Metsäteollisuus ry

UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen jatkaa Metsäteollisuus ry:n puheenjohtajana

Jaa
Metsäteollisuus ry valitsi Pesosen puheenjohtajaksi tänään pidetyssä järjestön syyskokouksessa. Pesosen mukaan toimintaympäristön epävarmuudet korostavat johdonmukaisen elinkeinopolitiikan merkitystä. Työmarkkinoilla tarvitaan uudistuksia, jotka vievät päätöksentekoa yritys- ja toimipaikkatasolle.

”Britannian kansanäänestys EU-erosta ja presidentinvaalien tulos Yhdysvalloissa ovat lisänneet epävarmuutta politiikassa ja taloudessa. Kumpikin niistä voi aiheuttaa tuntuvia muutoksia kansainvälisillä markkinoilla toimivien yritysten toimintaympäristöön ja vaikeuttaa kauppasuhteita”, Pesonen sanoi.

Yritysten kilpailukyvystä huolehtiminen tulee nostaa vahvemmin kotimaisen ja eurooppalaisen päätöksenteon keskiöön, jotta Suomessa toimivilla yksiköillä ja Suomessa valmistetuilla tuotteilla olisi edellytykset pärjätä kansainvälisillä markkinoilla.

Kotimaassa kilpailukyvyn parantamisen kannalta keskeistä on työmarkkinoiden uudistaminen.

”Keskitettyjen palkkaratkaisujen aika on nyt ohi. Seuraavat työehtosopimusneuvottelut käydään syksyllä 2017 uudella mallilla, jota vientiteollisuuden työmarkkinaosapuolet valmistelevat. Viennin kilpailukyvyn turvaavat, samalla kustannusvaikutuksella tehdyt palkkaratkaisut kautta sopimusalojen ovat kaikkien suomalaisten etu. Osapuolet tarvitsevat nyt työrauhaa mallin valmisteluun ja neuvottelut tulee käydä ilman ulkopuolista ohjausta esimerkiksi keskusjärjestöiltä tai maan hallitukselta”, Pesonen korosti.

Mikäli vientimalli ei toteudu, Metsäteollisuus avaa ensimmäisenä toimialana liittokierroksen syksyllä 2017. Myös niissä neuvotteluissa on hyvät mahdollisuudet sopia asioita uudella tavalla.

Pesosen mukaan Suomen metsäteollisuuden toimintaan vaikuttaa entistä vahvemmin puun teollisen käytön hyväksyttävyys, joka ei ole itsestäänselvyys Euroopassa. Tästä kertovat EU:ssa käytävä keskustelu metsien hiilinieluista, yhä tiukentuvat biomassan kestävyyskriteerit ja ympäristöjärjestöjen aktivoituminen.

Myös kotimaisessa päätöksenteossa ymmärrys metsäteollisuutta kohtaan on puutteellista.

”Näkökulmiamme teollisuuden toimintaympäristöstä ja kilpailukyvystä ei aina kuulla suomalaisten päättäjienkään keskuudessa. Näin siitä huolimatta, että metsäteollisuus on palannut Suomen viennin ykköseksi ja osoittanut uudistumiskykynsä ja -halunsa ja toteuttanut kilpailukykysopimuksen verran uudistuksia joka vuosi viimeisen 10 vuoden aikana”, Pesonen sanoi.

Pesosen syyskokouspuhe on luettavissa kokonaisuudessaan tiedotteen liitteestä.

Metsäteollisuus ry:n syyskokous valitsi tänään 21.11.2016 seuraavat jäsenet järjestön hallitukseen vuodeksi 2017:

Toimitusjohtaja Jussi Aine, Puustelli Group Oy
Divisioonan johtaja Kati ter Horst, Stora Enso Paper
Toimitusjohtaja Ilkka Hämälä, Metsä Fibre Oy
Toimitusjohtaja Markku Hämäläinen, Kotkamills Oy
Pääjohtaja Kari Jordan, Metsä Group
Hallituksen puheenjohtaja Lauri Junnila, Pankaboard Oy
Toimitusjohtaja Kalle Kantola, Haapajärven Ha-Sa Oy
Toimitusjohtaja Pekka Kauranen, Harvestia Oy
Toimitusjohtaja Ville Kopra, Versowood Oy
Toimitusjohtaja Karri Koskela, DS Smith Packaging Finland Oy
Toimitusjohtaja Juha Koukka, Savon Sellu Oy
Toimitusjohtaja Juha Kuusisto, Veljet Kuusisto Oy
Toimitusjohtaja Erkka Lumme, Puusepänteollisuus ry
Toimitusjohtaja Heikki Merikoski, Oy SWM-Wood Ltd
Tehtaanjohtaja Heikki Mustaniemi, Oy SCA Hygiene Products AB
Tehtaanjohtaja Pertti Mäkelä, Jujo Thermal Oy
Toimitusjohtaja Frej Nygård, BillerudKorsnäs Finland Oy
Talousjohtaja Seppo Parvi, Stora Enso Oyj
Toimitusjohtaja Jussi Pesonen, UPM-Kymmene Oyj
Toimitusjohtaja Kyösti Pöyry, Paperinkeräys Oy
Toimitusjohtaja Tommi Ruha, Kuhmo Oy
Toimitusjohtaja Ilkka Saarinen, Tervakoski Oy
Mill Director Martti Savelainen, Sappi Finland Operations Oy
Toimitusjohtaja Sixten Sunabacka, Tornator Oyj
Johtaja Heikki Vappula, UPM-Kymmene Oyj
Teollisuusneuvos Jouko Virranniemi, Pölkky Oy
Toimitusjohtaja Sakari Wallin, Suomen Kuitulevy Oy
Toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny, Vapo Oy

Puheenjohtajisto ja työvaliokunta vuodeksi 2017

Puheenjohtaja: Toimitusjohtaja Jussi Pesonen, UPM-Kymmene Oyj
Varapuheenjohtaja: Pääjohtaja Kari Jordan, Metsä Group
Varapuheenjohtaja: Talousjohtaja Seppo Parvi, Stora Enso Oyj

Muut työvaliokunnan jäsenet

Toimitusjohtaja Kalle Kantola, Haapajärven Ha-Sa Oy
Toimitusjohtaja Ville Kopra, Versowood Oy
Toimitusjohtaja Karri Koskela, DS Smith Packaging Finland Oy
Mill Director Martti Savelainen, Sappi Finland Operations Oy

Lisätietoja: Timo Jaatinen, toimitusjohtaja, Metsäteollisuus ry, puh. 09 132 61

Suomi on yksi maailman suurimmista sellun, paperin ja kartongin tuottajista sekä Euroopan suurimpia sahatavaran tuottajia.

Metsäteollisuus työllistää suoraan ja välillisesti noin 150 000 suomalaista. Alan kerrannaisvaikutukset ulottuvat laajasti ympäröivään yhteiskuntaan. Suomella on ainutlaatuiset mahdollisuudet nousta biotalouden suunnannäyttäjäksi runsaiden metsävarojensa, kestävän metsätalouden ja koko metsäklusterin eturivin osaamisen ansiosta.

Viestintäkontakti: 
Anne Pirilä, viestintäjohtaja puh. 09 132 6645 tai 050 550 9480  

Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus

________________________________________________________________________

Internet: www.forestindustries.fi

Finland is one of the world's largest producer of pulp, paper and paperboard in addition to being one of Europe's largest producers of sawn timber.

The forest industry directly and indirectly employs approximately 150,000 Finns. The industry's multiplier effects extend broadly into surrounding society.

Finland has a unique opportunity to pioneer the bioeconomy thanks to the abundant forest resources, sustainable forestry practices and the first-rate expertise and competence of the forest cluster as a whole.

Contact in Communications:
Anne Pirilä, Communications Director, tel. +358 9 132 6645 or mobile +358 50 550 9480

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Metsäteollisuus ry
Metsäteollisuus ry
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki

09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry

Uusi selvitys: Satama-automaatio vahvistaa Suomen resilienssiä ja kilpailukykyä26.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote

Globaalien kriisien, toimitusketjujen häiriöiden ja muuttuvan turvallisuusympäristön keskellä Suomen yhteiskunnan ja elinkeinoelämän resilienssi korostuu entistä vahvemmin. Satamilla on keskeinen rooli huoltovarmuuden ja viennin kivijalkana, ja juuri nyt on tärkeää vauhdittaa satamien automaatiokehitystä. Uuden satama-automaatioselvityksen mukaan suomalaisella osaamisella, yhteistyöllä ja kansainvälisistä ratkaisuista oppimalla voidaan rakentaa tehokkaita, turvallisia ja kestäviä satamaympäristöjä, jotka tukevat koko yhteiskunnan toimintakykyä ja kilpailuetua.

Raidekuljetusten lisääminen on tehokkain tapa vähentää metsäteollisuuden logistiikan päästöjä12.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote

Selvitys metsäteollisuuden logistiikan päästöistä sekä niiden vähentämiseen liittyvistä mahdollisuuksista osoittaa, että suurin potentiaali lisäisiin päästövähennyksiin on puukuljetusten siirtämisessä teiltä raiteille. Merenkulun päästökauppa ja ETS2 vähentävät päästöjä vain marginaalisesti. Afryn tekemä laaja, raaka-aineen hankinnasta tavaravientiin ulottuva päästöselvitys ja päästövähennysskenaario on osa metsäteollisuuden ilmastotiekartan päivitystyötä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye