Team Rynkeby Koulujuoksu –tapahtumassa lapset juoksevat lapsille.
Vuoden 2025 keräystulos oli upea 159.553,72 euroa
Pohjoismaiden suurimmassa hyväntekeväisyysjuoksussa koululaiset juoksevat vakavasti sairaiden lasten hyväksi Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa sekä ensimmäistä kertaa myös Saksassa. Suomessa Team Rynkeby Koulujuoksun päätapahtuma juostiin 2. toukokuuta.

Mukana tapahtumassa ja keräämässä varoja vakavasti sairaiden lasten hyväksi oli ennätykselliset 45 000 reipasta juoksijaa ja yhteensä 235 korkeakoulua, koulua ja päiväkotia Suomessa.
”On hienoa, että niin monet koulut ovat mukana Koulujuoksu-tapahtumassa”, sanoo Team Rynkeby –säätiön toimitusjohtaja Solvejg Lauridsen.
Jokainen juostu kierros ja kilometri on arvokas lahjoitus lasten hyväksi
Tapahtuma järjestetään perinteisesti vapun jälkeisenä perjantaina, ja se järjestettiin Suomessa nyt yhdeksättä kertaa. Tapahtumassa juoksijat juoksevat syöpään sairastuneiden lasten hyväksi, tukien heidän mahdollisuuksiaan saada maailman parasta hoitoa.
Team Rynkeby -hyväntekeväisyyspyöräilyjoukkueen järjestämän Koulujuoksu-tapahtuman suojelija, eduskunnan syöpäverkoston puheenjohtaja ja kansanedustaja Sari Sarkomaa tiivistää: ’Koulujuoksu-tapahtuma on hieno tapa yhdistää liikkumisen ja auttamisen ilo.”
Koulujuoksuun osallistui jo kolmatta kertaa myös opiskelijoita ympäri Suomen. Lasten, nuorten ja opiskelijoiden juoksemia hyväntekeväisyyskilometrejä vastaavat lahjoitukset kohdistetaan Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiön kautta lasten syöpähoitojen tutkimukseen ja hoitojen kehitykseen.
Ensi vuoden ilmoittautuminen on jo avattu osoitteessa
www.team-rynkeby.fi/koulujuoksu.
Team Rynkeby on kansainvälinen hyväntekeväisyyspyöräilyjoukkue
Hyväntekeväisyyspyöräilyn juuret ovat Tanskassa, jossa Rynkeby Foodsin työntekijä päätti vuonna 2002 parantaa elintapojaan ja pyöräillä Pariisiin. Projekti on vuosien kuluessa laajentunut yhdeksään maahan: nyt mukana on yhteensä 65 joukkuetta kahdeksasta maasta: Tanskasta, Ruotsista, Norjasta, Suomesta, Färsaarilta, Islannista, Saksasta ja Sveitsistä. Lisäksi mukana on kansainvälinen joukkue, joka polkee Alppien yli Pariisiin.
Suomen joukkueet tulevat Helsingistä, Espoosta, Vantaalta, Tampereelta, Turusta, Oulusta, sekä Järvi-Suomesta. Mukana on myös uusi joukkue Team Rynkeby Polka Dot Suomi, joka lähtee matkaan Alppien juurelta Le Bourg-d'Oisansista, Ranskan vuoristoalueelta, polkien Alppien yli Pariisiin, missä Polka Dot –joukkueen pyöräilijät tapaavat kaikki muut Team Rynkeby -joukkueet.
Toiminnan tarkoituksena on kerätä rahaa vakavasti sairaiden lasten hyväksi.
Joukkueiden toimintakausi alkaa vuosittain syyskuussa ja huipentuu Pariisiin pyöräilyyn yleensä heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Tänä vuonna matkaan lähdetään 4.7. Helsingistä. Kauden aikana jäsenet sitoutuvat varainhankintaan, yhdessä tekemiseen ja fyysiseen harjoitteluun. Vuosi vuodelta kasvaneet keräyssummat ovat ratkaisevan tärkeitä monille vakavasti sairaita lapsia auttaville järjestöille.
