Rysäsilakat saapuvat Velkualle lauantaina 25.5.

Jaa
Rysäsilakka on pääroolissa Velkualla Teersalon rannassa lauantaina 25.5. Se on ennen kaikkea kevätkesän herkku, kun silakka liikkuu suurina parvina rannikon tuntumassa. Juhannuksen tienoolla hopeakylki ui avomerelle, josta silakkaa pyydetään lähinnä troolareilla. Rysän päällä Velkuassa -tapahtumassa on rysäsilakkaa eri muodoissa. Tapahtumassa kisataan myös silakanperkuun SM-tittelistä.

MEDIATIEDOTE 15.5.2012

Kotimaisen lähikalan arvostus nousuun!

Rysän päällä Velkuassa -silakkatapahtuma la 25.5.2013

Naantalin Velkuassa kesä korkataan lauantaina 25.5. klo 10–13 perinteisellä koko perheen silakkatapahtumalla. Pääosassa Teersalon rannan tapahtumassa ovat tuttuun tapaan suoraan rysältä tuodut silakat, joita myydään kello 10 alkaen veneestä erittäin edulliseen hintaan: ämpärillinen lähtee mukaan viidellä eurolla, jolloin kalan kilohinnaksi tulee alle euro. Silakkaa saa myös pienempään astiaan.

Viime vuonna pyyntituoretta silakkaa tultiin hakemaan Helsingistä asti ja hopeakylkeä jaettiin kaikkiaan 1700 kiloa. Odottaa sopii, että rannassa on tälläkin kertaa kuhinaa.

Silakkatapahtuman päätavoite on nostaa kotimaisen silakan arvostusta ja tasoittaa tämän ravitsevan ja edullisen lähikalan tietä ruokapöytiimme. Silakanperkauskisaa seuraamalla selviää, mitä kalalle tehdään kotona ennen paistamista, ja mukaansa saa vielä Pro Kala ry:n kesäiset kalaruokareseptit. Velkuan yläkoululaiset myyvät itse valmistamiaan kalamausteseoksia, joilla silakkaan saa uudenlaista makua.

– Silakka on sekä saaliin määrällä että arvolla mitaten Suomen ammattikalastajien tärkein kohde. Vuotuinen silakkasaalis on noin 100 miljoonaa kiloa. Siitä vain murto-osa päätyy ruokapöytiin – loppu menee rehuksi, silakkatapahtuman järjestelyistä vastaavan Velkuan kalastajaseura ry:n puheenjohtaja Janne Antila taustoittaa.

– Lähikalasta on kauppojen tiskillä jo usein huutava pula. Toivomme, että ihmiset tulevat tapahtumaan hakemaan tuoretta, paikallista kalaa ja ovat näin tukemassa kalastusta elinkeinona ja elämisen tapana. 

Rysäsilakka on ennen kaikkea kevätkesän herkku, kun silakka liikkuu suurina parvina rannikon tuntumassa. Juhannuksen tienoolla hopeakylki ui avomerelle, josta silakkaa pyydetään lähinnä troolareilla. Rysän päällä Velkuassa -tapahtumassa nähdään myös silakan kesänuottausta esittelevä filmi.

Suomen nopeimmat silakkasormet?

Rysän päällä Velkuassa ratkaistaan jälleen, kuka on ainakin Naantalin ellei koko Suomen nopein silakanperkaaja. Aiemmin mittelö on käyty kutsukilpailuna, jossa ovat päässeet loistamaan lähinnä paikalliset julkkikset, mutta tänä vuonna kisaan saa osallistua kuka tahansa, jonka sormissa silkalla taipuu pannukuntoon poikkeuksellisen nopeasti.

– Myös kaikkien tuntemat edellisten vuosien silakkamestarit tulevat paikalle. kisan primus motor ja juontaja Jorma ”Otto” Kylänpää vakuuttaa. Mukana ovat siis viime vuoden mestarit Anssi Päivärinta Taivassalosta ja Karin Aaltonen Merimaskusta. Uusia haastajia ovat mm. Naantalin vs. kaupunginjohtaja Martti Sipponen ja Velkuan saaristolaisyhdistyksen puheenjohtaja Jouni Riekki.

Oman paikkansa silakanperkuukisassa voi varmistaa ilmoittautumalla etukäteen sähköpostiosoitteeseen jorma.kylanpaa@hotmail.fi. Myös paikan päällä voi ilmoittautua. Oma perkuuastia ja palli mukaan!

Herkkuja joka makuun

Kun omat rysäsilakat ovat vielä jäissä ämpärissään, Teersalon rannassa voi nauttia lämpimistä silakkaherkuista. Velkuan kalastajaseura ry. paistaa rannassa silakoita ja Vanha Salakuljettaja tarjoilee savukalapitsaa. Tarjolla on myös lämmintä savulohta sekä säilöttyjä kalaherkkuja. Jälkiruokapuolta edustavat muurinpohjaletut ja Marttojen kahvipöytä.

Herkuttelun lomassa voi tarkistaa kodin tai veneen käsisammuttimen kunnon ja uudistaa venettä tai mökin sisustusta merihenkisillä köysituotteilla: köysimestari Paavo Broström tuo paikalle käsin tehdyt koriste- ja käyttöesineet. Kotiin vietäväksi on tarjolla myös saaristolaisleipää ja Pirjo Salosen savustettuja silakoita, marinadisilakoita sekä lohi- ja silakkapasteijoita.

– Yksi silakkatapahtuman tärkeä tehtävä on tarjota paikallisille tuottajille ja yrittäjille tilaisuus markkinoida kala- ja merihenkisiä tuotteitaan, Johanna Antila Velkuan saaristolaisyhdistyksestä kertoo.

Myös koululaiset saavat harjoitella yrittäjyystaitojaan silakkatapahtuman yhteydessä. Velkuan yhtenäiskoulun yläluokkien oppilaat valmistavat kotitaloustunneilla omia kalamausteitaan, joita he myyvät Rysän päällä Velkuassa -tapahtumassa.

Rysän päällä Velkuassa on paikallisten yhdistysten, Pro Kala ry:n ja Airisto-Velkuan kalastusalueen yhteinen ponnistus rannikon silakkaperinteen puolesta ja sen arvon nostamiseksi. Päävastuun järjestelyistä kantaa Velkuan kalastajaseura ry. Mukana ovat myös Velkuan saaristolaisyhdistys, Velkuan Martat ja ravintola Vanha Salakuljettaja. Tapahtumaa tukijana on Naantalin kaupunki.

Lisätiedot:

Velkuan kalastajaseura ry:n pj. Janne Antila, p. 045 630 4280, velkuankalastajaseura@gmail.com

Velkuan saaristolaisyhdistys ry. Johanna Antila, p. 050 5739332, johanna.k.antila@gmail.com

Velkuan kalastajaseura ry:n tiedottaja Susanna Viljanen, p. 040 531 8427, susanna.m.viljanen@gmail.com

Tarkempi päivän ohjelma: velkua.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Visit Naantali

Yksittäisten matkailijoiden määrä kasvaa saaristossa – Herrankukkaro laajentaa palveluitaan myös yksityisille vieraille11.7.2025 07:48:00 EEST | Tiedote

Naantalin Rymättylässä toimiva saariston perinteikäs kokous- ja virkistyskeskus Herrankukkaro laajentaa palveluvalikoimaansa merkittävällä tavalla. Yli 30 vuoden ajan pääasiassa ryhmille suunnattuja elämyksiä tarjonnut matkailukohde avaa ovensa nyt myös yksittäisille vieraille loma-aikoina ja juhlapyhinä. Kasvava kiinnostus saariston luontomatkailua kohtaan sekä uusien majoitusvaihtoehtojen myötä Herrankukkaro vastaa yhä paremmin myös yksityisten asiakkaiden kysyntään.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye