
Tuhoutuneen Honkalinnan ripareille etsitään korvaavat paikat

Helsingin seurakuntien omistama lähes sata vuotta vanha Honkalinnan leirikeskus tuhoutui sunnuntai-iltana 4.12. rajussa tulipalossa täysin. Leirikeskus sijaitsi Sipoon saaristossa Norrkullalandetin saaressa. Palokunnan saavuttua paikalle Lars Sonckin vuonna 1918 suunnittelema noin 400 neliömetrin suuruinen päärakennus oli ehtinyt palaa jo maan tasalle.
Honkalinna on ollut tiiviissä käytössä kesäisin sekä kevät- ja syysviikonloppuisin. Talviaikaan siellä ei ole ollut toimintaa. Palon sattuessa rakennus oli tyhjillään, joten henkilövahinkoja ei ole tapahtunut. Palon syytä tutkitaan parhaillaan, mutta tässä vaiheessa siitä ei ole vielä tietoa.
Seurakuntayhtymän kiinteistöjohtajan Kai Heinosen mukaan Honkalinnan leirikeskus oli vakuutettu täydestä arvosta. Sen tulevaisuudesta ei luonnollisestikaan ole ehditty tehdä vielä mitään suunnitelmia tai päätöksiä. Ne ovat lähiviikkojen tai -kuukausien asia.
Ensi kesälle Honkalinnassa oli suunniteltu pidettäväksi kahdeksan Helsingin seurakuntien rippikoululeiriä. Niille etsitään nyt korvaavat paikat.
Honkalinna suunniteltiin alun perin turistihotelliksi. Hanke ei kuitenkaan toteutunut, vaan rakennus oli pitkään ruotsinkielisen virkamiesyhdistyksen virkistyskäytössä. Seurakuntien omistukseen se tuli vuonna 1961. Leirikeskuksessa on sen jälkeen pidetty vuosittain useita rippikoululeirejä, joissa tuhannet helsinkiläiset ovat käyneet siellä rippikoulunsa. Honkalinnasta ja sen leireistä on jäänyt monille mieleenpainuvia muistoja. Kuvia ja muita muistoja kerätään Kirkko Helsingissä -facebooksivulle.
Lisätietoja antaa kiinteistöjohtaja Kai Heinonen puh. 09 2340 2700.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kimmo Holappaviestintäpäällikkö, Kirkko Helsingissä
Puh:+358 40 596 2007kimmo.holappa@evl.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kirkko Helsingissä
Jouluradion 20. juhlakautta siivittänyt entistäkin suurempi suosio13.12.2022 10:53:24 EET | Tiedote
Jouluradion 20. juhlakausi on lähtenyt entistä suuremman suosion siivittämänä liikkeelle. Jouluradion nettisivuilla on kauden alkaessa ja sen jatkuessa jälleen ollut enemmän kävijöitä kuin viime vuonna.
Yhteinen kirkkovaltuusto teki kuluneen nelivuotiskautensa viimeiset päätökset – säästökuuri jatkuu Helsingin seurakuntayhtymässä9.12.2022 12:20:56 EET | Tiedote
Yhteisen kirkkovaltuuston nelivuotiskausi päättyi torstain 8.12. kokoukseen. Kuluneella kaudella kirkkovaltuusto on tehnyt poikkeuksellisen merkittäviä päätöksiä. Viimeisessä kokouksessaan kirkkovaltuusto päätti muun muassa seuraavan vuoden talousarviosta, joka jatkaa säästökuuria Helsingin seurakuntayhtymässä.
Helsingin seurakunnat jakoivat aamuliikenteessä heijastimia ja joulurauhaa1.12.2022 09:00:00 EET | Tiedote
Kymmenettä kertaa järjestetyssä Helsingin seurakuntien yllätystempauksessa levitettiin hyvää joulumieltä heijastimien avulla.
#JOULURADIO20, MUTTA HOOSIANNA ON NUMERO YKSI22.11.2022 08:00:00 EET | Tiedote
Jouluradion uusi versio Hoosiannasta julkaistaan perinteiseen tapaan ensimmäisenä adventtina 27.11. puolilta öin. Myös musiikkivideo julkaistaan tuolloin Jouluradion nettisivuilla ja sosiaalisen median kanavissa.
Tulkaa kaikki -liike lisäsi merkittävästi paikkojaan yhteisessä kirkkovaltuustossa – valtaosa valtuutetuista pitää tärkeänä, että heidän seurakuntansa panostaisi enemmän erityisesti heikompiosaisten auttamiseen21.11.2022 14:22:25 EET | Tiedote
Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston valtuutetuista 36 prosenttia on Tulkaa kaikki -liikkeestä.