Pyöräilijät maksavat kaikki kustannuksensa itse ja projektin hallinnollisista kuluista vastaavat Eckes-Granini (Rynkeby-, God Morgon- ja hohes C-brändiensä kautta) ja avun kohteena olevat organisaatiot. Suomessa lahjoitetaan 70 prosenttia kerätyistä varoista Aamu Säätiölle lasten syövän tutkimukseen ja hoitojen kehittämiseen ja 30 pronsettia Sylva ry:lle syöpäsairaiden lasten, nuorten ja heidän perheiden psykososiaaliseen tukemiseen.
Lisätietoja:
Lea Koivisto, lmck@team-rynkeby.com, 040 551 8159
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tarja RautiainenVisit Naantali, Naantalin Matkailu Oy
Puh:+358407478847tarja.rautiainen@visitnaantali.comKuvat

Liitteet
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Visit Naantali
Kultarannan tilanhoitaja Sari Mäkiranta vuoden 2025 VALTAKUNNAN VIRALLISEKSI UNIKEOKSI ™27.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Vanhan ja arvostetun perinteen mukaisesti Sari Mäkirannan valinta julkistettiin Unikeonpäivänä sunnuntaina 27.7.2025 klo 8.00 molskauttamalla hänet mereen Naantalin vanhan kaupungin vierassatamassa.
Kenestä vuoden 2025 Valtakunnan virallinen Unikeko?15.7.2025 16:08:25 EEST | Kutsu
Naantalissa valmistaudutaan Unikeonpäivän viettoon ja odotettu keskikesän huipennus kruunaa Naantalin kesää! Valtakunnassa jännitys tiivistyy - kuka saa virkistävän kasteen ja halutun tittelin tänä vuonna? Kuka paljastuu vuoden 2025 Valtakunnan Viralliseksi Unikeoksi?
Yksittäisten matkailijoiden määrä kasvaa saaristossa – Herrankukkaro laajentaa palveluitaan myös yksityisille vieraille11.7.2025 07:48:00 EEST | Tiedote
Naantalin Rymättylässä toimiva saariston perinteikäs kokous- ja virkistyskeskus Herrankukkaro laajentaa palveluvalikoimaansa merkittävällä tavalla. Yli 30 vuoden ajan pääasiassa ryhmille suunnattuja elämyksiä tarjonnut matkailukohde avaa ovensa nyt myös yksittäisille vieraille loma-aikoina ja juhlapyhinä. Kasvava kiinnostus saariston luontomatkailua kohtaan sekä uusien majoitusvaihtoehtojen myötä Herrankukkaro vastaa yhä paremmin myös yksityisten asiakkaiden kysyntään.
Yli kaksisataa Team Rynkeby -pyöräilijää polkee heinäkuussa Suomesta Pariisiin syöpään sairastuneiden lasten hyväksi27.6.2025 07:47:00 EEST | Tiedote
Heinäkuussa käynnistyy jälleen sykähdyttävä matka, kun yli 200 suomalaista pyöräilijää lähtee polkemaan kohti Pariisia osana kansainvälistä hyväntekeväisyyspyöräilytapahtumaa Team Rynkeby.
TASTE OF ARCHIPELAGO PALAA NAANTALIN OMENAPUIDEN ALLE KESÄKUUSSA – TERESA VÄLIMÄKI JUONTAA SAARISTON SULOISIMMAN FESTIVAALIN6.5.2025 07:47:00 EEST | Tiedote
Suosittu Taste of Archipelago -tapahtuma tekee odotetun paluun lauantaina 14.6.2025 Naantalin Tammistoon klo 14 -19. Tunnelmallinen festivaali tuo sadan vuoden ikäiseen omenapuutarhaan palkittua lähiruokaa, pienpanimoita, livemusiikkia - ja kesän tyylikkäimmät puutarhajatkot.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme