Hyvä koulumenestys on yhteydessä aktiiviseen vapaa-ajan liikuntaan
Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että liikunta ja koulumenestys ovat positiivisesti yhteydessä toisiinsa. Harvat näistä tutkimuksista ovat kuitenkaan selvittäneet liikunnan ja koulumenestyksen pitkäaikaisia yhteyksiä.
Äskettäin tieteellisessä Scientific Reports -aikakauslehdessä julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin yhteyksiä vapaa-ajalla harrastetun liikunnan ja koulumenestyksen välillä neljässä ikävaiheessa yli 12 vuoden ajan.
Tutkimuksessa havaittiin, että lapsuudessa 12-vuotiaana sekä nuoruudessa 14- ja 17-vuotiaana saavutettu hyvä koulumenestys oli yhteydessä korkeaan vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuteen 14-, 17- ja 24-vuotiaana
Sen sijaan tutkimuksessa ei saatu tukea sille, että lapsuudessa tai nuoruudessa harrastettu suuri määrä vapaa-ajan liikuntaa edistäisi tulevaisuuden koulumenestystä tai saavutettua koulutustasoa.
– Liikunnan ja kognitiivisten kykyjen välisiä yhteyksiä tunnetaan edelleen heikosti. Ei tiedetä selittyykö liikunnan ja koulumenestyksen välinen yhteys liikunnan kognitiivisia taitoja ja sitä kautta koulumenestystä edistävällä vaikutuksella vai ennustavatko hyvä kogntiivinen kapasiteetti ja hyvät akateemiset taidot korkeaa liikunta-aktiivisuutta, sanoo tutkijatohtori Sari Aaltonen Helsingin yliopistosta.
Tulokset ovat linjassa aiempien tutkimushavaintojen kanssa, joiden mukaan hyvä kognitiivinen kapasiteetti on yhteydessä terveellisiin elintapoihin.
– On mahdollista, että hyvä kognitiivinen kapasiteetti auttaa ymmärtämään paremmin liikunnan positiivisia vaikutuksia. Tämän tutkimuksen valossa kansanterveyden kannalta olisi tärkeää panostaa erityisesti niiden lasten liikunta-aktiivisuuden edistämiseen, joilla on heikko koulumenestys. Heillä saattaa olla tulevaisuudessa suuri riski liikunnallisesti passiiviseen elämäntapaan, Aaltonen lisää.
Pitkittäistutkimus oli osa Helsingin yliopiston laajaa kaksosten liikuntaa ja terveyttä koskevaa tutkimustyötä. Aineistoina käytettiin Kaksosten kehitys ja terveys -tutkimusta. Tutkittavina oli useita tuhansia vuosina 1983–1987 syntyneitä suomalaisia kaksosia, jotka olivat tutkimusajankohtina 12–24-vuotiaita. Vapaa-ajan liikunta-aktiivisuutta arvioitiin kyselyillä, joihin kaksoset vastasivat itse. Koulumenestystä 12- ja 14-vuotiaana arvioivat heidän opettajansa, 17- ja 24-vuotiaana kaksoset raportoivat itse koulutustasonsa.
Alkuperäinen julkaisu: Aaltonen S., Latvala A., Rose R.J., Kujala U.M., Kaprio J. & Silventoinen K (2016). Leisure-Time Physical Activity and Academic Performance: Cross-Lagged Associations from Adolescence to Young Adulthood. Scientific Reports, 6, 39215. doi: 10.1038/srep39215.
Yhteystiedot: tutkijatohtori Sari Aaltonen, sari.s.aaltonen@helsinki.fi, lääketieteellinen tiedekunta ja valtiotieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elisa LautalaViestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 318 5682elisa.lautala@helsinki.fiTietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Täydennetyt elintarvikkeet ja ravintolisät tärkeitä vegaanien luustolle12.9.2025 11:58:40 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimuksessa selvisi, että vegaaniruokavaliota noudattavat lapset ja aikuiset saavat keskimäärin riittävästi luustolle tärkeitä kalsiumia ja D-vitamiinia, mutta luun aineenvaihdunta poikkeaa sekaruokavaliota noudattavista.
Food Days tuo ruoka-alan asiantuntijat Seinäjoelle11.9.2025 13:08:23 EEST | Tiedote
Food Days -tapahtuma tuo ruokajärjestelmän asiantuntijat, tutkijat, elintarvikealan yritykset ja ruokayrittäjät Seinäjoelle 16.–18.9.2025.
Polarisaatio ei hellitä – puolueet herättävät yhä vahvempia tunteita10.9.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus osoittaa, että äänestäjät suhtautuvat poliittisiin vastustajiinsa yhä kielteisemmin. Samalla tunneyhteys omaan poliittiseen ryhmään on vahvistunut.
Lasten hankinnan lykkääminen pienentää lasten lukumäärää ja lisää eriarvoisuutta9.9.2025 10:23:52 EEST | Tiedote
Raskauden lykkääminen vähentää lasten kokonaismäärää ja lisää äidin terveydentilaan liittyvien riskitekijöiden aiheuttamaa eriarvoisuutta.
Äidin vaikeudet kiintyä vauvaan lisäävät lapsen uniongelmia8.9.2025 07:07:00 EEST | Tiedote
Seurantatutkimus osoittaa, että äidin vaikeudet kiintyä vauvaan kahdeksan kuukauden iässä ovat yhteydessä lapsen lisääntyneisiin uniongelmiin ja ne näkyvät vielä 2-vuotiaankin lapsen unessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme