Uusi Sortti-asema Kirkkonummen Jorvaksessa aukeaa vuoden 2018 alussa
16.12.2016 13:01:38 EET | HSY | Tiedote

HSY rakentaa Jorvakseen uuden Sortti-aseman parantamaan jätteiden vastaanottopalvelua. Uudenaikainen Sortti-asema korvaa Kirkkonummen Munkinmäessä sijaitsevan vanhan ja ahtaan Sortti-aseman. Uusi Sortti-asema sijaitsee liikenteellisesti keskeisellä paikalla Jorvaksentien varrella, Länsiväylän ja Kehä III:n läheisyydessä.
- Jorvaksen Sortti-asema helpottaa Kirkkonummen lisäksi Länsi- ja Etelä-Espoossa asuvien pääsyä eroon jätteistään. Tällä hetkellä lähin Sortti-asema on Espoon Ämmässuolla tai Helsingin Konalassa, kertoo HSY:n käyttöpäällikkö Marjut Mäntynen.
Sortti-asemien kävijämäärät ovat olleet kasvussa viime vuosina. Viime vuonna niissä kävi yhteensä 366 000 asiakasta. Tänä vuonna kävijöitä on arvion mukaan yli 400 000.
Mahdollisimman vähäiset ympäristövaikutukset
Sortti-asema rakennetaan siten, että sen ympäristövaikutukset ovat mahdollisimman vähäiset. Siellä tuotetaan energiaa maalämmöllä ja aurinkopaneeleilla. Sortti-asema maisemoidaan siten, että se istuu luontevasti ympäröivään miljööseen.
- Jorvaksen Sortti-asemalle on tehty hiilijalanjälkilaskelma, joka huomioidaan suunnittelussa ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Esimerkiksi Sortti-aseman rakennuksissa käytetään puuta ja rakenteissa uusiomateriaaleja, jotka sopivat hyvin HSY:n rooliin vastuullisena ympäristöalan toimijana, kertoo HSY:n toimitusjohtaja Raimo Inkinen.
Sortti-aseman rakentaminen alkoi kesällä 2016 pohjarakenteista. Niitä töitä jatketaan ensi kesään saakka. Rakennukset ja piha-alueet rakennetaan vuoden 2017 aikana. Sortti-asema avataan vuoden 2018 alussa.
Sortti-asemalle voi tuoda monia jätteitä maksutta
HSY:n Sortti-asemalla otetaan vastaan monia jätteitä maksutta. Näitä ovat sähkölaitteet, kodin vaaralliset jätteet, metalli, kartonki, pahvi, paperi, lasipakkaukset eli lasipurkit ja -pullot sekä painekyllästetty puu, jota voi tuoda asemalle kuution verran. Lisäksi sinne voi tuoda maksua vastaan muun muassa puutarhajätettä, puujätettä, kipsiä ja sekajätettä. Jorvaksen Sortti-asemalle tulee myös kierrätyskelpoisen tavaran vastaanottopiste.
Pääkaupunkiseudulla ja Kirkkonummella on tällä hetkellä yhteensä viisi Sortti-asemaa: kaksi Helsingissä, yksi Espoossa, yksi Vantaalla ja yksi Kirkkonummella.
HSY:n hallitus valitsi kokouksessaan tänään 16.12.2016 Jorvaksen Sortti-aseman rakennusurakoitsijaksi Mijorak Oy:n.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Raimo Inkinen, puh. 045 635 7741.
Lisätietoja Sortti-aseman toiminnasta: Käyttöpäällikkö Marjut Mäntynen, puh. 0400 609 493, marjut.mantynen(at)hsy.fi
Sortti-asemien osoitteet ja aukioloajat: www.hsy.fi/sorttiasemat
Jorvaksen Sortti-asema: https://www.hsy.fi/fi/asukkaalle/lajittelujakierratys/sorttiasemat/Sivut/Jorvaksen-Sortti-asema.aspx
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
HSYIlmalantori 1
00240 Helsinki
09 1561 2110 (palvelemme ma, ke ja pe klo 8.30–15.30, ti klo 8.30–11.00 sekä to klo 13.00–15.30)http://www.hsy.fi
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
HSY rakentaa vesihuoltoa Nuijamiestentien ja Metsäläntien alueilla12.6.2026 10:24:22 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY rakentaa elokuusta alkaen Nuijamiestentien ja Metsäläntien alueilla vesihuoltoa Helsingin Keskuspuistossa.
HSY saneeraa vesihuoltoa Vuosaaressa 2027–203012.6.2026 10:23:43 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY saneeraa vesihuoltoa Helsingin Vuosaaressa vuosina 2027–2030. Uuden HSY:n tonttijohtojen saneerausmallin mukaisesti HSY saneeraa Vuosaaressa myös kiinteistönomistajan vastuulle kuuluvat saneeraustarpeiset tonttijohdot katualueella ja kannustaa kiinteistönomistajia saneeraamaan samalla tonttijohtonsa kerralla kuntoon.
HSY:n hallituksen päätökset 12.6.2026 – jätehuollon taksa valmis kuulutettavaksi12.6.2026 10:22:17 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hyväksyä vesihuollon kehittämissuunnitelman vuosille 2025–2034 sekä jätehuollon alustavan taksan 1.1.2027 alkaen ja asettaa sen kuultavaksi. Lisäksi hallitus päätti pyytää Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungeilta lausunnot HSY:n alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille 2027–2029. Hallitus hyväksyi myös Helsingin Vuosaaren vesihuollon aluesaneerauksen hankesuunnitelman ja valitsi Helsingin Nuijamiestentie–Metsäläntien vesihuollon rakentamisen urakoitsijaksi VM Suomalainen Oy:n. Hallitus merkitsi tiedoksi pääkaupunkiseudun tonttivarantokatsauksen 2026 ja vuoden 2025 vastuullisuusraportin. Kokouksessa käsitellyt muut asiat päätettiin esitysten mukaisesti. Lisätietoa aiemmin käsitellyistä ja muista kokouksessa käsitellyistä asioista on saatavilla esityslistalta. Tiedot julkaistaan myöhemmin myös pöytäkirjassa: https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames. HSY tiedott
Ennakkotiedote HSY:n hallituksen kokouksesta 12.6.2026 – jätehuollon taksa valmistuu kuulutettavaksi10.6.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus kokoontuu perjantaina 12.6.2026. Kokouksen esityslista on nähtävissä osoitteessa: https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames Kokouksessa käsitellään muun muassa vesihuollon kehittämissuunnitelman hyväksymistä vuosille 2025–2034 sekä jätehuollon alustavan taksan hyväksymistä 1.1.2027 alkaen ja sen asettamista kuultavaksi. Lisäksi hallitus päättää lausuntojen pyytämisestä Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungeilta HSY:n alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille 2027–2029. Esityslistalla ovat myös Helsingin Vuosaaren vesihuollon aluesaneerauksen hankesuunnitelman hyväksyminen sekä Helsingin Nuijamiestentien ja Metsäläntien vesihuollon rakentamisen urakoitsijan valinta. Hallitus saa tiedoksi pääkaupunkiseudun tonttivarantokatsauksen 2026 ja vastuullisuusraportin vuodelta 2025. HSY tiedottaa kokouksen jälkeen erikseen Vuosaaren vesihuollon aluesaneerauksesta ja Nuijamiestentie-Metsälänti
Biojätteen lajittelulla vahvistetaan Suomen lannoiteomavaraisuutta9.6.2026 08:46:00 EEST | Tiedote
Kotitalouksien biojätteestä voidaan tuottaa kotimaista lannoitetta maatalouden käyttöön aikana, jolloin lannoitteiden saatavuus ja hinta ovat nousseet huoltovarmuuden kannalta keskeisiksi kysymyksiksi. HSY:n Ämmässuon ekoteollisuuskeskuksen biojätteen jalostuslaitos auttaa palauttamaan ravinteita kiertoon, vahvistaa Suomen lannoiteomavaraisuutta ja vähentää riippuvuutta neitseellisistä raaka-aineista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme