtiöihin. Ratkaisu koskee erityisesti julkisomisteisia konserneja, joilla on samanaikaisesti sekä in house ‑toimintaa että markkinaehtoista liiketoimintaa tytäryhtiöidensä kautta. Päätös on tärkeä kierrätysalalle.

Hankintalain muutos tukee yhdyskuntajätteen kierrätystä ja kilpailuneutraliteettia – eikä se ole ristiriidassa perustuslain kanssa18.9.2025 16:05:02 EEST | Tiedote

Hankintalain muutos on Kierrätysteollisuus ry:n teettämän oikeudellisen arvion mukaan mahdollista toteuttaa, eikä se ole jätealan osalta perustuslain tai EU-lainsäädännön vastainen. Lakimuutos on tarpeellinen, koska nykyinen sääntely ei turvaa riittävästi kilpailun tasapuolisuutta. Lakimuutos edistäisi myös kierrätystä. Yhdyskuntajätteen kierrätystavoitteet jäävät toteutumatta, koska nykyinen järjestelmä ohjaa jätettä liikaa energiahyödyntämiseen.

Kierrätysteollisuus vie kuntayhtiöiden tuet EU-komission tutkittavaksi – ”Kunnalliset yhtiöt toimivat ehdoilla, joihin yksityisillä ei ole pääsyä”16.9.2025 07:02:00 EEST | Tiedote

Kierrätysteollisuus ry on jättänyt kaksi valtiontukikantelua Euroopan komissioon. Kantelut koskevat kahden kunnallisen jäte- ja energia-alan yhtiön saamia taloudellisia tukia, joissa on syytä epäillä EU:n valtiontukisääntöjen rikkomista. EU:n valtiontukisäännöissä kielletään valikoivat julkiset tuet, jotka vääristävät kilpailua ja vaikuttavat jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye