Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva ostaa kotihoitoyrityksen Vanhustyön keskusliitolta
Vanhustyön keskusliitto on tehnyt uraauurtavaa työtä kotipalvelutoiminnassa 1950-luvulta alkaen, aluksi yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa. Vuodesta 1967 lähtien kotipalvelua on tuotettu kokonaan liiton omana toimintana. VTKL-palvelut Oy syntyi yhtiöittämisen tuloksena vuonna 2004. Yhtiö on kasvanut pääkaupunkiseudun kolmanneksi suurimmaksi iäkkäiden ihmisten kotihoidon tuottajaksi.
- Olemme iloisia tästä mahdollisuudesta saada jatkaa VTKL-palvelut Oy:n tekemää hyvää ja laadukasta työtä ikäihmisten kotipalveluissa. Solmittu kauppa mahdollistaa Hoivan palveluiden edelleen kehittämisen ja kasvattamisen tulevina vuosina. Tavoitteenamme onkin tuoda kotihoidon asiakkaillemme uusia palveluita jo ensi vuonna, sanoo toimitusjohtaja Tapio Tähtinen Diakonissalaitoksen Hoivasta.
Vanhustyön keskusliiton toiminnanjohtaja Satu Helin perustelee myyntiä muun muassa sillä, että liitto haluaa irtautua liiketoiminnasta ja keskittyä 340 jäsenjärjestönsä toimintaedellytysten tukemiseen sekä valtakunnan tasolla tehtävään vanhuustyön toimintamallien kehittämiseen.
- Vanhustyön keskusliiton hallitus ja valtuusto pitävät tärkeänä, että yhtiö ja sen työntekijät saavat hyvän kodin samankaltaisen arvopohjan omaavasta organisaatiosta, mikä kykenee panostamaan palveluiden kehittämiseen. Parhaiten tämän toteutuu Diakonissalaitoksen Hoivassa, Satu Helin sanoo.
Toiminnanjohtaja Helin uskoo VTKL-palveluiden asiakkaiden hyötyvän omistajanvaihdoksesta, joka mahdollistaa aiempaa laajempia palvelukokonaisuuksia kotona asumisen turvaksi.
Palvelut keskittyvät pääkaupunkiseudulle
VTKL-palvelut tarjoaa pääkaupunkiseudulla monipuolisia hyvinvointiin, kotihoitoon, kotisairaanhoitoon ja kotipalveluun sekä kodin puhtauspalveluihin liittyviä palveluita. VTKL-kotipalveluiden asiakkaita ovat muun muassa ikääntyneet ihmiset, vammaiset henkilöt ja lapsiperheet. Palveluja on tarjolla kaikkina viikonpäivinä ja tarvittaessa ympäri vuorokauden. Palvelun lähtökohtana ovat aina asiakkaan yksilölliset tarpeet ja toiveet.
VTKL-palvelut Oy:n palveluksessa on noin 40 kotihoidon ammattilaista, jotka kaupan myötä siirtyvät vanhoina työntekijöinä uuden työantajan palvelukseen. Tavoitteena on, että henkilöstön ja toimintojen siirtyminen Hoivaan sujuu hallitusti ja jouhevasti seuraavan parin kuukauden aikana. Omistajanvaihdos ei vaikuta asiakassuhteisiin, vaan ne säilyvät ennallaan. Tutut työntekijät jatkavat asiakkaiden kanssa, ja toimitilat säilyvät Vanhustyön keskusliiton tiloissa ainakin vuoden 2016 loppuun.
Yhteyshenkilöt
Tapio Tähtinen, toimitusjohtaja
Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy
p. 050 502 7518
tapio.tahtinen@hoiva.fi
Satu Helin, toiminnanjohtaja
Vanhustyön keskusliitto
p. 050 428 5244
satu.helin@vtkl.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy on Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö rs:n kokonaan omistama yhtiö. Diakonissalaitoksen pitkä historia ja vahva arvopohja luovat perustan toiminnalle asumis-, päihde- ja hoivapalvelujen vastuullisena tuottajana. Hoiva on yhteiskunnallinen yritys, joka tarjoaa palveluja ja kehittää uusia innovaatioita yhdessä asiakkaidensa kanssa. Diakonissalaitoksen Hoivan henkilöstö koostuu runsaasta 400 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisesta. Yhtiö ennakoi vuoden 2017 liikevaihdon kasvavan noin 31 miljoonaan euroon.Hoivan kotihoidon liikevaihto on tällä hetkellä noin 2 miljoonaa euroa.
Vanhustyön keskusliitto ry on runsaan 340 iäkkäiden ihmisten ja vanhusten hyväksi työskentelevän yhteisön keskusjärjestö. Jäsenyhteisöt tuottavat mm. palveluja sekä järjestävät monipuolista virkistys ja vapaa-ajan toimintaa iäkkäille ihmisille. Liiton jäseninä on myös valtakunnallisia eläkeläis- ja potilasjärjestöjä sekä tutkimusyhteisöjä. Raha-automaattiyhdistys tukee avustuksin keskusliiton toimintaa. Toinen keskeinen rahoittaja on Suomen Kansanterveysyhdistys.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitoksen Hoiva Oy
Väärin toivuttu!23.11.2022 13:00:00 EET | Blogi
Opioidiriippuvuus on krooninen aivosairaus. Ymmärrys tästä on viime vuosina lisääntynyt kiitettävästi. Mutta sitten yksimielisyys tuntuukin loppuvan. Siihen, miten tähän sairauteen tulisi suhtautua, näyttää olevan yhtä monta mieltä kuin on miestäkin, kirjoittaa Diakonissalaitoksen sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisylilääkäri Outi Kuikanmäki.
Terveysneuvontapiste huumeita käyttäville henkilöille Wäylään Järvenpäähän14.10.2022 11:30:00 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä (Keusote) ja Diakonissalaitoksen sosiaali- ja terveyspalvelut avaavat asumispalveluyksikkö Wäylässä Keusoten terveysneuvontapisteen 8. marraskuuta 2022. Terveysneuvontapiste on tarkoitettu suonensisäisiä huumeita käyttäville henkilöille.
Pitkäaikaistyöttömät tarvitsevat lisää matalan kynnyksen palveluita5.5.2022 09:14:49 EEST | Tiedote
Vuosia työelämän ulkopuolella olevan päihderiippuvaisen henkilön on vaikea hakeutua takaisin työelämään, vaikka halua olisi. Kyvyt-hankkeessa on luotu opinto- ja työelämäpolkuja juuri heikoimmassa työmarkkina-asemassa oleville. Tarve matalan kynnyksen palveluille on suuri.
Diakonissalaitoksen Hoivan uusi Asunto ensin -yksikkö avataan syksyllä Mellunkylään11.4.2022 10:00:00 EEST | Tiedote
Helsinkiläisten asunnottomien tilanne kohentuu tulevana syksynä, kun Diakonissalaitoksen Hoivan uusi Asunto ensin -yksikkö avaa ovensa Mellunkylän Kurkimäessä, Itä-Helsingissä.
Opioidikorvaushoitoon pääsyä helpotettava1.12.2021 10:00:00 EET | Tiedote
Opioidikorvaushoidosta olisi hyötyä tuhansille suomalaisille ja siksi hoitoon pääsyn kynnystä tulisi madaltaa, toteavat Diakonissalaitoksen Hoivan asiantuntijat. Diakonissalaitoksen tarjoama opioidikorvaushoito täyttää tänä syksynä kaksikymmentä vuotta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme