Rahat sujahtavat kohta salamana tililtä toiselle – Eurooppaankin!
Eurooppalaiset pankit voivat tarjota palvelua asiakkailleen marraskuusta 2017 alkaen. Jokainen pankki päättää itse, liittyykö se SEPA-pikamaksupalvelun piiriin. On asiakkaan omasta pankista kiinni, miten maksuja voi lähettää – onnistuuko pikamaksaminen matkapuhelimella, verkkopankissa tai yritysasiakkaiden kohdalla myös tiedostosiirtoina.
”Pikamaksupalvelua on kaavailtu vuosia. Nyt sama palvelu tulee kertaheitolla käyttöön koko yhteisellä euromaksualueella, eli SEPA-alueella (Single Euro Payment Area).” kertoo Finanssialan Keskusliiton johtava asiantuntija Inkeri Tolvanen. ”Uusi pikamaksu on tarpeellinen lisä pankkien palveluvalikoimassa tilanteisiin, joissa tavallisten tilisiirtojen toimitusaika maksajalta saajalle ei riitä.”
Pikamaksupalvelu ei korvaa pankista toiseen hitaammin kulkevaa perinteistä tilisiirtoa, vaan tulee käyttöön sen rinnalle. Jokainen pankki vastaa lopulta itse siitä, millaisia tilisiirtopalveluja ja millä hinnalla se asiakkailleen tarjoaa.
Pankit Suomessa ovat aktiivisesti osallistuneet pikamaksupalvelun kehittämiseen ja monet niistä osallistuvat myös pikamaksujen välitykseen tarvittavan pankkien välisen maksujärjestelmän rakentamiseen. Järjestelmien rakentaminen on vielä kesken. Nyt on julkaistu pikamaksupalvelun säännöt ja standardit, joiden pohjalta järjestelmiä tehdään.
Nopeiden maksutapojen tarve on tuomassa markkinoille muitakin samaan tarpeeseen vastaavia palveluita. Esimerkiksi pankkiautomaatteja ylläpitävä Automatia on käynnistämässä reaaliaikaisen mobiilimaksupalvelun, jonka avulla kuluttaja voi siirtää rahaa nopeasti kännykällä Suomessa palveluun osallistuvien pankkien välillä.
Mistä on kyse?
- Yleiseurooppalaisen SEPA pikamaksupalvelun säännöt on laadittu Euroopan maksuneuvostossa (EPC).
- Maksut siirtyvät kymmenessä sekunnissa 34 maan välillä palveluun liittyneiden pankkien välillä.
- Aluksi suurin mahdollinen tilisiirto on 15 000€:n suuruinen.
- Kaksi pankkia tai pankkiyhteisö voi sopia keskenään suuremmastakin siirtosummasta tai nopeammasta toimitusajasta.
- Rahat siirtyvät päivästä ja kellonajasta riippumatta.
- Uusi pikamaksupalvelu tulee käyttöön nykyisten maksutapojen rinnalle.
Yhteyshenkilöt
johtava asiantuntija Inkeri Tolvanen, puh. 020 793 4254
verkkotoimittaja Jussi Karhunen, puh. 020 793 4297
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.
Finanssiala - Uudistuvan alan ääni
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry
Yrityslähestymiskiellon toteutus etenee – tiedossa aiempaa parempaa suojaa häiriköintiä ja uhkailua vastaan työpaikoilla7.5.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Petteri Orpon hallitus päätti puoliväliriihessä varmistaa pitkään tavoitellun yrityslähestymiskiellon toteuttamisen. Uuden lain myötä työnantajat voivat paremmin suojella työntekijöitään ja asiakkaitaan häiriötilanteissa. Kielto mahdollistaa yrityksille lähestymiskiellon hakemisen toistuvaa uhkaa tai häiriötä aiheuttavaa henkilöä kohtaan. Yrityslähestymiskiellon taakse ovat asettuneet niin elinkeinoelämän kuin palkansaajienkin etujärjestöt. Finanssiala ry (FA) on ajanut uudistusta vuodesta 2012 lähtien, sillä alalla esiintyy arviolta tuhansia häiriköintitapauksia vuodessa.
Pankki tai poliisi ei kysy pankkitunnuksia, huijari kysyy – kalasteluhuijausten määrä räjähti vuonna 202429.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Jos pankin tai viranomaisen edustaja pyytää puhelimessa tai viestissä pankkitunnuksia, kyseessä on huijari. Kalasteluhuijaukset olivat yleisin huijaustyyppi vuonna 2024. Suomalaiset menettivät niihin lähes 32 miljoonaa euroa. Kalasteluhuijauksissa myös kasvu oli kovinta. Ne lisääntyivät edellisvuodesta 161 prosenttia. Kaikkiaan suomalaisia yritettiin huijata yli 107 miljoonan euron edestä vuonna 2024. Pankit onnistuivat pysäyttämään ja palauttamaan yli 44 miljoonaa euroa huijattuja varoja.
Asunto- ja mökkikaupan jumi viimein aukeamassa? – FA:n Ahosniemi toiveikas hallituksen puoliväliriihen päätöksistä26.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Arno Ahosniemi suhtautuu myönteisesti hallituksen puoliväliriihen päätökseen keventää asuntorahoituksen sääntelyä. Päätöksellä on mahdollista parantaa työvoiman liikkuvuutta ja kehittää asuntomarkkinoiden toimivuutta. "Asuntolainojen enimmäiskeston pidentäminen 30 vuodesta 35 vuoteen on yksi tarpeellisista muutoksista. Asuntorahoituksen sääntelyn tarkastelu on nyt erittäin ajankohtaista asuntomarkkinoiden alakulon takia. Suomalaisten luottamus omaan talouteensa on ollut pitkään matalalla tasolla. Hallituksen toimilla on hyvät mahdollisuudet lisätä kotitalouksien uskallusta lähteä asunto- ja mökkikaupoille”, Ahosniemi toteaa. Kotitalouksien uskallus ja mahdollisuus tehdä suuria hankintoja, kuten asunnon ja mökin ostamista tai remontoimista, on ollut hyvin alhaisella tasolla. Puolet FA:n vuodenvaihteessa teettämän kansalaiskyselyn vastaajista kertoi luopuneensa hankintasuunnitelmistaan joko kokonaan tai pidentäneensä harkinta-aikaa. Vastaajista 23 pr
Ahosniemi: Kotitalouksien ja yritysten rahoitusta vaikeuttavan sääntelyn purkaminen sekä kotimaisten sijoitusrahastojen toimintaedellytysten vahvistaminen ovat hallitukselta vahvoja tekoja kasvun vauhdittamiseksi23.4.2025 23:05:14 EEST | Tiedote
Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Arno Ahosniemi kiittää maan hallitusta puoliväliriihen kasvua tukevista linjauksista. Ahosniemen mukaan talouden sumuiset näkymät, kotitalouksien vaisu investointihalukkuus ja kauppasota edellyttävät rohkeita päätöksiä, joilla suomalaisten luottamus tulevaisuuteen ja omaan talouteen vahvistuvat.
Pankkisektori säilyi vakaana, vakuutusyhtiöillä yllätyksetön vuosi – tutustu vakuutus- ja pankkisektorien vuosikatsauksiin22.4.2025 11:18:47 EEST | Tiedote
Finanssiala ry on julkaissut katsaukset sekä pankkien että vakuutusyhtiöiden vuoteen 2024. Pankkisektori pysyi vakaana ja toimintakykyisenä talouden heittelyistä huolimatta. Hyvä kannattavuus ja vakavaraisuus antavat pankeille vastustuskykyä riskien varalle. Vakuutussektorilla vuosi oli hyvä ja sangen yllätyksetön. Vakuutusyhtiöiden sijoitukset tuottivat hyvin, mutta eläke- ja korvausmenot kasvoivat maksutuloa voimakkaammin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme